Suruissaan heilutti likellä seisova halava paljastunutta päätänsä ja viheriöistä lehvistänsä valui suuria pisaroita alas nurmelle, juuri kuin olisi hän itkenyt. Niin kaiketi luulivat pienet varpuiset, jotka ihmetellen kysyivät: "mitäpä suret ja paheksit vanha puu? Raitishan on ilma ja luonto kaunis ja loistava! Etkös huomaa, miten kirkas ja lämmin on auringon loiste ja kuinka somasti ja joutuisasti pilvet taivaalla toinen toistansa ajelevat? Hyvän tuoksun hajottaa tuulen tuuittaissa meille heinät, ruohot ja kukkaiset. Miksi siis sureksit halava ja itket muiden kaikkein ilotessa?"
Vastaukseksi haasteli halava, miten tuttavansa tattarin ylpeys ja kopea käytös oli kovasti rangaistu ja kertoi hänen kohtalonsa. Minä, joka tämän tarinaisen teille nyt puhelen, kuulin sen varpuisilta vuoroni, koska eräänä iltana niitä näitä ajan huviksi juttelimme. Kun ette uskone minua, käykää heiltä kysymässä.
9.
Isän kuppi.
(Totinen tapaus.)
Vahvalla tilallansa asui muutamasti varakas perhe, jota ei ollut muuta kuin talonmies vaimonensa ja heidän kuusivuotinen poikansa. Mutta talossa eli myöskin nykyisen perheenmiehen isä, joka jo oli vanha ja voimaton ukko. Tämä oli jo aikoiseen jättänyt isännyyden pojallensa, joka talon haltijaksi tultuansa nai naapuristosta varakkaan talon tyttären ja sen kautta vähältä aikaa hyötyi rikkaaksi hyvin. Vaan mikäli talon varat enenivät, sikäli ylpeyden henkikin heräsi isännässä ja sai hänet viimein niin valtaansa, että hän röyhkeästi ja tylysti alkoi kohdella vanhaa, voimatonta isäänsä. Täten jäivät neljännen käskyn kalliit vaatimukset häneltä unhotuksiin, Vaikka niiden täyttämistä, Herran sanaa myöten, seuraa maallisetkin edut, mutta niiden rikontaa ajallinen ja ijänkaikkinen rangaistus.
Tuota ei mainittu perhekunta kuitenkaan muistanut; mutta vanha ukko, jota olisi vanhoillaan tullut kunnioittaa ja rakkaudella kohdella, jäi kaiketta hoidotta. "Kuten itse olet vanhempiasi kohdellut, siten kerran omat lapsesi kohtelevat sinua," on varoittavainen, usein toteutunut muistutus; mutta vanhasta ukosta ei tässä talossa kuitenkaan pidetty huolta, ei lukua. Hänen ei ruoka-aikoinakaan suvaittu istua muiden kanssa pöydässä; mutta vanhuksen täytyi uunin nurkassa itsekseen atrioida, syöden mitä ruu'an tähdettä hänelle tavallisesti tuotiin vanhassa puukuppisessa, ja vieläpä sai monestikin torapuheita kuulla päälliseksi.
Kärsiväisesti kesti ukko tätä poikansa hävytöintä käytöstä. Nuhteista ei apua olevan tiesi hän entuudesta eikä siis enää koettanutkaan sanoilla oikaista poikaansa; vaan rukoili hartaasti Jumalaa herättämään hänessä parempaa tietoa. — Oli muuanna talvi-iltana kerran sitte perhe tuvassa ko'olla. Vanha äijä istui kurttuisillaan tuvan nurkassa, niinkuin tapansa oli, ja kutoi itselleen virsua. Nuori isäntä vaimonensa istuivat pöydän päässä jotakin keskenänsä haastellen ja lempeillä silmin toisinaan aina silmäilivät lämpiävän uunin edessä istuvaa nuorta poikaansa, joka, suuri puukappale kädessä, siinä toimessaan jotakin vuoleskeli. — "No, mikäs pienellä Antilla nyt on työnä?" kysyi viimeinki isä, "mitä noin isosta puupalaisesta olet tekevinäsi? näytäpä minulle." — "Tästä tulee kuppi," vastasi poika. "No, kellen sitä teet?" kysyi isä, "onhan talossamme kiviastioitakin tarpeeksi." — "Vaikka," vastasi poika, "mutta minäpä varsin puukuppisen teenki, niin koska mieheksi joudun ja isä vanhoillaan, niinkuin vaari nyt istuu tuolla uunin kupeella, tästä sitte ruokin ja syöttelen teitä."
Nää sanat, jotka Jumala itse oli pojan suuhun saattanut, liikuttivat isän sydäntä suuresti. Kasvonsa vaalenivat lumenkarvaisiksi, koko ruumistaan vapisutti ja hänen sielussaan soi selvään ja äänellisesti nämä neljännen käskyn muistutukset: "Kunnioita isääsi ja äitiäsi, että sinulle hyvin käyköön ja siitä maalla kauan eläisit!" Vaan kuin siitä tointua ennätti, nousi hän istuviltaan ja läheni itku-silmin vanhaa, nurkassa istuvata isäänsä, jonka kättä puristi lemmellisesti ja pyysi entistä pahaa ja jumalatointa käytöstään anteeksi. — Sydämestään soikin isä pojallensa sen ja ylisti mielessään Jumalaa, joka niin ihmeellisesti oli hänen poikansa mielen viimeinki valaissut. — Tästä päivin muuttui nyt pojan käytös peräti ja siitä lähtien kohteli hän isäänsä aina lemmellä ja rakkaudella, niin että monen toisenki olisi ollut esimerkki otettava hänestä.
10.