kuin syksyisen yön sylihin, keväisen kierän päälle.
Ja kun kansanruno saa kuvataksensa ihmissielun synkkyyttä, niin siihen se käyttää kaikkein voimakkaimmat värinsä. Se tuntee silloin kuvaavansa oman kansan pohjatunnetta.
Morsiamen mieltä voi verrata vain kaikkein mustimpiin esineihin:
tok' ei muut muretta tunne, kanna kaihoista syäntä, kuin kannan minä katala, kannan mustoa muretta, syäntä syennäköistä, huolta hiilen karvallista.
Ja saadakseen oikein nähdä, miten surullinen mielensä on, morsian ikäänkuin kysyy itseltään, minkälainen mieli on onnellisilla ihmisillä ja vastaa siihen:
niin on mieli miekkoisien, autuaallisten ajatus, kuin keväinen päivän nousu, kevätaamun aurinkoinen.
Ja kun hän sitten tähän vertaa omaa mielialaansa, niin hänen täytyy tunnustaa, että hänen sydämensä
on kuin laaka lammin ranta, kuin pimeä pilven ranta, kuin syksyinen yö pimeä, talvinen on päivä musta, viel' on mustempi sitäkin, synkeämpi syksy-yötä.
Ja itsestään hän sanoo:
olen kuin alli aallokossa, tavi laajalla lahella, uiessa vilua vettä, vettä jäistä järkyttäissä.