Ja hän itsekin oli aina ajatellut:
kun oisi jalka kynnyksellä toinen korjassa kosijan, oisit päätäsi pitempi, korvallista korkeampi.
Ja hän oli odottanut sitä hetkeä, niinkuin maamies odottaa hyvää vuotta ja niinkuin lapset odottavat kesän tuloa:
vuotin kuin hyveä vuotta, katsoin kuin kesän tuloa.
Nyt tuo toivottu hetki on tullut. Lähtö on nyt käsissä. Oli tarpeellista varustaa nuorta naista tulevan elämän koettelemuksille. Oli vanhempien ja ennen kaikkia äidin raskas velvollisuus tällä hetkellä, jolloin sydän muutenkin tahtoi pakahtua, vielä johtaa mieleen suruja ja mielikarvautta, joita tuleva elämä povessaan kantoi nuoren emännän varalle. Ehkä äiti puhui omasta kokemuksestaan, ehkä hänen ajatuksiinsa sisältyi useammankin eletyn elämän kokemus. Mutta kaikessa tapauksessa: Tytär oli opastettava, ettei elämän kovuus pettymyksenä lankeisi hänen osallensa.
Sattuvasti runo kuvaa, miten uudessa kodissa on kaikki oleva toisenlaista:
toisin siellä torvet soivat, toisin ukset ulvaisevat, toisin vierevät veräjät, sanovat saranarauat.
Nuori emäntä ei osaa toimia ja askaroida niinkuin talonväki odottaisi:
et osaa ovissa käyä, veräjissä vieretellä talon tyttären tavalla; et tunne puhua tulta, eikä liettä lämmitteä talon miehen mieltä myöten.
Mutta vielä: kaikki ovat hänelle tylyjä, kaikki häntä arvostelevat ja moittivat, kaikki etsivät hänessä huonoja puolia ja tuomitsevat: