Ja opetus on tästä tää: vaikk’ aina vamma vammaks jää, tuo tuskaa viiltävää, niin Runottaren sylihin jää siitä onni kirkkahin, vain onni kirkkahin, Ja kostuu mieli, vatsa pien’ ja myöskin neitsyt saman tien ja ihmiskunta saman tien.
PETER ALTENBERG (1859-1919)
MITÄ HÄN VOI TEHÄDÄ HÄNEN TÄHTENSÄ?
Sun tähtes mitä tehdä voin?!? Voin kävelyllä sinun viittaas kantaa – voin kysyä, sä kuinka olet yösi nukkunut – –. Kun sua vastustetaan, katseellani voin mä tietää antaa: »Sä olet oikeassa, sinä vain!» Jos poissa oot, voin olla sairas sekä alakuloinen – – – voin onnestani vavista, kun astut yli kynnyksen – –. Voin teatterissa myös antaa kiikarini kätehesi ja virkkaa kohteliaisuuden hänen tyttärestään isällesi.
Voin herkulliset mandariinit tuoda sulle.
Ja monet pikku palvelukset onnistuvat mulle.
Mut sydän sentään tyydy ei, se joka hetki kysyy noin:
»Sun tähtes mitä tehdä voin?!?»
PELKO
Mä pelkään vuokses, Anna – – –.
Mut miksi pelkään, tiedä en,
vain pelkääväni tiedän.
Mä pelkään!
Kuin äidin valtaa pelko aiheeton,
he kaikki vielä iloiset ja terveet on – – –!
Ja niinkuin laivurikin pelkää, pelkää, pelkää,
kun huolettomin silmin vielä tähyävät
muut pilvetöntä taivasta ja tyyntä merenselkää
ja varoittajan viisaudelle hymähtävät.
Mä pelkään, niinkuin pelkää hän,
ken näkee rannan hiekkakunnahalla lasten leikkivän
ja tietää: vuoksi nousee, nielaisee nyt juuri – pakoon!
Mä pelkään, niinkuin pelkää mies,
ken tietää: riipun hirsipuussa kello seitsemän.
Niin, niin mä pelkään vuokses sun – – –
vuoks itseni: sä oothan elämäni mun;
mut sinä omaa tietäs käyt, pois rinnaltain,
et pelkää ahdistavaa pelkoain,
sä syöksyt uuteen kohtaloon, käyt uutta elon-rataa – – –
vain kaste uusill’ aamuteilläs on
mun kuolinhikeni, mi jalkais juureen sataa!
CARL HAUPTMANN (1858-1921)
KALLIOÄÄNIÄ
(Originaalin pohjalla vapaasti muotoiltu.)