Tuo ilta kukkaistuoksuin kaipuun nurmikkoomme, ja vuorill’ loistaa kuura lailla timantin, ja taivahalta pilkistää pää enkelin, ja me kaksi paratiisiss’ oomme.
Ja koko elo ihmeellinen kuuluu meille, tuo tähdin kuvitettu kirja vailla rajaa, miss’ etäisyyksiin pilvipedot toisiansa ajaa, ja pyörretuuli nostaa meidät kotkain teille!
Ja hyvä luoja näkee lapsuusuniaan taas paatatiisista ja leikkitovereistaan… Ja ruusut katsoo meihin oaspanssareistaan…
Puut viheriät peitti vielä synkän maan.
ALBERT EHRENSTEIN (1886-1950)
VAELTAJAN LAULU
Ystäväni ovat häilyviä niinkuin ruoko, heidän sydämensä istuvat heidän huulillaan, puhtautta eivät he tunne; tanssia tahtoisin heidän päänsä päällä.
Tyttö jota rakastan, sielujen sielu sinä, valittu, valosyntyinen, koskaan et sinä katsonut minuun, sinun sylisi ei ollut valmis, minun sydämeni paloi tuhkaan asti.
Minä tunnen koiran hampaat, Viima-päin-kasvoja-kadulla minä asun, seula-katto on minun pääni päällä, home pitää seinillä iloaan, niissä on hyviä koloja sateen varalta.
»Tapa itsesi!» sanoo veitseni minulle. Loka on makuusijani; korkealla ylläni juhlavammissa vetävät vihamieheni kuu-sateenkaarta.