Neljäskymmenes runo
Kolme päivää vesiä kulettua vene tarttuu kiini ja havaitaan ison hauvin hartioilla istuvan; vv. 1-22. — Lemminkäinen ensin ja sitte Ilmarinen kokevat päästää venettä, mutta se ei lähde liikkeelle ennenkun Väinämöinen itse miekallaan lyöpi kalan poikki. Pääpuolen siitä hän nostaa veneesen; vv. 23-62. — Hauki keitetään väelle murkinaksi; sen isosta jääneestä leukaluusta Väinämöinen tekee kantelen; vv. 63-94. — Yrittävät toinen toisensa perästä soittaa uutta kanteletta. Kun soitosta ei tule mitään, arvelee Väinämöinen laittaa kantelen Pohjolan väelle koitteeksi; vv. 95-122. — Kantele laitetaan Pohjolaan, mutta kun ei sielläkään kukaan saa sitä oikein soimaan, niin se pian jälleen peruutetaan Väinämöisen käteen; vv. 123-150.
Vaka vanha Väinämöinen
Laskea karehtelevi
Tuon on pitkän niemen päästä;
Laski päivän maavesiä,
Päivän toisen suovesiä, 5
Kolmannen kos'en vesiä.
Äsken tuonne tultuansa
Noille väljille vesille
Puuttui pursi juoksemasta,
Venonen pakenemasta. 10
Vaka vanha Väinämöinen
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Oi sie lieto Lemmin poika,
Kallistaite katsomahan,
Miss' on pursi puuttumassa, 15
Kivelläkö vai haolla?"
Se on lieto Lemminkäinen
Kallistihe katsomahan,
Itse tuon sanoiksi virkki:
"Ei ole veno kivellä, 20
Ei kivellä, ei haolla,
Vene on hauvin hartioilla."
Vaka vanha Väinämöinen
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Kun lie hauvin hartioilla, 25
Ve'en koiran koukkuluilla,
Veä miekalla vetehen,
Katkaise kala kaheksi!"
Se on lieto Lemminkäinen
Miekan vyöltänsä vetävi; 30
Veti miekalla meryttä,
Alta laian laskettavi,
Itse vierähti vetehen,
Kourin aaltohon kohahti.
Siitä seppo Ilmarinen 35
Tarttui tukkahan urosta,
Nostalti merestä miehen,
Itse tuon sanoiksi virkki:
"Kaikki on mieheksi kyhätty,
Pantu parran kantajaksi, 40
Lisäksi sataluvulle,
Tuhannelle täytteheksi."
Miekan vyöltänsä vetävi,
Jolla kalhaisi kaloa;
Miekka murskaksi mureni, 45
Eipä hauki tiennytkänä.
Vaka vanha Väinämöinen
Tuossa tuon sanoiksi virkki:
"Ei ole teissä puolta miestä;
Kun konsa tulevi tarve, 50
Silloin on toimi toisialla,
Väki väljässä tilassa."
Itse miekkansa veälti,
Tempasi terävän rauan,
Veti haukia ve'estä; 55
Hauki katkesi kaheksi,
Pursto pohjahan putosi,
Pää kavahti karpahasen.
Jo otti venonen juosta;
Vaka vanha Väinämöinen 60
Luotti purren luotosehen,
Ravahutti rantasehen.
Siitä hauki keitetähän,
Murkinoiahan muruina,
Jäipä luita luotoselle, 65
Kalan luita kalliolle.
Vaka vanha Väinämöinen
Noita tuossa katselevi,
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Mikä tuostaki tulisi, 70
Noista hauvin hampahista,
Leveästä leukaluusta,
Jos oisi sepon pajassa,
Miehen mahtavan käsissä?"
Sanoi seppo Ilmarinen: 75
"Ei tule tyhjästä mitänä,
Kalan ruotasta kalua,
Ei seponkana pajassa."
Vaka vanha Väinämöinen
Itse tuon sanoiksi virkki: 80
"Noistapa toki tulisi
Kalanluinen kanteloinen,
Kun oisi osoajata,
Soiton luisen laatijata."
Itse loihe laatijaksi, 85
Tekiäksi teentelihe,
Laati soiton hauvinluisen,
Suoritti ilon ikuisen.
Kust' on koppa kanteletta?
Hauvin suuren leukaluusta; 90
Kusta naulat kanteletta?
Ne on hauvin hampahista;
Kusta kielet kanteletta?
Hivuksista Hiien ruunan.
