ja läksi ensi kertaa tänä kevännä melomaan tutuille luodoilleen, sillä ukon mielestä piti särenkudun kohtapuoleen alkaa. Varmaan hän kokee verkot samalla. Jos ukko nyt saisi kaloja, päättelevät nuoret miehet, niin kyllä sitten kohta »talkapohjat» taas työnnetään vesille ja ukon kutomalla »sulkkunuotalla» lähdetään vetelemään
vienoja vesiä, lohiluotojen lomia, synkkiä syväntehiä, suuria selän napoja.
Lyhyet unet otettua lähdetään palolle, lampaat ja niitten paimen otetaan mukaan. Viime kesänä jo oli kaski kaadettu, pari päivää sitten
pohjaistuuli kasken poltti, koillinen kovin porotti, poltti kaikki puut poroksi, kypeniksi kyyätteli.
Tämä kaski oli täytynyt näin aikaiseen tehdä, sillä miesten mielestä oli viereinen pelto kevätkauraksi liian pieni, siementä kun oli. Naisväki määrätään kohta perille tultua pellolle turpeita pienentelemään. Miehistä taas toiset menevät uutta paloa aitaamaan, keskimäinen pojista alkaa kyntää eilen kesken jäänyttä sarkaa. Mutta talon vanhin poika, joka isänsä jälkeen tulee perimään isännyyden talossa, hankkiutuu kylvämään jo muokatulle pellolle nyt, kun ukko niin kauvaksi aikaa oli kalalle jäänyt. Vakavana hän astuu askeleen kerrallaan ja heittää oikealla kädellään kauroja vasemmalle ja oikealle, vasen kannattaa tuohinauhalla olkapään ja selän ympäri kiinnitettyä tuohikopsaa. Kylväessään hän lausuu:
minä kylvän kyyhättelen luojan sormien lomitse; käen kautta kaikkivallan tälle maalle kasvavalle, ahollen ylenevälle.
Sitten pyytää hän maan haltioita kasvattamaan hyvin viljaa. Lopuksi kääntyen Ukon puoleen hän anoo:
iätä iästä pilvi, nosta lonka luotehesta, toiset lännestä lähetä, etelästä ennättele, vihmo vettä taivosesta, mettä pilvistä pirota orahille nouseville, touoille tohiseville.
Ja ikäänkuin suopeana vastauksena kyntömiehen pyyntöön
paistavi Jumalan päivä