Rutjan koskehen kovahan, palavahan pyörtehesen, johon puut päin putoovat perin vierevät petäjät. —
Ellei tauti sielläkään tahdo pysyä, tiedetään paikka, mistä se ei pääse, ellei loitsija itse käy päästämässä: Tuonelan musta joki, Manalan ikipuro.
Voimakkaat ja laajat ovat myös ne sanat, joilla vanha ukko pysäyttää veren juoksun Väinämöisen polvesta. Kuultuaan raudan synnyn, joka tässäkin oli välttämätön, koska rauta oli haavan aiheuttanut, ukko loitsii:
Piäty veri juoksemasta, hurme huppelehtamasta, — veri seiso kuni seinä, asu hurme kuni aita, kuin miekka meressä seiso, saraheinä sammalessa, paasi pellon pientaressa, kivi koskessa kovassa.
Jos veren tekee mieli liikkua, niin liikkukoon se ihmisen suonissa, ihon alla. Ei miehen veri maahan jouda; sydämessä sen sija on, keuhkon alla kellari. Ei se ole joki juoksemaan, eikä lampi laskemaan, siksi sen tulee pysähtyä juoksemasta:
Tyy'y nyt tyyris tippumasta, punainen putoamasta, kun et tyy'y, niin tyrehy, tyytyi ennen Tyrjä» koski, joki Tuonelan tyrehtyi, meri kuivi, taivas kuivi sinä suurna poutavuonna, tulivuonna voimatonna.
Toisia lukuja taas, joissa itse tautia ei manata, vaan koetetaan vioittunut kohta saattaa entiseen asuunsa, sanoisimme mieluimmin parannussanoiksi. Niin parannetaan esim. tulenpolttama toivottamalla, että pohjoisesta, Lapista tai Turjasta tulisi tyttö, jolla on
hyyssä sukka, jäässä kenkä, hallassa hamehan helma, hyinen kattila käessä, jäinen kauha kattilassa.
Häntä pyydetään palaneeseen paikkaan viskomaan jääsiruja ja kylmää vettä. Ellei tästä muka apua, pyydetään Pohjolasta miestä, jolla on
hyiset kintahat käessä, hyiset saappahat jalassa, hyinen lakki päälaella, hyinen vyöhyt vyölle vyötty.