Michele, joka ei millään ehdolla tahtonut viipyä Venetsiassa, jotta hänen herransa ei jäisi yksin, palasi Euganiaan noin tuntia jälkeen puoliyön ja tapasi Jacopon kirjoituspöydän ääressä papereitansa järjestämässä. Useita hän poltti, muutamia vähemmän tärkeitä hän repi rikki ja heitti pöydän alle. Palvelija meni nukkumaan ja pyysi puutarhuria huolehtimaan Jacoposta, sitä suuremmalla syyllä, kun tämä ei vielä ollut syönyt. Hänelle tuotiinkin ruokaa ja hän söi, yhä tarkastellen papereitaan. Hän ei ottanut kaikkia esille, vaan käveli edes takaisin huoneessa ja luki sitten taas. Puutarhuri, joka näki hänet, kertoi minulle, että hän aamuyöstä oli avannut ikkunan ja seissyt hetken sen ääressä. Heti tämän jälkeen hän lienee kirjoittanut seuraavat kaksi katkelmaa; ne ovat eri sivuilla, mutta samassa paperissa.
* * * * *
Kas niin, ole miehuullinen! Tuossa on pannu täynnä hehkuvia hiiliä. Pane kätesi siihen, polta lihasi, mutta älä alennu valittamaan. Miksi niin? Miksi koettaisin jäljitellä sankarillisuutta, joka ei minua hyödytä?
On yö, syvä hiljainen yö. Miksi valvon liikkumattomana näiden kirjain ääressä? En ole oppinut muuta kuin taidon esiintyä viisaasti silloin kun intohimot eivät raatele rintaani. Kaikki neuvot ovat kuin lääkkeitä; ne ovat hyödyttömiä, jos tauti voittaa luontaisen vastustuskyvyn.
Muutamat viisaat kehuvat voivansa hillitä intohimoja, mutta he eivät tunne niitä, senvuoksi he ovat niin ylvästeleviä. — Ihana aamutähti, sinä säteilet itäisellä taivaan rannalla, ja viimeisen kerran kohtaavat katseeni sinun valosi. Kuka olisi voinut sitä luulla kuusi kuukautta sitten, kun sinä ilmestyit ennen muita tähtiä valaisemaan yötä ja vastaanottamaan meidän tervehdyksemme. Oi, kunpa aamu jo valkenisi. Minua lohduttaa ajatus, että Teresa tällä hetkellä kenties ajattelee minua. Oi, kuinka tietoisuus hänen vastarakkaudestaan tekee tuskani suloiseksi!
Yölliset houreet, väistykää, älkää minua vietelkö! Kaikki on mennyttä, olen pettänyt itseni, vain yksi mahdollisuus on jälellä.
* * * * *
Aamulla hän lähetti palvelijan Odoardon luo pyytämään lainaksi raamattua. Odoardolla ei sitä ollut, mutta hän sai sen papilta. Hän sulkeutui huoneeseensa. Puoliyön jälkeen hän vei seuraavan kirjeen postiin ja saapui heti takaisin.
14. III.
Lorenzo, minulla on sydämelläni kauhea salaisuus, ja koska lähdön hetki on lähellä, on aika, että kerron sen sinulle avomielisesti.