— Auttakaatte! auttakaatte! nostakaatte minua täältä, minä hukun!
Talonpoika, joka sattui ohitse menemään, kuuli huuon. Ensin säikähti, perästä tointuen, meni hauan portaalle ja kysyi: — ken siellä on?
— Onnetoin jahtimies, vastasi Vitalis: minä olen jo täällä ollut kokonaisen vuorokauen. Jumalan tähen, pelasta minua! Auta, veliseni, en säästä palkintoa…
— Mitä voin, sen teen, vastasi talonpoika.
Nyt Masatsio — niin kutsuttiin häntä nimeltä — otto sirpin vyöltänsä, leikkasi aika paksun oksan ja sanoi jahtimiehelle:
— Kuuleppas: minä lasken hautaan ka tämän oksan, kiinitän sen seinään, ja vielä itse käyn pitämään, mutta sinä tartu häneen, kavu häntä myöten; ja niin pääset luolastasi.
— Hyvä, sanoi Vitalis: pyyä mitä tahot; en mitään sinulta kiellä.
— Minulla ei ole mitään pyytämistä, vastasi talonpoika: mut' minä kohta nain, niin anna mitäs tahot morsiammelleni!
Tämän sanottuansa, Masatsio laski oksan hautaan; se kohta tuli raskaammaksi, ja samassa hyppäsi sieltä Marakatti. Se oli puonnut hautaan kuin Vitaliski, ja ennen häntä kerkesi tarttua oksaan.
— Varmaan saatana haastoi kerallani hauasta, sanoi pelästynyt Masatsio, pötkien pakoon, minkä jaksoi.