Mut ilta kuluu jo loppuhun, ja hiillosta hämmennetään. Pian on lyhyt hetki se poissa, kun ei puutu ketään.
(Suom. Elina Vaara)
Onnen hetki.
Käsivarteni lastako tuudittaa, ja sen silmissä kuvani on? Ja ulapat välkkyy, ja lämmin on maa ja taivas hattaraton!
Mitä aikoja on, mitä vuosia nää,
ken oon, mikä nimeni mun?
Sa naurava käärö, sa vaalea pää,
miten sain ma syliini sun?
Ma elän, ma elän! Ah, ennemmin ma miss' olen ollutkaan? Kai varroin ma vuosia miljoonin tätä hetkeä ainoastaan.
(Suom. Lauri Viljanen)
Isä ja poika.
Järvessä värähtelee pilvijuovainen kuu. Sirkkojen sirinä niityn heinässä vaientuu. Hämärän tuhka lankee yli päivän poltetun. Ma kuljen kivistä rantaa ja pieni poikani mun.
Hän puhuu, viittoo ja väliin kivihin liukahtaa. Ma puristan kättänsä pientä ja hienoa, ruskeaa. Hänen raikas ihmettelynsä ei kysyen uupua vois. Ma hajamielisnä vastaan, ja ajatus kiitää pois.