Kun oli soitto suorittuna, 95
Vaka vanha Väinämöinen
Käski nuoren, käski vanhan,
Soittamahan sormillansa
Tuota ruotaista rojua,
Kalanluista kanteletta. 100
Soitti nuoret, soitti vanhat,
Soitti keskikertaisetki,
Ei ilo ilolle nousnut,
Soitto soitollen ylennyt.
Se on lieto Lemminkäinen 105
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Ei ole teissä soittajata,
Tuokatte minulle soitto
Kahen polven pystyn päähän,
Kynnen kymmenen nenähän!" 110
Saip' on kantelon käsille,
Soiton alle sormiensa;
Tuota käänti, tuota väänti,
Tuota sormin suoritteli,
Eipä soitto soitakkana, 115
Ei ilo iloakkana.
Sanoi vanha Väinämöinen:
"Ei ole tässä nuorisossa
Tuon on soiton soittajaista,
Joko Pohjola paremmin 120
Saisi soiton soittamahan,
Josp' on laitan Pohjolahan."
Siitä vanha Väinämöinen
Laittoi soiton Pohjolahan;
Soitti pojat Pohjolassa, 125
Soitti pojat, jotta piiat,
Ei ilo ilolle tunnu,
Eikä soitto soitannalle.
Sokea sopesta lausui,
Ukko vanha uunin päältä: 130
"Heretkätte, heittäkätte!
Puhki korvani puhuvi,
Läpi pääni läylentävi,
Viepi viikoksi uneni."
Noin ukko sanoiksi virkki: 135
"Jos ei soitto Suomen kansan
Vasta vaikuta ilolle,
Tahi uuvuta unehen,
Niin vetehen visko'otte,
Aaltoihin upottaotte!" 140
Soitto kielin kerkiävi,
Kantelo sanoin kajahui:
"En vielä vetehen joua,
Alle aaltojen asetu,
Ennen soitan suorijalla, 145
Vangun vaivan nähnehellä."
Soitto vietihin visusti,
Kannettihin kaunihisti,
Miehen laatijan kätehen,
Pyytänehen polvuksille. 150
Yhdesviidettä runo
Väinämöinen ottaa kanteleen polvillensa ja soittaa niin suloisesti, että ensiksi kaikki metsän eläjät samoavat soittoa kuulemaan; vv. 1-34. — Myös ilman ja veden eläjät rientävät lähemmäksi, heki Väinämöisen suloista soittoa kuulemaan; vv. 35-60. — Kaikki veden kalatki ja muut veden eläjät samoite vetäyvät soittoa lähemmä; vv. 61-92. — Väinämöisen soittaessa kaikille tulee vedet silmiin; itsensä Väinämöisenki silmistä tippuu suuria kyyneleitä, jotka sitte vierivät mereen ja siellä kasvavat helmiksi; vv. 93-136.
Vaka vanha Väinämöinen
Istuiksen ilo-kivelle,
Hopeaiselle mäelle,
Kultaiselle kunnahalle.
Otti soiton sormillensa, 5
Käänsi käyrän polvillensa,
Kantelen kätensä alle,
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Tulkohon jo kuulemahan,
Ku ei liene ennen kuullut 10
Iloa iki runojen,
Kajahusta kanteloisen!"
Alkoi soittoa somasti,
Jo kävi ilo ilolle,
Riemu riemulle remahti: 15
Ei ollut sitä metsässä
Jalan neljän juoksevata,
Koivin koikkelehtavata,
Ku ei tullut kuulemahan,
Iloa imehtimähän. 20
Oravat ojentelihe
Lehväseltä lehväselle,
Tuohon kärpät kääntelihe,
Aioillen asettelihe,
Hirvet hyppi kankahilla, 25
Ilvekset piti iloa.
Tapiolan tarkka ukko
Ja kaikki Tapion kansa
Kulki vuoren kukkulalle
Soittoa tajuamahan, 30
Itseki metsän emäntä
Loihe koivun konkelolle
Kanteloista kuulemahan,
Iloa imehtimähän.
Mi oli ilman lintusia, 35
Kahen siiven sirkovia,
Ne tulivat tuiskutellen,
Kiiätellen kiirehtivät,
Soittohon sulan urohon,
Väinämöisen vääntelöhön. 40
Korkealta kokko lenti,
Halki pilvien havukka,
Allit aaltojen seliltä,
Joutsenet sulilta soilta;
Pieniäki peiposia, 45
Sirkkuja sivertäviä,
Leivoja satalukuisin,
Rastahia ratki paljon,
Ilmassa ihastelivat,
Hartioilla haastelivat, 50
Tehessä isän iloa,
Soitellessa Väinämöisen.
