Vaikk' kuolon mua vartioisi vahti, kuin jalopeura eessäin kulkisi, vaikk' kahlehtisi mua manan mahti ja suuni rautakourin sulkisi, vaikk' yltyis tuskan tuli tuhatverran, kun nimeäsi huudan, joka kerran ma huudan lakkaamatta: armahain, ma sua lemmin, kallis Delilain.
PAKANA.
Milloin synnyin minä pakana?
Silloin kun saunan oven takana
tohisi syysyö hyytävin tuulin.
Sen minä elossa ensiksi kuulin.
Silloin ensi kerran vavahdin,
elämän hyvyytehen havahdin.
Näinkö se laupias lahjoja tuhlaa,
lapselle laittavi syntymäjuhlaa?
Syysyö ulkona tohisi,
korpi saunan vierellä kohisi.
Äitini itki ja peikkoja säikkyi.
Eessäni ensi kerran elämä väikkyi.
Elo, mikset antanut salamaa,
myrkkyä neitosien valamaa,
uhkaakin vielä hiukkasen tuonut,
niin oisit kaikki jo antimet suonut!
RIEMUN VALTAKUNTA.
Ah, kuinka riemun valtakunta on halpa monen mielestä. He eivät näe kevätunia, eivätkä päivän hymyä, vaan huomisesta huolissaan pois unhottavat pyhän maan.
On pidot suuret laitettuina,
mut vieraita ei vielä näy.
He pelloillansa itkusuina
maan mustan multaan katsoin käy.
He arkiryysyin ahertaa,
vaikk' auki oisi onnen maa.
Häähuoneen kirkas valosarja on kauan turhaan loistanut! Kell' esteenä on nautakarja, ken emännän on ottanut, ja huolta pitää lapsistaan, ei jouda häihin tulemaan.