Iloinen on mieli paimenenkin kontti selässä lehmien perässä tarpoessaan ja tuon tuostakin torveensa törähytellessään. Hän
ajoi lehmät suota myöten,
itse kangasta kapusi.
Mutta päivän mittaan alkaa jo väsymyskin tulla ja tuntuu aivan kuin lintunen laulaisi lehdossa:
jos ois aika orjan syöä, isottoman illastella.
Paimen ajaa karjansa levolle kankaalle,
itse istuu mättähälle, vihannalle turpehelle.
Hän päästelee kontin selästään, ottaa leivän laukustaan ja veitsen tupestaan. Silloin valtaa hänet taas tuo tavallinen apea mieli, joka koko päivän on ollut poissa, sillä
paimen parka kuivan leivän, kuivan kuoren karskuttavi,
Ja ainiaaksi särpimekseen
veen lipillä luikkoavi märän mättähän nenästä.