Itse ilman Luonnottaret,
Ilman impyet ihanat,
Iloa imehtelivät, 55
Kanteloista kuuntelivat,
Ken se ilman vempelellä,
Taivon kaarella kajotti,
Ken se pienen pilven päällä,
Rusoreunalla rehotti. 60
Ei sitä oloista ollut,
Ei ollut ve'essäkänä,
Evän kuuen kulkevata,
Kaheksan karehtivata,
Ku ei tullut kuulemahan, 65
Iloa imehtimähän.
Uipi hauvit hangotellen,
Ve'en koirat vengotellen,
Lohet luo'oilta samosi,
Siikaset syväntehiltä, 70
Säret pienet, ahvenetki,
Mujehetki, muut kalatki,
Kaikki parvihin panihe,
Tukkupäihin tunkeilihe,
Virttä Väinön kuulemahan, 75
Soittoa tajuamahan.
Ahto aaltojen kuningas,
Ve'en ukko ruohoparta,
Rinnoin aalloillen ajaikse,
Ja lapaikse lainehille; 80
Sisarekset Sotkottaret,
Rannan-ruokoiset kälykset,
Ve'en kalvolle veäikse,
Luikahaikse lumpehelle;
Itseki ve'en emäntä, 85
Ve'en eukko ruokorinta,
Väännäikse vesikivelle,
Vatsalolle vaivoaikse,
Tuota ääntä kuulemahan,
Iloa imehtimähän, 90
Kun oli ääni kummanlainen,
Soitanta ylen sorea.
Siinä vanha Väinämöinen
Soitti päivän, soitti toisen,
Ei ollut sitä urosta, 95
Ollut ei miestä eikä naista,
Kellen ei itkuksi käynyt,
Kenen syäntä ei sulannut.
Itsensäki Väinämöisen
Tippui tilkat silmistänsä, 100
Vierivät vesipisarat,
Kareammat karpaloita,
Hereämmät hernehiä,
Pyöreämmät pyyn munia.
Ve'et pyöri silmistänsä 105
Kaunihille kasvoillensa,
Rehe'ille rinnoillensa,
Päteville polvillensa,
Jalkapöy'ille jaloille,
Maahan alle jalkojensa, 110
Läpi viien villavaipan,
Sarkakauhtanan kaheksan.
Vierivät vesipisarat
Rannalle meren sinisen,
Rannalta meren sinisen 115
Alle selvien vesien.
Olipa sorea sotka
Ve'essä vilotteleiva
Rannalla meren sinisen,
Sanoi vanha Väinämöinen: 120
"Use'in utuinen sotka
Suullasi sukelteleihet
Alle selvien vesien,
Käyppä poimi kyyneleni
Alta selvien vesien, 125
Annan sulle sulkaturkin."
Saipa sotka poimimahan,
Poimi kyynelet merestä,
Alta selvien vesien,
Kantoi Väinölle kätehen: 130
Jo oli muiksi muuttunehet,
Kasvanehet kaunoisiksi,
Helmiksi heristynehet,
Simpsukoiksi siintynehet,
Kuningasten kunnioiksi, 135
Valtojen iki iloiksi.
Kahdesviidettä runo
Pohjolaan tultua Väinämöinen suoraan sanoo millä asialla olivat ja uhkaa sammon kokonansa viedä, jos ei saisi osaa siitä; vv. 1-40. — Väinämöinen kantelen soitolla nukuttaa vastaansa nousseen Pohjolan väen, käypi sitte Ilmarisen ja Lemminkäisen kanssa sampoa kivimäestä tapaamaan ja saavat sen laivaansa rannalle; vv. 41-66. — Uroot lähtevät sampo veneessä paluu-matkalle ja matkaavat ensimäisinä päivinä Pohjolan väen yhä nukkuessa kyllä onnellisesti; vv. 67-102. — Pohjolan emäntä herättyänsä pitkästä unesta näkee sammon viedyksi ja hankkii kerkiämiseen vastuksia matkalaisille; vv. 103-128. — Sakea sumu ensin piättää laivan merellä; siitä selvittyä nousee Iku-Turso aalloista kaatamaan venettä ja hukuttamaan matkalaisia; vv. 129-188. — Hirveä myrsky viimeiseksi hätyyttelee sammon ryöstäjiä; siinä tilassa Väinämösen oiva kanteletki häviää meren pohjaan; vv. 189-250.
Vaka vanha Väinämöinen,
Toinen seppo Ilmarinen,
Kolmas lieto Lemmin poika,
Siitä lähtevät selälle,
Tuonne kylmähän kylähän, 5
Pimeähän Pohjolahan.
