Kaikki nämät käskyt olivat annetut sopotuksella, ja viipymättä tulivat täytetyksi.

— Kaunis Kuninkatar, sanoi Ninus leikkisällä äänellä: nyt ollaan vaan loppua vajaalla! — teeppä kiireemmin päätös!

— Tapahtukoon tahtosi, vastasi Semiramis:

— Orjat, — kuolema on esissänne, — hakatkaatte.

He tottelivat. Ninus tuskin kerkesi huuahtaa, päänsä pyörähti sillalle, huuliltansa ei vielä hävinnyt viimeinen nauru.

"Nyt minä tosin olen Assyrian Kuninkatar, kiljasi Semiramis: ja hukkukoon jokainen orjani Ninuksen tavalla, ken tohtii olla tottelematoin käskyilleni!"

(Surma hepo suitsita, vahingoksi vaimon valta).

IV.

Kiittämätöin.

Korkea sukuinen Venetsialainen, Vitalis oli kerran jahissa, ja putosi hukan hautaan. Hän oli siellä kokonaisen vuorokauen; ja voitta arvata hänen hirmunsa ja hätänsä. Hauassa oli pimiä. Vitalis juoksenteli nurkasta nurkkaan, löytääksensä jotain juurta eli oksaa, ja sen avulla kavutaksensa Jumalan valoon; vaan hän kuuli erinäisiä ääniä sekalittain — sihisemistä, ulvomista, vinkumista, — että oli kuolla hirmusta, ajaisii nurkkaan, jo vuotteli kuoleman kauhistavaisimmassa tilassa. Toisena aamuna kuuli hän jonkun menevän hauan ohitse, ja alkoi huutaa surkeimmalla äänellä: