Monta kertaa olen kiittänyt ja rukoillut jumaluutta, mutta en ole sitä koskaan pelännyt. Mutta nyt, kun tunnen onnettomuuteni koko kirouksen, pelkään sitä.
Järkeni on sokaistu, sieluni masennettu, kuolettava raukeus runtelee ruumistani.
Niin, onnettomat kaipaavat toista maailmaa, jossa ei syödä katkeraa leipää eikä juoda kyynelten sotkemaa vettä. Mielikuvitus luo sen sydämen lohdutukseksi. Hyvä ihminen, joka maan päällä aina on onneton, toivoo siellä saavansa palkinnon. Mutta kurjia ovat ne, jotka tarvitsevat uskontoa ainoastaan karttaakseen rikoksia tekemästä.
Heittäydyin polvilleni pienessä kirkossa lähellä Arquàa, sillä tunsin, että Jumalan käsi raskaana lepäsi sydämeni päällä.
Olenko minä heikko, Lorenzo? Varjelkoon taivas sinua tuntemasta yksinäisyyden ja kyynelten välttämättömyyttä ja tarvitsemasta kirkkoa.
Kello 2.
Taivaalta nousee myrsky, harvat, kalpeat tähdet tuikkivat. Kuu, puoleksi pilvien peittämänä, valaisee raukeilla säteillään ikkunoitani.
Aamunkoitossa.
Lorenzo, etkö kuule? Ystäväsi huutaa sinua. Mikä yö! Päivä koittaa, kärsimykseni vain kasvanevat. — Jumala ei minua kuule. Päinvastoin. Hän kiusaa minua kuolemantuskalla, hän pakoittaa minut kiroamaan elämääni, jota ei kuitenkaan mikään rikos ole tahrannut.
Jos Sinä olet voimakas, kaikkivaltias, kostonhimoinen Jumala, joka kolmannessa ja neljännessä polvessa rankaiset isien rikokset, voinko silloin Sinua lepyttää? Anna minuun, minuun yksin iskeä vihasi salaman, joka sytyttää helvetin liekit, joka polttaa miljoonat ihmiset siksi, ettet ole itseäsi heille ilmoittanut. — Mutta Teresa on viaton; hän ei sano Sinua julmaksi, vaan palvoo Sinua hartain sydämin. Minä taas en palvo Sinua, minä pelkään Sinua, mutta tarvitsen Sinua. Pudista päältäsi ne ominaisuudet, joita ihmiset ovat Sinulle antaneet tehdäkseen Sinut itsensä kaltaiseksi. Etkö Sinä ole onnettomien lohduttaja? Eikö Sinun jumalallista Poikaasi nimitetä ihmisen pojaksi? Kuule siis minua! Sydämeni tuntee läsnäoloasi, mutta älä suutu huokauksista, joihin luonto pakoittaa onnettoman ihmisen. Napisen Sinua vastaan, itken, rukoilen Sinulta vapautusta. Vapautustako? Mutta kuinka voisit sinä minut vapauttaa, ellei sydämeni ole täynnä Sinun henkeäsi, ellen onnen päivinä ole Sinua rukoillut, jos pakenen luoksesi ja pyydän voimakkaan käsivartesi tukea vasta tuskan murtamana, jos pelkään Sinua enkä voi Sinuun oikein luottaa. En toivo, en kaipaa muita kuin Teresaa; hänessä yksin näen Sinut.