Oi, kunpa ei tuo taivaallinen tuli, joka varhaisimmassa nuoruudessani lämmittävillä säteillään valaisi kaikkea, mikä minua ympäröi, nyt olisi kokonaan sammunut! Minä harhailen tyhjässä pimeydessä. Kunpa minulla olisi maja, jossa voisin rauhallisesti nukkua! Kunpa minun ei täytyisi hukkua yksinäisyyden varjoihin! Kunpa minua ei kiduttaisi toivoton rakkaus, jota vastaan järkeni taistelee kykenemättä sitä voittamaan, rakkaus, jota vastaan ei voi mitään, vaan joka päivä päivältä syttyy uudestaan ja tulee kaikkivaltiaaksi, kuolemattomaksi! Luonto on antanut meille intohimon, joka on voimakkaampi itse elämänvaistoa. Jos saisin vielä elää yhdenkin rauhanvuoden, niin minä, onneton ystäväsi, voisin täyttää pyhän lupauksen ja sitten kuolla. Kuulen isänmaani huutavan minulle: "Kirjoita siitä mitä näet. Ääneni puhuu sinulle raunioista ja kertoo sinulle surkean historiani. Vuosisadat itkevät yksinäisyyttäni, ja tulevat sukupolvet saavat opetusta minun onnettomuuksistani. Aika kukistaa voimakkaimmankin, ja veriset rikokset pestään verellä puhtaiksi." Sinä tiedät. Lorenzo, että minulla on rohkeutta kirjoittaa, mutta voimani ovat liian heikot, älyni lamaantuu, ja muutaman kuukauden perästä olen lopettanut tämän surkean maallisen vaellukseni.
Mutta te harvat jalot sielut, jotka yksinäisinä ja vainottuina huokaatte isänmaamme nykyisessä kurjuudessa, miksi ette kerro jälkipolville meidän nykyisistä onnettomuuksistamme? Puhukaa kaikkien nimessä ja sanokaa koko maailmalle: "Me olemme onnettomia, mutta emme sokeita emmekä halpamaisia, meiltä ei puutu rohkeutta, vaan voimaa". Vaikka kätenne ovatkin kahleissa, miksi kahlehditte myöskin henkenne, jota eivät tyrannit eikä edes kohtalo, olevaisuuden kaikkivaltias herra, voi lannistaa? Kirjoittakaa! Säälikää kansalaisianne älkääkä turhaan kiihoittako heidän valtiollisia intohimojaan. Mutta halveksikaa kansalaistenne enemmistöä, sillä vaikka nykyinen sukupolvi elääkin vanhuuden heikkoudessa ja voimattomuudessa, voi vielä kuoleman partaalla syntyä uusi elinvoimaisempi ihmissuku. Kirjoittakaa tulevalle ajalle, joka yksin kykenee teitä kuulemaan ja kostamaan puolestanne. Rangaiskaa vainoojianne totuuden aseilla; koska ette voi heidän eläessään kukistaa heitä tikareilla, kukistakaa heidät ainakin sillä, että vaivutatte heidät häpeän yöhön tulevien sukupolvien silmissä. Miksi rakastatte niin halpamaisesti tätä ilotonta elämää, jos teiltä on riistetty isänmaa, sielun rauha ja elämisen mahdollisuus, jos kukaan teistä ei uskalla mennä naimisiin, jos kaikki pelkäätte isän suloista nimeä, jotta ette maanpaossa ja tuskassa synnyttäisi uusia onnettomia orjia? Miksi kartatte ainoata utukuvaa, joka ohjaa jalojen ihmisten toimintaa, kunniaa? Te olette nykyisen Euroopan tuomareita, ja teidän mielipiteenne on valaiseva tulevia sukupolvia. Teidän inhimillinen heikkoutenne peloittaa teitä, mutta oletteko te kuolemattomia? Keskellä vankilaa ja kuolemantuomioita te kohoatte siveellisesti vallassaolijain yläpuolelle; heidän vihansa teitä kohtaan on lisäävä heidän häpeäänsä ja teidän mainettanne.
Milano, 6. II. 1799.
