pahasta paha tulisi, konna konnan oksennosta, jos ma tuolle hengen loisin, silmät päähän siunoaisin.
Mutta häijy hiisi kuuli tämän keskustelun, tekeytyi itse luojaksi:
antoi Hiisi hengen tuolle konnan ilkeän kinalle, syöjättären sylkemälle; siitä kääntyi käärmeheksi, muuttui mustaksi maoksi.
Yksityisiä ruumiinosia myöten Lemminkäinen osoitti käärmeen alkuperän: sydän ja suu sillä on syöjättären sydäntä ja suuta; silmät, korvat, kieli, vieläpä pää ja selkäkin ovat hiiden ja lemmon laitoksista; häntä paholaisen palmikosta; hampaat, ikenet ja suolet kalman kotoa, vihdoin aivot ja tunto veden kuohusta.
Kun Lemminkäinen näin tarkalleen näytti käärmeen halvan ja ilkeän alkuperän, masentui käärmeen mahti ja se tunsi olevansa voimakkaamman olennon edessä. Siksipä se kääntyikin syrjään ja antoi Lemminkäisen kulkea ohitsensa.
Monivaiheinen Lemminkäinen joutui kerran pakkasenkin kanssa taisteluun. Hän oli juuri entisen sotatoverinsa Tieran kanssa sotaretkellä Pohjolaan, kun pakkanen heidät matkalla yllätti. Se jääti heidän veneensä keskelle selkää ja oli palelluttaa miehetkin. Silloin täytyi Lemminkäisen taas turvautua loitsutaitoonsa, masentaa pakkasen voima. Hän käski »Pakkasta, Puhurin poikaa, talven poikaa hyyelmöistä» kylmämään maita ja soita, kiviä ja puita, vaan ei ihmistä. Varminta oli samalla laulaa pakkasen syntykin:
Turmiollinen oli pakkasen isä, kelvoton sen äiti ja heistä sitten
Pakkanen pajuilla syntyi, kova ilma koivikolla, Pohjolan koan perässä, pimentolan pirtin päässä.
Mutta kukas pakkasen imetti, kun sen äiti ei siihen kyennyt:
Kyyhyt pakkasen imetti, kyy imetti, käärme syötti, nännillä nenättömillä, utarella uuttomalla. Pohjoistuuli tuuitteli, vilu ilma viihytteli, pahoilla pajupuroilla, hereillä hettehillä.