Päästyänsä matkan päähän
Vetivät venosen maalle,
Teloille teräksisille,
Valkamoille vaskisille. 10
Astuivat tuville tuosta,
Alle kattojen ajoihe;
Kysyi Pohjolan emäntä,
Tutkaeli tullehilta:
"Mipä miehillä sanoma, 15
Millä matkalla olette?"
Vaka vanha Väinämöinen
Tuopa tuohon vastoavi:
"Sammosta sanomat miesten,
Sillä matkalla olemme: 20
Saimme sampuen jaolle,
Kirjokannen katselulle."
Louhi Pohjolan emäntä
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Ei pyyssä kahen jakoa, 25
Oravassa kolmen miehen;
Hyvä on sampuen hyrätä
Pohjolan kivimäessä,
Hyvä olla itseniki
Sammon suuren haltiana." 30
Vaka vanha Väinämöinen
Itse tuon sanoiksi virkki:
"Kun et antane osoa,
Tuota sammon toista puolta,
Niin on kaiken kantanemme, 35
Vienemme venehesemme."
Louhi Pohjolan emäntä
Tuo tuosta pahoin pahastui,
Kutsui Pohjolan kokohon,
Pään varalle Väinämöisen. 40
Vaka vanha Väinämöinen
Kävi kanteloisehensa,
Tuota kaikki kuulemahan,
Iloa imehtimähän.
Väkeä väsyttelevi, 45
Rahvahaista raukaisevi,
Kaikki nukkui kuuntelijat
Väinämöisen soitantohon.
Siitä viisas Väinämöinen,
Tietäjä iän-ikuinen, 50
Ottavi uniset neulat,
Voiteli unella silmät,
Pani pitkähän unehen
Koko Pohjolan perehen.
Meni sammon sa'antahan, 55
Kirjokannen katsantahan;
Lauloa hyrähtelevi
Vaaran vaskisen ovilla,
Jopa liikkui linnan portit,
Ovet vahvat aukieli. 60
Siitä vanha Väinämöinen,
Toinen seppo Ilmarinen,
Kolmas lieto Lemmin poika,
Saattelivat sammon suuren,
Veivät sen venosehensa, 65
Latjasivat laivahansa.
Siitä vanha Väinämöinen
Läksi poies Pohjolasta,
Laskea karehtelevi
Selkeä meren sinisen; 70
Laski päivän, laski toisen,
Päivänäpä kolmantena
Tuo on lieto Lemminkäinen
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Miks'et laula Väinämöinen, 75
Hyrehi hyväntöläinen,
Hyvän sammon saatuamme,
Tien oikein osattuamme?"
Vaka vanha Väinämöinen
Hänpä varman vastaeli: 80
"Varahinen laulannaksi,
Aikainen ilon pioksi;
Äsken laulanta sopisi,
Ilon teentä kelpoaisi,
Kun omat ovet näkyisi, 85
Omat ukset ulvahtaisi."
Sanoi lieto Lemminkäinen:
"Kun et lauloa luvanne,
Itse luome laulamahan,
Heitäme heläjämähän." 90
Sai itse säveltämähän,
Loihe kurja kukkumahan,
Äreällä äänellänsä,
Käreällä kulkullansa.
Kurki istui kannon päässä, 95
Märän mättähän nenässä,
Sepä säikähti kovasti,
Lenti poikki Pohjolahan,
Vielä parkaisi pahasti
Pohjan puolle saatuansa, 100
Sillä Pohjolan herätti,
Pahan vallan valveutti.
Nousi Pohjolan emäntä
Unen pitkän maattuansa,
Kiirehti kivimäelle, 105
Vaaran vaskisen ovelle,
Sanoi tuonne tultuansa:
"Voi polonen päiviäni!
Jop' on täältä sampo saatu,
Kaikki lukot lonkaeltu." 110
Uutarta rukoelevi:
"Utu-tyttö, terhen-neiti,
Seulo seulalla utua
Selvälle meren selälle,
Jott'ei päästä Väinämöisen, 115
Osata Uvantolaisen!"
"Kun ei tuosta kyllin tulle,
Iku-Turso äijä on poika,
Kaataos Kalevan miehet,
Upota Uvantolaiset, 120
Alle aaltojen syvien,
Päälle mustien murien!"
"Kun ei tuosta kyllin liene,
Oi Ukko ylijumala,
Rakenna rajuinen ilma, 125
Nosta suuri säien voima
Aivan vastahan venettä,
Kulkematta kunnekkana!"