Osoita kirjeesi Nizza di Provenzaan, sillä huomenna lähden Ranskaan ja kenties vielä paljoa kauemmaksikin. Ranskassa en luule viipyväni kauan. Älä sure sitä, Lorenzoni, vaan lohduta onnetonta äitiäni! Sinä sanot, että minun ennemmin pitäisi paeta omaa itseäni ja koettaa jollakin tavalla rauhoittua. Se on totta, mutta minne menisin? Täällä on pahempi olla kuin muualla. Minua kiusaa sumuinen vuodenaika, kolea ilma ja muutamat määrätyt henkilöt, joita näen ympärilläni. Ehkä erehdyn, mutta minusta ihmiset täällä ovat harvinaisen sydämettömiä. En tahdo heitä siitä moittia. Osanotto, ylevämielisyys ja ennen kaikkea hienotuntoisuus ovat synnynnäisiä ominaisuuksia, — kaikkea muutahan voi hankkia —, ja ainoastaan ken niitä tuntee, etsii samoja vaikutteita toisista.
Olen niin hartaasti päättänyt lähteä, että viimeisetkin tunnit minusta tuntuvat vankeudessa vietetyiltä vuosilta. Olen onneton. Miksi tuntevat kaikki aistini paljasta tuskaa, niinkuin sairaat jäsenet kammoovat raitista ilmaa? Jos voisin nauttia elämästä sellaisena kuin se on, olisin levollisempi ja järkevämpi. Mutta jos joku puhuisi minulle näin, vastaisin hänelle: "Jos sinulla on kuumetta, niin käske silloin valtimosi sykkiä rauhallisemmin; jos se onnistuu, tulet terveeksi". Silloin hän varmaan uskoisi, että minulla on vieläkin pahempi kuume. Enhän minä voi säätää lakeja verelleni, joka niin kiivaasti kiertelee suonissani ja toisinaan, vieläpä unissakin, täyttää sydämeni niin voimallisesti, että luulen menehtyväni. Oi, te viisastelijat, tahdon seurata neuvoanne sillä ehdolla, että kun näen teeskentelynne, kylmyytenne ja mahdottomuutenne auttaa köyhiä ivaamatta heitä, mahdottomuutenne suojella heikkoa väkevää vastaan, kun näen teidän tyydyttääksenne raakoja intohimojanne imartelevan maailman mahtimiehiä, joita vihaatte ja jotka teitä halveksivat, saan silloin vuodattaa teihin pisaran kuohuvaa sappeani, joka usein on aseistanut ääneni ja käsivarteni väkivaltaa vastaan, joka kyynelöi silmäni ja avaa käteni nähdessäni kurjuutta, ja joka aina on minut pelastanut halpamaisilta teoilta. Te luulette itseänne viisaiksi ja maailma pitää teitä kunniallisina, mutta voitteko sittenkään vapautua pelosta? Älkää siis pettykö, molemmat puolet ovat yhtä voimakkaita. Jumala varjelkoon teitä minun houreistani; ja rukoilen taivasta vilpittömästi, että se varjelisi minut teidän viisaudeltanne.
Kun siis näen moisia henkilöitä, niin pakenen, vaikka he eivät minua puhuttelisikaan, ajatuksissani sinun luoksesi, Lorenzo. Sinä ymmärrät intohimojani, sinun äänesi on usein tyynnyttänyt jalopeuran raivoa. Mutta nyt huomaat, ettei mikään neuvo, ei mikään järkisyy voi minua auttaa. Oi, minun täytyy seurata sydämeni ääntä. Järki on kuin tuuli; se sammuttaa soihdut, mutta lietsoo tulipaloja. Hyvästi toistaiseksi.
Kello 10 aamulla.
Luulen, että on parempi, ettet kirjoita minulle, ennenkuin olet saanut tietoja minusta. Matkustan Liguuristen Alppien kautta välttääkseni Mont Cenis'n jäätiköitä. Tiedät kuinka kärsin kylmästä.
Kello 1.
Taaskin uusia esteitä. Vasta kahden päivän perästä on passini kunnossa.
Lähetän tämän kirjeen sinulle vasta kun nousen vaunuihin.