— Ahaa! jopahan tulet, sanoi hän, Vitaliksen nähtyänsä.
— Ja! äänti se, ja iloisesti kiljahtaen tunnotta lankesi Masatsion syliin.
Masatsio piteli häntä, ja saattoi tuntoonsa, alkoi taluttaa, ja sanoi: "lähetään lehosta"; vaan Vitalis tuskin liikutteli jalkojansa, hän oli nälkään nääntymäisillään.
— Seh, syö palainen leipää, sanoi Masatsio, ja otti leipä-kyörän kontistansa.
— Hyväntekiäni, pelastajani, hyvä enkelini, saneli Vitalis: millä palkitsen sinulle palveluksesi?
— Sinä, herra, lupasit morsiammelle huomenlahjan, mutta minulle hovisi
Venetsiassa, vastasi Masatsio.
Vaan Vitalis alkoi jo tulla toimehensa.
— Välttämättömästi lahjon vaimosi, veljeni, ja teen sinun rikkaimmaksi talonpojaksi kylässä. Missä sinä asut, ystäväni?
— Metsässä, Kapalattissa; vaan minä mielelläni hylkääsin kylän ja asusin Venetsiassa, siinä hovissa, jonka minulle lupasitte.
— Kas, japa pääsimme lehosta, sanoi Vitalis. Nyt minä tieän tien; suurikiitosta, Masatsio.