Mutta intoa ja voimaa tarvittiin loitsijassakin. Lemminkäisen laulaessa,
tulta iski turkin helmat, valoi silmät valkeata.
Mutta miten on tämä ymmärrettävä? Onko kansa todella uskonut loitsulla olevan tällaisen voiman? Me ymmärrämme helposti sellaiset loitsut, joissa asioitten syntyä tutkitaan, jotta saataisi voima niiden yli; ymmärrämme manaukset, joissa sanan voimalla koetetaan pahaa saada vaikenemaan; ymmärrämme rukous-, parannus- ja taikasanatkin. Mutta miten on selitettävä sellainen loitsu, joka kykenee muuttamaan ihmisen linnuksi tai kiveksi, kutsumaan tyhjästä esiin eläimiä j.n.e.? Onko kansa ajatellut sen mahdolliseksi. On huomattava ensin, että Kalevalan runot kuvastavat aikaa, jolloin kansamme mielikuvituksessa todellisuus ja lapsellinen usko eivät ole jyrkästi erotettuja. Onhan meillä paljon taikauskoa, jossa samanlaiset ajatukset tulevat esille ja jotka ovat kansamme kesken olleet täydesti luotettuja. Onhan monia neuvoja, millä saa itsensä näkymättömäksi, on ollut usko, että ihminen yöllä voi muuttua painajaiseksi, joksikin kummalliseksi olennoksi, joka ahdistaa eläimiä ja tästä olomuodostaan edelleen muuttua kuolleeksi esineeksi, tadikoksi j.n.e., onhan todeksi uskotuita tarinoita, että höyheniä ilmaan puhaltamalla on saatu aikaan sotajoukko j.n.e. Suurempia ihmeitä ei kerrota loitsullakaan tehtävän. Sen lisäksi on toiseksi huomattava, että milloin loitsulla tällaisia tekoja kerrotaan tehdyn ei koskaan esitetä sitä loitsua ja niitä sanoja, millä se olisi suoritettu. Näin ollen eivät siis tällaiset loitsukuvaukset osoita, että niitä todellisessa elämässä olisi koetettukaan tehdä, on vain ollut sellainen usko, että niin voidaan tehdä. Siksi ei myöskään käytännöllinen tarve ole sellaisia loitsuja synnyttänyt.
Olemme täten joutuneet toiselta puolen lähelle taikomista, jossa myös luulottelun pohjalla ilman loitsusanoja koetetaan suorittaa vaikeita tekoja, ja toiselta puolen rajattoman mielikuvituksen alalle.
Edellisestä mainittakoon muutamia esimerkkejä. Kun Lemminkäinen Pohjolanmatkallaan tahtoi päästä tulista koskea vartioivan kokon ohi, niin hän taskustaan:
otti teiren sulkasia, hieroa hitustelevi, kahen kämmenen välissä, sormen kymmenen sovussa, siitä syntyi teirikarja, koko parvi koppelolta.
Samalla tavalla hän susien käsistä päästäkseen otti uuhen villasia, hieroi niitä kämmeniensä välissä ja puhalsi kerran käteensä, niin
uuhet juoksuhun uhahti koko lauma lampahia, karitsoita aika karja,
Taikominen ei kuitenkaan aina ole ihmeitten tekoa, vaan useimmiten salaperäistä uskoa näkymättömiin voimiin. Kun Pohjolassa huomattiin vieraitten tulevan, niin koetettiin tuliin pannuista pihlajista päättää, olivatko tulijat ystäviä vai vihollisia; sillä puu
kun on verta vuotanevi, niin silloin sota tulevi, kunp' on vettä vuotanevi, aina rauhassa elämme.