(Suom. Lauri Viljanen)
Hopeahuilu.
Ken soittaa murhetta mun ja sun?
Soi huilu, pieni hopeahuilu.
On kuollut rakkaus sun sekä mun.
— Soi huilu, pieni hopeahuilu.
Kova sydämeni on, kova niinkuin sun.
Kaikki on häväisty, poljettu maahan.
— Soi pieni huilu surua nyt sun sekä mun.
Yön yksinäinen hopeahuilu.
Nyt luotasi lähden ma kauaksi pois.
Ma etsin tietä kotiin sydänyössä.
— Soi pieni huilu kimeään, kuin haava lyöty ois
nyt pimeyden poveen sydänyössä.
Suo levon mulle Jumala, mun kätkee multahan
ja haudan syvään, syvään hiljaisuuteen.
— Soi huilu laulain sillalta, mi kautta kuoleman
vie elon yöstä pimeähän ikuisuuteen.
(Suom. Elina Vaara)
Kirje. (EV)
Toi kirje viestit laihojen ja viinimarjapensaiden, toi äitivanhan horjuvin ja suurin kirjaimin.
Sai mieleen joka sanallaan
se kukkaniityn, viljamaan
ja Hänet, jonka antimet
on ainaiset.