Muutakin liioittelua tavataan Kalevalan yksityiskohdissa hyvin runsaasti. Sellaista on täynnänsä esim. kuvaus Lemminkäisen hirven hiihdännästä. Jo sukset, joilla hän hirveä ajoi takaa, olivat erinomaiset, niitä kun Lyylikki lylyjen seppä vuoden ajan valmisteli:
sykysyn lylyä laati, talven kalhua kaverti, päivän vuoli sauvan vartta, toisen sompoa sovitti.
Mutta silloin niistä tulikin niin arvokkaat, että
saukon maksoi sauvan varsi, sompa ruskean reposen.
Kun Lemminkäinen sitten näillä suksillaan ponnisteli hirvensä jälessä, niin
tuli suihki suksiloista, savu sauvojen nenistä.
Ja jo lähtiessään kun hän »ensi kerran potkaisihe», niin pääsi jo »silmän siintämättömähän»; kun »kerran toisen kuopaisihe», oli jo korvan kuulemattomissa. — Toisen kerran tuli Lemminkäisen pyytää hiiden ruuna, jonka »tukka tulta tuiski, harja suihkivi savua». Mutta senkin hän saavuttaa, kun Ukko sataa sen päälle rakeita, jotka olivat
pienemmät hevosen päätä, päätä ihmisen isommat.
Ja Pohjolan häät sitten, joihin tuo suunnaton härkä teurastettiin? Jos oli syötävätä yllin kyllin, niin olipa juotavatakin, koska olutta tehtäessä
kuut kiviä kuumettihin, kesät vettä keitettihin, salot puita poltettihin, kaivot vettä kannettihin.