Siinä kukkuos käkönen, helkyttele hietarinta, hoiloa hopearinta, tinarinta riukuttele; kuku illoin, kuku aamuin, kerran keskipäivälläki ihanoiksi ilmojani, mieluisiksi metsiäni.
Käet yltyvät herättyään kilpaa kukkumaan, laululinnut laulamaan. Ja
Annikki tuntee selvästi:
kun käki kukahtelevi, niin syän sykähtelevi, itku silmähän tulevi.
Tosia mahtavat olla vanhojen sanat:
kyynärän ikä kuluvi, vaaksan varsi vanhenevi kuultua kevätkäkösen.
Mutta eipä tässä jouda käkiä kukuttelemaan, sillä kiire on
päähän portahan punaisen, laajan laiturin laelle pitkän niemyen nenähän.
Ja kohta hän siellä
rannalla vesikivellä huntujahan huuhtelevi.
Iloista onkin työtä tehdä, sillä