46. RUNO
v. 8. Pahastui, kun ei ollut lähettämillä taudeillansa Kalevalan väkeä surmatuksi saanut.
vv. 9-12. Loitsijain vallassa oli metsänpetoja toisten vahingoksi nostaa eli lähettää.
vv. 22-26. Koristus- ja taikakuvia keihään terällä ja varrella; k. XXXIX: 36-38.
vv. 30-34. Karhua piti hyvillä sanoilla suositella, että antaisi karjan rauhassa elää; sentähden hänen sijaksensaki ei kelvannut paitsi kulta ja säteri. Samasta syystä luuloteltiin hänen itsestään kuoliaaksi kaatuneen (vv. 40-44 ja 135-140). Sillä mielellä häntä myös mainittiin moninaisilla lempisanoilla (vv. 35, 37, 38, 45, 46, 50, 56, 62, 129, 130) ja hyviteltiin muulla tavalla (k. vv. 95-98, 107-112, 155-158). Niin toivottiin karhun suvun tahi haltiain ei kostoa hankkivan tapetusta heimolaisestansa.
v. 42. Risuja verrattiin karhun kaadoiksi.
vv. 43, 44. Oma kömpelyytesi siihen ei ollut syynä.
v. 55. Soitti vieraansa (karhun) kunniaksi.
vv. 63, 64. Tyhjänä tulija ei ilotellut.
vv. 68-72. Karja tavallisesti säikähtyy jo karhun vainustaki.