Tulevana päivänä käyttihe Neronen samalla lailla, kohteli sanoissaan Aunettaa ystävällisesti, vaan niin pian kuin tämän olisi jotakin ruokaa mieli tehnyt, moitti ja morkkasi hän kaikkea, syytäen aamiaisen niinkuin iltaisenki ympäri lattiata. Nälkään nääntymäisillänsä täytyi Aunetan, joka ei vielä koskaan ennen ollut rukoillut ketään, viimeinki nöyristyä aina siksi, että salaa pyysi palvelijoilta jotakin syömistä, kuin ei muuta niin edes pienoisen leipäpalan; mutta Nerosen käskystä vastasivat nämä, ett'eivät he isäntänsä tietämättä uskaltaneet antaa hänelle mitään. "Voi poloinen päiviäni!" huokaili tämän kuultuaan Aunetta, "ottiko sitte mieheni itsellensä vaimon nälkään kuolettaaksensa häntä. Taattoni talosta ei milloinkaan kerjäläinen lähtenyt ravitsematta, vaan minulle tähän asti almua keltään pyytämättömälle ei oma mieheni suo ruokaa ei lepoa, eikä sillä hyvä, mutta päälle päätteeksi, mikä edellä muun pistää vihakseni, sanoo hän sen tekevänsä sulasta rakkaudesta ja huolen pidosta, väitellen muka, että minulle niin syöminen kuin lepokin olisi varmaksi kuolemaksi." Aunetan näin päivitellessä astui Neronen huoneesen. — Arvattavasti hän ei mielinyt nälkään kuolettaa vaimoansa ja kantoi siis omin käsin hänelle muutaman ruokapalan, sanoen: "miten voit sä armas Aunettani? Tässä näet sä, kuinka kaikessa tahtoisin noudattaa mieltäsi. Tämän ruu'an olen minä omin käsin sinulle valmistanut, kun ei palvelijani näy mitään kunnollista ja sinulle sopivaa syömistä aikaan saavan. Että siis tahtoni on hyvä, sen lienet kiitollisuudella tunnustava. — Kuinka? sinä et, hyvä Aunetta, virka sanaakaan vastineeksi? Laittamani ruoka ei siis lienekään sinulle mieleen ja koko vaivani on ollut turha, niinpä viekää, tytöt, pois koko ruoka, sitä ei tällä kertaa tarvita!" — Kuinka tämä puhe Aunetan sydäntä kaivelikin, täytyi hänen nälän tuskassa kuitenkin vastata: "suokaa ruu'an olla täällä, kukaties kävisi minulta syönti." Neronen kumminkaan ei suostunut sillä, vaan sanoi: "vähinki hyvä työ ansaitsee kiitoksensa ja sen olen minäkin sinulta saapa, ennenkun tätä mun tuomaani ruokaa kosket." — "Niinpä kiitoksia tuomastasi!" sanoi viimeinki Aunetta, vaikka väkinäisesti, ja otti ruu'an miehensä kädestä. "Syö rakas ystäväni, minkä mielesi pitää," vastasi Neronen; "sitte lähdemme isäsi luona käymään, mutta sitä ennen on sinulle uudet kauniit vaatteet ja muut koristukset hankittavat, ett'ei sanone kukaan Nerosen elävän saidasti eli kitustelemalla, kun hän kerran on nuoren ja kauniin puolison saanut. Luulettaakseen Aunettaa, että hän todella mieli hänelle näitä kaikkia hankkia, käsketti hän luokseen muutaman varakkaan kauppamiehen, joka myötään toi kaikenlaisia vaimoväen vaatekaluja, sieppasi Aunetan kädestä ruu'an, jota toinen tuskin oli vähän maistella ennättänyt, sanoen: sukkelaampas sinä ennätitkin syödä, rakas Aunettani, ja kannatti sen palvelijallaan pois. Näytellen Neroselle uusia varsin kauniita vaatteita, huivia ja muuta semmoista sanoi kauppias: tässä olisi, hyvä herra, ne vaatteet, joita olette vaatineet."

