Joskus on hevonenkin saanut tarumaisen muodon, esim. se ruskea Hiiden ori, jonka Lemminkäinen ottaa kiinni (14 runossa), hevonen, jonka hengityksen lämpimässä Marjatta synnyttää poikansa Tapiomäellä (50 runossa), sekä se kultavarsa, joka tungeiksen Ilmarisen ahjosta (37 runossa). Kaikista merkillisin on kuitenkin se »musta ruuna», jonka Lemminkäinen kerran murheistaan laatii ja jonka selässä hän ratsastaa kotiin onnistumattomalta sotaretkeltä. Lehmistä, joita lihan, voin ja maidon antinsa vuoksi pidettiin paljon kalevalaisissa kodeissa, mainitaan monet nimeltä (»Muurikki», »Mansikki», Puolukka», »Omena» j.n.e.) sekä kuvaillaan niiden laitumelle laskemismenot, maidonsaaliin rukoileminen, paimentaminen, lypsäminen sekä navetassa talvella ruokkiminen. Ilmarisen ahjossa syntyvä »kultalehmä» on ainoa epätodellinen ilmestys lehmien joukossa. Härkä sensijaan on kasvanut joskus aivan mitattomaksi, mahdottomaksi. Sillä härällä, jolla Sammon juuret maasta irti kynnetään, oli »syltä sarvet pitkät, puolentoista turpa paksu». Ja vielä suurempi on se sonni, joka teurastetaan Pohjolan hääruuiksi, sen kun
»Hämehessä häntä häilyi, pää keikkui Kemijoella, sata syltä sarvet pitkät, puolta toista turpa paksu» j.n.e.
Muut kotieläimet: kissa, sika, lammas, vuohi, uuhi, kana ja kukko, ovat säilyttäneet Kalevalan lauluissa luonnollisen kokonsa ja muotonsa.
* * * * *
Jos sitten siirrymme tarkastamaan Kalevalan kasvikuntaa, niin huomaamme samanlaisen, miltei luonnontieteellisesti tarkan käsityksen siinä ilmenevän. Ja tässäkin kohden pyrkii suomalaisten runollinen mietiskely tunkeutumaan olioiden syntyyn ja historialliseen alkuperään. Toisessa runossa esitetään Sampsa Pellervoinen »maita kylvämässä, toukoja tikittämässä» ja annetaan yleiskuva Suomen tavallisimmista puulajeista ja niiden kasvupaikoista.
»Mäet kylvi männiköiksi, kummut kylvi kuusikoiksi, Noromaille koivut kylvi, lepät maille leyhkeille, tuomet kylvi tuorehille, raiat maille raikkahille, kankahat kanervikoiksi notkot nuoriksi vesoiksi. pihlajat pyhille maille, pajut maille paisuville, katajat karuille maille, tammet virran vieremille.»
Toisissa yhteyksissä tulee lisäksi vain joku puulaji kuten lehmus, vaahtera, pähkinä, omenapuu, kuusan sekä haapa, joista useimmat ovat Suomessa harvinaisia. Vanhimmaksi, alkuperäisimmäksi puuksi mainitaan eräässä kohden paju (»paju puista ensimäinen»), joka luonnontieteilijäin mielestä ei liene mikään mahdottomuus suoperäisessä maassamme. Että tammikin, joka oikeastaan kuuluu eteläisempiin seutuihin, on joutunut karjalaisiin runoihin, saanee selityksensä siitä, että siihen on liittynyt uskonnollisia ja taruperäisiä mielikuvia. Sitä nimitetään näet »Jumalan puuksi» ja se kasvaa »aikojen alussa» maailman suurimmaksi puuksi, jommoisia tavataan melkein kaikkien kansojen sadustossa:
»Ojenteli oksiansa, levitteli lehviänsä, latva täytti taivahalle, lehvät ilmoille levisi, piätti pilvet juoksemasta, hattarat hasertamasta, päivän peitti paistamasta, kuuhuen kumottamasta.»
Pari kertaa se kasvaa niinikään suomalaisen mielikuvituksen ihmepuuksi:
»Tammelle tasaiset oksat, joka oksalle omenan, omenalle kultapyörän, kultapyörälle käkösen: kun käki kukahtelevi, kulta suusta kuohahtavi, vaski leuoilta valuvi, hopea kohahtelevi, kultaiselle kunnahalle, hopeiselle mäelle.»