Utu-tyttö, neiti terhen,
U'un huokuvi merelle, 130
Sumun ilmahan sukesi,
Piti vanhan Väinämöisen
Kokonaista kolme yötä
Sisässä meren sinisen.
Yön kolmen levättyänsä 135
Sisässä sumun sakean
Virkki vanha Väinämöinen:
"Ei ole mies pahempikana
U'ulla upottaminen,
Terhenellä voittaminen." 140
Veti venettä kalvallansa,
Merta miekalla sivalsi:
Nousi talma taivahalle,
Utu ilmoillen yleni,
Selvisi meri sumusta, 145
Meren aalto auteresta.
Oli aikoa vähänen,
Pirahteli pikkarainen,
Jo kuului kova kohina
Viereltä veno-punaisen, 150
Nousi kuohu korkealle
Vasten purtta Väinämöisen.
Vaka vanha Väinämöinen
Loi silmät sivulle purren,
Näki kummoa vähäsen: 155
Iku-Turso äijä on poika
Nosti päätänsä merestä,
Lakkoansa lainehesta.
Siitä vanha Väinämöinen
Saip' on korvat kourihinsa, 160
Kovin korvista piteli,
Kysytteli, lausutteli:
"Iku-Turso äijä on poika,
Miksi sie merestä nousit
Etehen inehmisille, 165
Saanikka Kalevan poian?"
Iku-Turso äijä on poika
Sanan vastaten sanovi:
"Siksi mie merestä nousin,
Oli mielessä minulla 170
Kaata laiva lainehisin,
Surmata suku Kalevan;
Kun nyt heität herjan hengen,
Vielä lasket lainehisin,
Enpä toiste tullekkana 175
Etehen inehmisille."
Silloin vanha Väinämöinen
Heitti herjan lainehisin,
Itse tuon sanoiksi virkki:
"Iku-Turso äijä on poika, 180
Ellös sie merestä nousko,
Ellös aallosta yletkö,
Etehen inehmisille,
Tämän päivyen perästä!"
Senpä päivyen perästä 185
Ei Turso merestä nouse
Etehen inehmisille
Sinä ilmoisna ikänä.
Siitä vanha Väinämöinen
Laski eelle laivoansa; 190
Oli aikoa vähänen,
Jo Ukko ylijumala
Virkki tuulet tuulemahan,
Säät rajut rajuamahan.
Nousi tuulet tuulemahan, 195
Säät rajut rajuamahan,
Kovin läikkyi länsituuli,
Luoe-tuuli tuikutteli,
Etelä enemmän tuuli,
Itä inkui ilkeästi, 200
Kauheasti kaakko karjui,
Pohjonen kovin porasi.
Kovin silloin tuulet tuuli,
Aallot hakkasi alusta,
Veivät harpun hauvinluisen, 205
Kantelon kalan-eväisen,
Väen Vellamon hyväksi,
Ahtolan iki iloksi.
Siinä vanhan Väinämöisen
Ve'et silmihin vetihe, 210
Itse tuon sanoiksi virkki:
"Sinne sattui saalahani,
Katosi iki iloni,
En tuota enempi saane
Sinä ilmoisna ikänä, 215
Kuuna kullan valkeana."
Sanoi seppo Ilmarinen:
"Voi poloinen päiviäni!
Kun läksin minä poloinen
Näille suurille selille; 220
Jo on tukka tuulta nähnyt,
Hivus säätä hirveätä,
Harvoin lienevi havainnut
Tuulta ennen tuon nä'öistä,
Noita kuohuja kovia, 225
Lakkipäitä lainehia."
Vaka vanha Väinämöinen
Tuopa tuossa arvelevi:
"Ei venossa vieremistä,
Purressa parahtamista, 230
Itku ei hä'ästä päästä,
Parku päivistä pahoista."
Se on lieto Lemminkäinen
Otti laitansa omansa,
Liittelevi liikalaiat, 235
Varppehet varustelevi,
Tuulen tuiman tuikutella,
Aallon ankaran lykätä.
Vaka vanha Väinämöinen
Itse tuon sanoiksi virkki: 240
"Nouse jo tuuli taivahalle,
Ylös pilvihin ajaite,
Sukuhusi, syntyhysi,
Heimohon, perehesesi!
Vesi kiellä poikoasi, 245
Laine lastasi epeä,
Ahto aaltoja aseta,
Vellamo ve'en väkeä,
Ettei parsku parraspuille,
Pääse päälle kaarieni!" 250
Kolmasviidettä runo