Tälläisillä yksinkertasilla ja vakavilla selittelemisillänsä Matti sai potilaat ensin perää-ajattelemaan ja tutkimaan käytöksiänsä, ja kohta taukosivat syyttämästä muita ihmisiä ja herkesivät napisemasta. Kuin saatti hei'ät näin malttamaan mielensä, ja herätti heissä oman tunnon, niin siitte vasta alkoi selitellä heille kuinka ihmisen eineellinen huolimattomuus saattaa ei ainoastaan ruumiin, mutta myös sielunki pahaan tilaan, josta seuraa i'ankaikkinen ka'otus; mitenkä huolimattomuus ensin uuvuttaa ja siitte raskaasti nukuttaa vaipuneen oman tunnon, jonka ohessa ihmisessä kaikkineen kato'aa Jumalan pelko ja ihmisrakkaus, näi'en si'aan syntyyvät hänessä pahat ajatukset ja ne viehättäävät hänen jumalattomuutta harjoittamaan, josta rankasee sekä maallinen, että hengellinen laki. Näin selkiästi, ja oikein, selitti tämä Suomalainen talonpoika ihmisen olevan itsensä pääsyynä vastoinkäymisiinsä, ja niistä seuraavaan onnettomuutensa.
Tällä tapaa Matti taitavasti valisteli sairaskumppaneitansa. Alusta he vierastivat ja haartivat häntä, sillä hänen kansansa he eivät rohenneet alottaakaan väitellä; niin voimakas on oikia mielellinen viisaus! Kohta alkoivat hänen hiljaset lauseensa hyvin teho'a heissä, ehkä alusta pahimmat kuuntelivat niitä kylmäkiskoisesti, kuunnellessansa ajatellen pahaa, mut eivät voineet sanaakaan virkkaa, sillä selvä totuus tukkesi heiänki suunsa.
Tämän ohessa potilasten mieliä paljo vaikutti hyvään päin papin jokapäiväset käymiset, ketä tahtoosen heistä ripittämässä tai hautaa lukemassa, ja kuin melkein joka päiva aina muutama kipeistä kuoli, niin tulivat yhä ajattelemaan omaakii kuolemaa; joka tosin ei näkynyt kaukana olevan heistä. Näin Matti pi'ammittain muutti hei'ät toisiksi, hyviksi, ihmisiksi, ja ei yksikään heistä halannut eikä tahtonut palajaa takasin pahasiivoseen ja jumalattomilta töiltä täytettyyn kortteriinsa, vaan jokainen heistä ajatuksissansa oleskenteli kokomaallansa ja hiljaisella syntymä-tilallansa. Jokainen heistä heti mielessänsä päätti, että jos Jumala ikää jatkasi, niin samassa sairas-huoneesta päästy'änsä havilla matkataksensa syntymämaillensa. Vaan jokuu oli heistä jo niin heikko, että epi koskaan näkevänsä nyt hänelle rakkaaksi muuttunutta kotimaatansa, vaan nytpä hän taisi mielensä juohuttaa parempaan toivoon, että taisi o'ottaa sitä parainta, rauhallisinta kotimaata — Tuonelata, i'ankaikkista eloa, josta ennen ei millonkaan ajatellut, ja jos jollon kullon kuolema muistui mieleensä, niin kauhistui sitä, vaan nyt hän levollisesti o'otteli sitä rukoukselta ja toivolta seurattuna. Suokoon Jumala että aina tautivuoteella olisi Matinlaisia jaloja neuvojia i'ankaikkista autuutta käsittämään.
Tälläisissä askareissa alkoi Matin suruki vähän lauhtua ja raskas mielensä kevetä, erinomattain kuin nyt hänen ympärillänsä oli niin monta ystävää, jotka rakastivat ja kunnioittivat häntä, sillä hänestä tulivat tuntemaan, että talonpojassaki löytyy hengellistä valoa ja jaloutta, joka saattoi hei'ätki valistuneemmiksi ja jalommiksi Jumalan lapsiksi, joiksi itsiänsä eivät ennen tunteneet, eivätkä voineet millonkaan luulla siksi tulevankaan.
Näin hyvästi ja hyö'yllisesti vietti Matti pitkät päivänsä poto-huoneessa. Näin hän käyttiikse ennenki joka paikassa. Hänellä ei ollut mitään ruumiillista antaa toisille, vaan hengellistä, joka onki kalliimpi: jota hän rauhaasti jakeli tarvitsevaisille. Monesta pahanilkisestä hän sai mielellisillä neu'oillansa kelpo-ihmisen Vaikka hän toimensa puolesta oli kumppaneitansa ylävämpi, niin kuitenki, hän oli nöyrin heistä, josta kaikki häntä rakastivat, jotka vaan vähänki aikaa olivat hänen parissansa. Sitä vastoin ylpiätä, jos kohta hyvänki tekiätä, ei kukaan voi rakastaa, ja hänen hyvätekonsa muuttuu raskau'eksi, jos vaan tunnetaan hänen ylpeytensä; kyllä kaiketi jokainen kiiruhtaa ja suorittaa hänelle velkansa, ei rakkau'en tunnolla, vaan ainoastaan rehellisyy'en tunnolla, ettei olis hänelle velkaa. Hyvin raskaaksi muuttuu apu, jos auttaja siitä ylpeilee. Mutta totinen hyvä työ aina kahotaan hyvillä tuntomuksilla, ja näillä kohattiin aina Matin töitä, jotka monesti olivat verrattomat, ja jotka eivät millonkaan muistuneet toimittajansa mieleen.
Jätämme nyt Matin sairas-huoneesen, ja lähemme nyt Jaakkimaan — hänen perettänsä seuraamaan.
Kau'an o'otteli Matin pere häntä kotiin, vaan turhaan. Jo elon leikkuu aika alkoi lähestyä, vaan vieläkään häntä ei kuulunut. Anni lapsinensa vietti tämän kesän suurimmassa kurjuu'essa, ravittuna karpe- ja petäjä-leivältä, kunnes pääsivät uutiseen. Vaan he eivat tunteneet kurjuutta eineen puutteesta; siihen he olivat jo niin tottuneet entuu'estaan, että se oli heille melkein omainen, ainoastaan suurin suru oli heillä isästänsä, jota ikävöivät ja luulivat jo hukkuneeksi.
"Eikös sy'ämmeni sillon tuntenut", sanoi huo'aten Anni, "jott'ei käy hyvin. Sen perästä en ole saanut siunaaman aikaa lepoa sy'ämmelleni, yhä sitä pakottaa."
— Kyllä Jumala isää varjeloo; rukoile äiti-kulta Häntä, ja turvaa Häneen, niinhän meitä isä neuvoi aina tekemään aini'aan, niin siitte surusi helpponoo — lausui Kati.
Anni olisi heti lähtenyt Pietariin, vaan heillä ei ollut evääksikään varaa; hän ei olis huolinut evästäkään, vaan ei ollut kuhun jättää lapsi'ansa, erinomattain keskellä kesää, millon kurjuus ja puute oli joka aino'alla tuttavallansa ja ystävällänsä.