Jos rauhan toive vielä on minulle suotu, on se nyt toteutunut, Lorenzo. Pappi, lääkäri, kaikki tämän syrjäisen seudun vaatimattomat asukkaat tuntevat minut pienestä pitäen ja rakastavat minua. Vaikka elänkin täällä maanpakolaisena, tulevat he kaikki luokseni ikäänkuin kesyttääkseen jaloa, mutta villiä petoeläintä. Tehkööt sen kernaasti! Ihmiset eivät tosin ole minua kohtaan esiintyneet niin jalomielisesti, että luottaisin heihin ensi näkemältä, mutta myöskään en voi hirmuvaltiaan tavoin vapista ja joka hetki pelätä petosta, sillä silloinhan koko elämä muuttuisi ainaiseksi, häpeälliseksi kuolonkamppailuksi. Minä istun heidän kanssaan iltapäivisin kirkon plataanin alla lukien heille Lykurgoksen ja Timoleonin elämänkertaa. Sunnuntaina kerääntyivät ympärilleni kaikki seudun talonpojat kuunnellen suu auki, vaikka eivät paljoa ymmärtäneet. Luulisin, että halu tutustua menneitten aikain tapahtumiin ja kuvailla niitä johtuu meidän itserakkaudestamme, sillä me kuvittelemme voivamme pitentää oman elämämme yhdistämällä sen aikoja sitten eläneisiin ihmisiin ja asioihin ja tekemällä ne, niin sanoakseni, omaisuudeksemme. Meidän mielikuvituksemme haluaa harhailla läpi vuosisatojen etsien asuinpaikakseen kokonaan uuden maanpiirin. Olisitpa kuullut, millä innolla muuan vanha työmies tänä aamuna minulle kertoili lapsuutensa päivinä eläneistä kylän papeista ja kuvaili 37 vuotta sitten riehuneen myrskyn tuhotöitä ja menneitä sekä runsaan toimeentulon että kadon vuosia. Silloin tällöin hän keskeytti kertomuksensa langan pyytäen anteeksi, että muisti toisinaan petti. Tällä tavoin minun onnistuu unohtaa, että elän.
Minua on käynyt tervehtimässä herra T., johon sinä tutustuit Padovassa. Hän sanoi sinun usein puhuneen minusta ja toissapäivänä minusta kirjoittaneenkin itselleen. Hänkin on nyt, vaikka yleensä on pysytellyt loitolla valtiollisesta elämästä, vetäytynyt maaseudulle välttääkseen villiintyneen kansanjoukon ensimäisiä raivopurkauksia. Minulle on kerrottu hänen kehittyneestä älystään ja suuresta oikeudentunnostaan, — ominaisuuksia, joita ennen pidettiin arvossa, mutta jotka nyt ovat vaarallisia. Hän käyttäytyy kohteliaasti ja tekee ylevämielisen ja vilpittömän vaikutuksen. Hänen mukanaan oli toinenkin henkilö, joka luullakseni on hänen tyttärensä sulhanen. Hän lienee kelpo nuorukainen, mutta hänen kasvonilmeensä ovat kovin vähän puhuvat. Hyvää yötä.
24. X.
Olen vihdoinkin saanut itse teosta kiinni tuon talonpoikaisveijarin, joka turmeli meidän puutarhamme katkoen ja hävittäen kaiken mitä ei voinut ryöstää. Hän seisoi persikkapuun alla katkaisten kaikessa rauhassa vielä viheriöitseviä oksia, joilla ei enää ollut hedelmiä. Minä olin piiloutunut viiniköynnösten suojaan, ja tuskin olin saanut hänet kynsiini, ennenkuin hän alkoi rukoilla armoa. Hän tunnusti jo useita viikkoja harjoittaneensa moisia ilkitöitä syystä että puutarhurin veli muutamia kuukausia aikaisemmin oli varastanut hänen isältään säkin papuja. "Opettaako sitten isäsi sinua varastamaan?" — "Vakuutan Teille, hyvä herra, että kaikki tekevät samoin."
Laskin hänet menemään ja hyppäsin pensasaidan yli huudahtaen: "Kas siinä yhteiskunta pienoiskoossa; kaikki tekevät samoin!"
