jääpä piha terveheksi, piha pihlajaisinesi — jätän kaikki terveheksi, maat ja metsät marjoinensa, kujavieret kukkinensa, kankahat kanervinensa, järvet saoin saarinensa, syvät salmet siikoinensa, hyvät kummut kuusinensa, korpinotkot koivuinensa.
(24, 451—462).
Eipä jätäkään siis morsianta itkettääkseen akka askarvaimo mainitsematta, miten hänen täytyy nyt vaihtaa kotinsa ihana luonto uuteen, joka muka entiseen verraten on kokonaan vastenmielinen:
jo nyt vaihoit, minkä vaihoit — vaihoit valkeat vetesi likasihin lietehisin, vaihoit hiekkarantasesi mustihin muraperihin, vaihoit armahat ahosi kanervikko kankahisin, vaihoit marjaiset mäkesi kaskikantoihin kovihin.
(22, 285—292).
Lemminkäiselle, joka saarelta palattuaan näkee kotinsa hävitetyksi, on kuitenkin tuttua jälellä:
tunsi maat on, tunsi rannat, sekä saaret, jotta salmet, tunsi vanhat valkamansa, entiset elosiansa; mäet tunsi mäntyinensä, kunnaat kaikki kuusinensa.
Ja hänen mielensä heltyy muistellessaan että
tuos on lehto, jossa liikuin, kivet tuossa, joilla kiikuin, tuossa nurmet nukkeroimat, pientarehet piehtaroimat.
(29, 455—472).