Neronen kääntyi nyt kauppiaasen, vaan tuskin oli hän vilaukselta silmäillyt hänen tuomia tavaroitansa kuin jo nosti mahdottoman metelin, huutaen vihapäissään kauppiaalle: "kuinka te tämmöistä tavaraa julkiatte ihmisille tarita? Onko tämä nyt hamevaatetta, eihän tämä ole kuin jonki-joutavaa hämähäkin verkkoa, ja tämä taas, mikä tämä on olevinansa, onko se vai hevoisen loimi? Ei, kun ei teillä parempaa tavarata liene, niin menkää matkaanne!" — "Sekä hamevaatteisin että huiviin olen minä tyytyväinen," virkki Aunetta estääkseen kauppiasta menemästä, "sentyylistä vaatetta pitävät kaikki herrassäätyiset nykyaikaan." — "Kun puhunet kauniisti, olet kyllä saapa kuinka uuden-tyylistä vaatetta tahansa, vaan elä haastakaan näistä kauppiaan tavaroista, ne ovat kelvottomia," sanoi Neronen ja ajoi kauppiaan huoneesta ulos. — Aunetta, jota äsköinen vähä syönti hiukan oli virkistänyt, ei kauempaa malttanut mieltänsä, vaan sanoi suutuksissa: "vai en minä edes haastaakaan saisi, sen olen minä tehnyt ennen ja olen nytkin tekevä, sillä minä en ole mikään lapsi. Sen on jo moni teitä etevämpi kärsiä saanut, että minä mielipiteeni olen suoraan ja rohkeasti ilmoittanut, ja kun ette te voine sitä tehdä, niin on parasta kuin tukitte korvanne." — Neronen ei ollut näitä vaimonsa vihasanoja kuulevinaankaan, mutta vastasi: "se on oikein ett'et sinä ole kauppiaan vaatteista milläsikään, oikein on iloista kuullakseni, että sinä näissä asioissa osoitat semmoista älyä ja ymmärrystä. — Nyt lähdemme me isääsi Kähärää tervehtimään ja koska emme äkkiä voi sinulle mielenmukaista uutta vaate-asua saada, niin menemme näissä halvoissa vaatteissa, joissa nyt olemme." Samassa valjastuttikin hän hevoisensa, tuumaten vaimollensa, että kyllä heidän päivälliselle pitäisi joutua Kähärän kotiin, koska ei kello vielä ollut kuin seitsemän. Toden mukaan ei kuitenkaan hänen tätä sanoessaan enää ollut aamu, mutta puolenpäivän aika. Aunetta, jonka uppiniskaisuus Nerosen kovan ja ankaran kohtelun kautta paraasta päästä jo oli laimennut rohkeni kuitenki ehkä kainosti ja peloittavaisesti vastata: "kyllä varmaanki, hyvä mieheni, emme perille voi joutua ennenkuin iltaisen aikaan." Neronen, joka oli päättänyt saattaa vaimonsa niin taipuvaksi ja tottelevaiseksi, että se ei sanallakaan vastustaisi häntä, vastasi karsaasti: "yhä väittelet sinä vastaan, minun matkalle lähtiessäni pitää olla se aika, minkä määrään olevaksi; vaan koska nyt et myönnä sitä, mikä kuitenkin on toden tosi, että nyt on kello seitsemän aika aamulla; niin jääköön koko matkan teko tällä kertaa sillensä." — Aunetan täytyi tyytyä siihen ja olla nurkumatta, muuten olisi arvattavasti miehensä siksensä julmistunut. Tästä tulevana päivänä tehtiin lähtöä taaskin ja päästiinki jo riitelemättä matkalle, vaan vielä sittenkin oli Neronen keskitaipaleelta kääntyä takaisi, syystä että Aunetta oli sattunut sanomaan, että se oli aurinko eikä, niinkuin Neronen väitti, kuu, joka heidän puolenpäivän aikaan matkustaessa loisteli taivaalla. "Niin totta kuin minut on vaimo synnyttänyt, se ei ole aurinko, mutta kuu, otava taikka mikä hyvänsä sen mukaan miksi minä sitä sanon," huusi Neronen ja oli kääntyvinään kotiinsa. Mutta Aunetta, joka kiukkuisesta Äkäpussista oli muuttunut nöyräksi ja tyyneksi puolisoksi, sanoi luopuisasti: "rukoilen nöyrimmästi, hyvä Neronen, elä toki nyt enää palaja matkalta kesken, kun kerran näin etäälle olemme tulleet; minulta olkoon se, mikä taivaalla loistaa, mielellään kuu, aurinko eli mikä hyvään, kuten vaan tahdot; vaikka häntä tästä edes sanoisit pärevalkeaksi, niin olkoon se niin; minä en sitä vastaan väittele." — Neronen ei oikein uskonut sitä, vaan sanoi koetteeksi: "se on kuu joka kuumottelee tuolla." — "Niinhän tuo on, kyllä sen näen," virkkoi Aunetta. — "Se ei ole tosi, siin'on armas aurinkoinen," kiisteli Neronen. — "Ka, se se näemme onkin kyllä," vastasi Aunetta, "vaan jos sinä sitä joksikin muuksi sanot, niin sitte se ei ole aurinko; sillä minkä nimen ikään sinä sille annat, sen se on minultakin ainiaan saapa." —

