Uinuu loisteessa kuun niin kaunihisti paimen suljetuin silmin, posket hehkuin. Hiljaa kutrinsa leyhyy tuulessa tuoksuvan yön.
Häntä Delia ääneti ja riutuin
katsoo korkeudesta kostein silmin.
Vaunut välkkyvät jättäin
hän alas laskeutuu.
Kirkkaammin hänen maahan tullessansa
laaksot, vuoret ja myrttimetsät loistaa.
Yksin valjakko halki
hopeisten pilvien käy.
Nukkuu rauhassa paimen, kutreillansa
neidon kyynelet tähtein lailla välkkyy.
Purppurahuulia polttaa
suudelma taivahinen.
Tyynny, huokaus tuulen puiden yllä!
Hiljaa, morsian ruususeppel, hiljaa
nähdä paimenen untaan
sahrami vuoteella suo!
Kuinka hirveä tyhjyys, kun hän herää, onkaan ympäri liekehtivän sielun! Luo maan lapsen Olympos saa uness' ainoastaan.
(Suom. Lauri Viljanen)
Elegia Yölle.
Kantaen lamppua Kuun sinä saatossa tähtien saavut
jälleen, lempeä Yö, helmasta varjojen maan.
Hiljaisuus, lepo seuraavat sua, valmuja vihmoin.
Parvenne voittoinen tuo unet karkelevat.
Yöpyhä! Leimuvin tuntein heittäydyn sinun helmaas,
köyhän sa kalleus oot, orjien oot vapaus.
Peitä ma ihmisten katseilta, vaienna ihmisten äänet,
äidinhelmassas tuudita lastasi taas.
Ellet haavoja lääkitä voi, mit' on iskenyt päivä,
korvasi kuitenkin tuskani äänelle suot.
Josp' iäks jäisit, oi! Mut kaikkea nielevi aika.
Aallot vaihtele ei kaukana aavalla niin.
Koht' ohi valtasi on, taas säihkyy ruusuinen Eos,
riemuni ennen, se nyt huolta ja kauhua tuo.
Mut levon loppua vailla ma tunnen, yön, jota koskaan
aaveet häiritse ei, ei uni ainoakaan.
Mulle se suokaa, oi jumalat! Pian mulle se suokaa!
Ainoa pyyntöni mun teille se on, jumalat.
(Suom. Lauri Viljanen)