Immen ajajat eivät äkänneet neien piilopaikkaa, he souti e'elleen. Sortavainen kohta näki hei'ät. Nähtyänsä kovan kostajan purren pahalaiset hätäyntyivät. Tuskissansa he paniivat maalle. Sortavainen hei'än perästä; Impi ummon miemona purressansa. Liki rantaa päästy'änsä, Nevaisen pojan pursi sattui kiveen, Lempo autteli omiansa, jotta rupesi vuotamaan, orjat rupesivat jättämään, he pakenivat maalle. Pääsi Sortavainenki kuivalle; pienoisen puron luona saavutti pahalaiset, tässä hei'ät vaara tapasi. Nevaisen poika kuritti hei'ät — tappoi kauhialla kalvallansa. Koko tämän koston ajan Impi ei ollut elävä eikä kuollut. Nyt Sortavainen elvytti neitinsä, paransi purtensa, ja meni morsiamensa keralla kotihinsa, jossa Impinensä eli onnellisesti monta monuista vuotta, kaikilta kunnioitettuna ja hyvänä piettynä.
Kohta kotihin tultu'ansa, kävi Sortavainen saarella tuhoamassa jäännökset orjat, jotka olivat uottelemassa kumppaneitansa neien keralla, eivätkä ehtineet kostoa välttää. Valamon saari jäi autioksi, sinnes, kunnes sen valtasivat Venäläiset.
<tb>
Tämän tarinamme perustuksia löytyy tänäki päivänä: Valamon saari löytyy nytki. Eukoksi nimitetään jokaista, miehekästä naista; Immeksi jokaista, kaunokaista, hyvänlaatuista tyttöä. Sortavala vieläki on paikallaan. Nevaisen nimi alkaa olla unohtumaisillaan: Nevaisen järveksi kutsuttiin toisinaan Aaltojärveä, jonka Venäläiset ristivät Laatokaksi, josta Nevajoki nytki juoksee Suomen mereen. Lahtea, jossa Impi löysi sulhonsa, kutsutaan, muistoksensa, Impilaheksi, josta sai koko pitäjä nimensä. Purovaaran kylä, Impilahen pitäjätä, Sortavalaan päin muistuttaa paikkaa, jossa vaara tapasi pahankuriset orjat.
II.
Raision Kirkon Rakentaminen.
Suomessa Ristin-uskon levittämisen alulla, Raision pitäjän talonpojat päättivät pitäjän kokouksessa, ensimmäisenä päivänä Toukokuuta, rakentaa kivisen Kirkon, ja pyysivät hengellistä isäänsä etsimään taitavaa pykmestaria. Pappi, ehkä kuinka halasi toimittaa pitäjäläisiensä hurskaan pyynnön, ei tietänyt mistä vois saaha Kirkon rakentajan. Niin yhtenä kauniina kesä-iltana, huoltunut tästä ajatuksesta, uupunut kauallisista kävelyksistänsä, istahti kivelle liki suurta maantietä. Hetkeesen istuttuansa lähestyi häntä hyvästi verhoitettu matkamies, ja kysyi:
— Sanokatte, olkaatte niin hyvät! onko tästä vielä kaukana pappila? Minä sain kuulla, että Raisiolaiset aikoovat rakentaa uutta Kirkkoa, ja sentähen mielelläni tahtosin nähä heiän Kirkkoherraansa.
Pappi vastasi: — minä olen se sama, jota te tahotte nähä. Mitä te tahotte?
— Minä olen kaukaisista maista matkustavainen pykmestari, ja tahallani teen Mikkelin päiväksi kunnon Kirkon, huotavasta hinnasta lisäsi vieras.