ylähällä päivyt paistaa, alahalla aallot välkkyy.
Mutta kuta ylemmäs taivaalle kohoaa päivän kehrä, sitä kiivaammin pärskyy vesi ympärille pestessä, sillä kiireesti olisi kotiin jouduttava, etteivät muut luulisi hänen jouten
kuvoansa katselevan,
itseään ihastelevan,
verevyyttänsä vetehen.
Annikin palatessa rannasta kuuluu läävästä lehmänkellojen kalkatus.
Vanha emäntä laitumelle laskee. Laskiessaan pyytelee
varjele vakainen luoja,
varjele vahingon tieltä.
Ell'ei emännän omat paimenet olisi kyllin tarkkoja, niin:
paju pannos paimeneksi, leppä lehmän katsojaksi, pihlaja pitelijäksi, tuomi tuojaksi kotihin!
Sitten emäntä kääntyy loitsussaan Mielikin, »karjan eukon», Tellervon, »karjan kaitsijan», ja muitten metsän haltijoitten puoleen pyydellen suojaamaan karjaansa
soista soiluvista, lähtehistä läilyvistä
ja antamaan karjalle hyvät ruokamaat, että se heruisi. Suvetarta hän pyytää erityisen hellää huolta karjasta pitämään: