Siell' auringossa uinuvan
näin kylän Herran suojaaman,
ja rauhaa kellot kirkkahat
ne kaikuivat.
Puutarha ehtoolauluin soi
ja lavendeli tuoksun loi,
kun piirsi pyhähetkenään
hän kirjeen tään.
Se kiiruhtanut olikin yöt päivät, että tulisin ma kaukainen sen tuntohon, mik' ikuisinta on.
(Suom. Elina Vaara)
STEN SELANDER (1891—1957)
Kevätsade. (EV)
Sade suhisee ja helää syvään kostuttaen maata, joka henkää huoahtain. Kuunnellen ma kuljen, kunnes itkua en estää saata sateen vuoksi vain.
Armas sade, joll' on työnä multaa juottaa maljastansa, kunnes kaikki kevään yönä itkee onneansa!
Syleilyyni kaiken nuoren, hennon, heräävän nyt suljen polvilleni langeten. Vallass' arkuuden ma kuljen raskain saappain maata, jok'on äiti nuoruuden.
Sieluni mun puiden lailla tuuliin havahtua halaa, versoa kuin oras mailla hiljaa, roudan sulaessa. Kyyneleet, joit' itkin salaa, satein sieluani valaa kevätyössä hiljaisessa.