eipä nouse Osmon ohra, ei kasva Kalevalan kaura ilman maan alistamatta, tuon tulella polttamatta, ilman kasken kaatamatta,
(2, 252—256).
Tai kun Väinämöinen pyytää Pohjan impeä puolisokseen, kertoo tämä kyntörastaan itselleen selittäneen minkälaista on olo impenä isän kotona ja minkälaista miniänä miehelässä:
tiainenpa tieon antoi, kyntörastas raksahutti: valkea kesäinen päivä, neitivalta valkeampi, vilu on rautapakkasessa, vilumpi miniävalta; niin on neiti taattolassa kuin marja hyvällä maalla, niin miniä miehelässä kuin on koira kahlehissa, harvoin saapi orja lemmen, ei miniä milloinkana.
(8, 71—80).
Kullervolle taasen paimenessa ollen pikku lintu ilmoittaa:
jo oisi aika orjan syöä, isottoman illastella.
(33, 61—62).
Ja kun Kullervo sitten on katkaissut veitsensä emännän leipään leipomaan kiveen ja hänessä kostonhenki herää, niin ehättää siihen varis tuomaan kamalan neuvonsa:
ota vitsa vii'akosta, koivu korven notkelmosta, aja suolle sontareijet, lehmät liejuhan levitä; kaikoa suet kokohon, karhut kaikki katrahasen. suet pistä Pienikiksi, karhut kyytäksi kyhäse, aja karjana kotihin — sillä maksat naisen naurun, pahan vaimon parjaukset.