Muista Shemeikan runoniekoista mainitsen vain veljekset Iivana ja Ondrei Ivanoffin. Heitä laulatti niinikään Europaeus. Ondrei oli taitava runolaulaja miehuudenpäivinään. Ikää ukolla riittikin, oli syntynyt v. 1809, toisten tiedonantojen mukaan jo varemminkin ja kuoli vasta kesällä 1906.
Siirtyessämme pohjoista kohti Kalevalan laulajien etsinnässä, Kuikan kylään, Suistamon ja Korpiselän rajamailla, voimme mainita David Issakaisen, joka silloin kuin Europaeus hänen runojaan uteli oli 49 vuoden ikäinen. Issakainen lauloi yksitoista runoa ja loitsua, vaimonsa Palaga Torstoinen oli miestänsä taitavampi laulaja ja antoi ehkä useamman virren kirjaan.
Korpiselän Tolvajärvellä eleli Vornasten metsästäjä- ja laulajasuku. Siitä kerrottiin, että »suuren sodan aikana» Ilomantsin puolelta rajan takaa oli muuttanut kolme veljestä asumaan Tolvasjärven saareen. Tästä suvusta nousi tietäjä Kassi Vornanen, joka tarinan mukaan hänkin meni »tulilappalaisilta» loihtuja ja runoja oppimaan. Tämän pojalta Iivana Vornasella kirjotteli Europaeus joukon runoutta.
Korpiselän saloilta itään päin olevalla Suojärvellä on osuutensa uuden Kalevalan lauluissa. Laulajista vain on ylen niukalti tietoja. O. Relander, joka myöhemmin oli selkoa ottamassa seudun runoniekoista kertoo tavanneensa Borissan Onton, joka Europaeukselle lauloi; »tässä tuvassa kirjutteli», ukko kyyneliin heltyneenä muisteli.
Suomen Karjalan pohjoisimmassa päässä Ilomantsin Mekrijärvellä on elellyt taitavin suomenpuolisista Kalevalan laulajista, Simana Sissonen. Julius Krohn sanoo, että Sissonen »kohoaa niinkuin honka viidakossa kaikkein suomenpuolisten runontaitajien yli, niin hyvin osaamiensa runojen luvun kuin myös täydellisyyden kautta». Isiltä perittyjä olivat Sissosenkin runot; kotiseudun laulutapaan ne on sommiteltu, mutta niissä on sittekin tuntuvasti laulajan omaa, joka ne tekee eläviksi ja kehittyneemmiksi kuin muiden paikkakuntalaisten esittämät. Europaeus ja sitte Ahlqvist kirjoittivat niitä muistiin. Eri kerroilla muunteli Simana runojansa, lisäten joitakin yksityispiirteitä. Uusi Kalevala sai Simanan runoista tuntuvat lisät, etenkin hänen laulamansa Sampo-runo on merkillepantava. Julius Krohn hänelle antaa tunnustuksen: »Hän osaa useimmat loitsut, muutamista parikin eri toisintoa; samoin olivat hänelle melkein kaikki Kalevalan runot tietyt, luonnollisesti siinä vähemmän edistyneessä muodossa, missä niitä Suomen puolella lauletaan. Monta hienoa, tosi runollista piirrettä, joita ei Venäjän Karjalan laulajat tunne, on kuitenkin painettuun Kalevalaan tullut Sissosen runoista.» Kaikkiaan kirjoitettiin hänen runojansa muistiin 81 numeroa, joiden yhteenlaskettu säemäärä on n. 4000. Muut senaikaiset Suomen Karjalan runoniekat eivät pääse puoleenkaan tästä määrästä. Eipä edes Vienan Karjalan laulajista kukaan runovaraston monipuolisuuteen ja yksityisrunojen lukuun nähden voita häntä ja vain Arhippa Perttunen säeluvussa pääsee Sissosen edelle. Simana Sissonen oli syntynyt n. v. 1778 ja kuoli v. 1848.
Sissosen sisar Iro oli miltei veljensä veroinen. Mentyään miehelään joutui hän Ostronsaaren Veitsyrjän kylään, jossa Europaeus häneltä pani paperille 78 runoa. Naisena ei Iro tietysti harrastanut loitsuja ja pitkiä eepillisiä runoja, vaan lyyrillisiä lauluja. Kerääjä oli mielestään luvannut hyvän päiväpalkan, puoli ruplaa päivältä, mutta eipä hänellä ollut syytä tyytymättömyyteen. Kolme neljä päivää hän näet sai olla tiukassa kirjoitustyössä, ennenkuin oli saanut Iron virret paperille, mutta antaakin matkakertomuksessaan Irosta sitte tunnustuksen, että oli Simanan vertainen, »ja häntä parempaa eikä vertaistakaan löytynyt sen jälkeen».
Samalta pihamaalta kuin Sissoset on vielä kolmaskin laulaja, nimittäin Simana Huohvanainen.
Kun Europaeus molempia kaimoja laulatteli, joutuivat nämä sanakiistaan siitä kävikö Lemminkäinen Pohjolassa vai Päivölässä häissä. Huohvanainen ei taitanut sanottavasti loitsuja, mutta eepillisiä ehkä jonkun useammankin kuin Sissonen.
Vielä yksi ilomantsilainen runoniekka on mainittava, nimittäin Arhippa Buruskainen. Tämä loismiehenä eläjä oli 1844 vuoden kirkonkirjoihin merkitty »yli-ikäiseksi»; oli siis jo 65-vuotinen silloin kuin Europaeus kävi paikkakunnalla ja kirjoitti häneltä 19 täydellistä kertovaista runoa ja loitsua. Ahlqvistkin ennätti vielä seuraavana vuonna saada talteen 5 ennen paperille panematta jäänyttä, mutta vielä samana vuonna 1846 tämä mies, jota sitte vuosikymmenet jälkeenpäin Venäjän puolella Himolassa rahvas nimitti ylimmäksi laulajaksi, vetikin viimeiset virtensä.
»Oikeaksi laulajaksi» nimittää Lönnrot Koitereen järven rannalla Kontiovaarassa 1838 tapaamaansa Mateli Kuivalatarta. »Siltä yksinään kirjoittelin vanhoja lauluja 2 päivää», kertoo Lönnrot. Kun hän eukon muistia verestelläkseen luki tälle ennen paperille panemiansa lauluja huudahti eukko: »Vieläkö nyt sitäkin maassa lauletaan ja ken sitä teille lauloi? Minähän sen ennen nuorra tyttönä ollen tein.»