26. X.
Olen nähnyt hänet, Lorenzo, tuon jumalallisen immen, ja sinulle olen siitä kiitollinen. Hän istui juuri maalailemassa omaa kuvaansa pienoiskoossa. Hän nousi tervehtimään minua kuin vanhaa tuttua ja lähetti palvelijan hakemaan isäänsä. "Isä ei osannut toivoa, että tänään tulisitte", sanoi hän minulle. "Hän on lähtenyt viljelyksiään katsomaan, mutta on kohdakkoin palajava." Pikku tyttönen juoksi hänen syliinsä kuiskaten jotakin hänen korvaansa. "Tämä herra on Lorenzon ystävä", vastasi Teresa, "sama, jota isä toissa päivänä kävi tapaamassa". Sillävälin palasi herra T. Hän otti minut ystävällisesti vastaan ja kiitti minua tulemastani. Mutta Teresa otti pikku siskoaan kädestä ja lähti. "Katsokaa", sanoi minulle herra T. osoittaen huoneesta poistuvia tyttäriään, "tässä on koko perheemme". Hän sanoi näin ikäänkuin ilmaistakseen minulle, että hän oli menettänyt vaimonsa, mutta ei puhunut hänestä sanallakaan. Juttelimme kauan aikaa. Jäähyväisiä lausuessani palasi Teresa. "Me asumme lähellä toisiamme", sanoi hän minulle, "käykää toisinaan iltaisin meitä katsomassa".
Riemu sydämessä palasin kotia. Mitä? Voiko kauneuden näkeminen vaimentaa meidän kurjain kuolevaisten kaikkia tuskia? Kas siinä minulle uusi elämän lähde, varmaankin ainoa ja ehkä kohtalokas sekin! Mutta jos kerran on ennakolta määrätty, että sieluni on elävä ainaisessa myrskyssä, niin eikö tämäkin ole yhdentekevää?
28. X.
Vaikene, vaikene. On päiviä, jolloin menetän kaiken itseluottamukseni: on kuin joku demooni polttaisi, raatelisi, näännyttäisi sieluani. Ehkä kuvittelen itsestäni liikoja, mutta minusta tuntuu mahdottomalta, että viholliset vapaasti saavat polkea synnyinmaamme tannerta niin kauan kuin me vielä elämme. Mitä me oikeastaan saamme aikaan, jos näin valitellen elämme päivästä toiseen? Rukoilen sinua kuitenkin, älä enää puhu minulle tästä asiasta. Vai tahdotko sinä luettelemalla meidän kärsimyksiämme moittia minua siitä, että olen täällä toimettomana? Etkö huomaa, että sillä vain enennät muutenkin hirmuista tuskaani? Oi, jos meitä sortaisi vain yksi tyranni ja jos hänen orjansa olisivat vähemmän tympeitä, silloin minun käsivarteni riittäisi. Mutta näin ollen myös se, joka nyt moittii minua arkuudesta, syyttäisi minua rikoksesta, ja viisaat ihmiset valittaisivat pikemmin tekoni mielettömyyttä kuin ylistäisivät sen uljuutta. Mitä luulet voivasi tehdä kahdelle mahtavalle kansakunnalle [ranskalaiset ja itävaltalaiset. Suom.], jotka, vaikka ovatkin toistensa vannottuja, ikuisia, katkeroita vihollisia, ovat yhtyneet kuristaakseen meidät? Elleivät heidän voimansa riitä, pettävät he meitä, toinen lietsomalla muka vapauden innostusta, toinen ylläpitämällä uskonnollisia intohimoja, ja me itse, joita sekä entinen orjuus että nykyinen vallattomuus on turmellut, huokailemme kuin halvat, petetyt ja nälkiintyneet orjat. Ei petos eikä nälkä enää saa meitä nousemaan. Oi, jos voisin, hautaisin taloni, rakkaimpani ja itseni enkä jättäisi jälelle mitään, en mitään, jotteivät sortajat saisi riemuita omasta kaikkivallastaan ja minun orjuudestani! Olihan olemassa kansoja, jotka välttääkseen maailmaa rosvoilevien roomalaisten herruutta polttivat kotinsa, vaimonsa, lapsensa ja itsensä haudaten kunniakkaitten raunioiden ja isänmaansa tuhan alle pyhän riippumattomuutensa.