Saatuaan vaimoltaan näin leppeän vastauksen suostui Neronen matkustamaan eteenpäin, mutta tiedustaakseen vielä kerran kuitenki, jos vaimonsa taipuvaisuuteen oli tarkoin luottamista, puhutteli hän tiellä kulkevaista vanhaa herraa, niinkuin olisi hän ollut nuori, verevä neito, sanoen: "hyvää päivää kaunis, ihana neiti!" ja kysyi Aunetalta, jos hän koskaan oli sattunut näkemään niin suloista ja hempeätä nuorta tyttöä. "Enpä kyllä," vastasi Aunetta. — "Niinpä syleile häntä hänen kauneutensa vuoksi," sanoi Neronen, "niin ihanaa nuorta neitoista ei monta maailmassa kohtaa". — Aunetta, josta kaikki äkä ja kiukku oli tykkönään kadonnut, noudatti miehensä mieltä ja syleili mainittua vanhusta, sanoen: "ah, nuori ystäväiseni, miten olet kaunis ja hempeä ikääskuin kukkimaisillaan oleva ruusu, onnellisia ne vanhemmat, joille on sallittu semmoinen lapsi!" — "Oletko tuiki nyt hupsentunut?" sanoi kiivaasti Neronen: "eihän tuo ole mikään tyttö, mutta harmaapäinen, homehtunut ukko, jota sinä noin sopimattomasti tervehdit". — "Suokaa, hyvä vieras, anteeksi," virkkoi tämän kuultuaan Aunetta, "minun on silmäni auringon paisteesta huoenneet, niin niistä kaikki näyttää kukoistavaiselta ja vihannalta. Nyt havaitsen ma vasta, että te olette vanha, iällinen mies eikä mikään nuori neito, ja pyydän nöyrimmästi, ett'ette erehtymistäni pahastu". "Se on minunki rukoukseni", sanoi Neronen, "minnekä on, hyvä herra, matkanne? Hupaista olisi niin arvollisen miehen seurassa kulkea, jos muuten matkamme soveltuisi". "Hyvä herra ja te, iloinen, leikkisä rouva, erinomainen kohtelunne on niin hämmästyttänyt minun, ett'en todella enää itsekään tiedä, olenko minä punaposkinen neito vai vanha partasuu ukko; matkani olisi muuten Kauttuan kaupunkiin, jossa poikani Eljas aikoo mennä naimiseen kauppias Kähärän nuoremman tyttären kanssa". — "Niinpä meillä onkin sitte yksi matka", sanoi iloissaan Neronen; "minä olen Kähärän vanhemman tyttären mies ja olen juuri matkalla appini luo".

Näin tutuksi tultua, kulettiin yksissä aina kotiin, jossa parhaallaan vietettiin Aunetan sisären häitä. Vieraita oli paljo, muun muassa eräs vasta nainut herra rouvinensa, vanhuudesta tuttava Neroselle. Tämä herra, samoin kuin Kähärän nuorempikin vävy, ylistelivät nuoria vaimojansa, kehuen niiden kauneutta ja lempeätä luonnonlaatua, jonka sivussa toisinaan aina irvistelivät Neroselle, jonka luulivat äkäisen Aunetan kautta joutuneen pahaan pulaan. Neronen ei heidän pilkka-puheistaan ollut millänsäkään ennenkuin iltaisen syötyä vaimoväki levolle ruvetakseen olivat eronneet kukin huoneesensa. Kun silloin yksin vanha Kähäräkin rupesi pitämään ilvehtijöiden puolta, sanoen toimessansa: "elä pahaksi pane, vävyseni, kyllä taisit sinä saada tyttäristäni sen, joka mieleltään on jäykin ja pikaisin," sanoi Neronen viimeinki: "tässä luulossanne erehdytte te suuresti; kun ette muuten uskone minua, niin käskettäköön kukin meistä tuossa paikassa nuoren vaimonsa puheellensa ja pankaamme joku määrä-summa veikkaan, jonka perii se, kenen rouva on taipuvin kuulemaan miehensä käskyä ja siis ensiksi tulee tänne". Tähän suostuivat toiset mielellänsä, pannen sata kulta-markkaa esiteltyyn veikkaan, ja ensinnäkin haetti Kähärän nuorempi vävy Eljas passarinsa kautta nuorta rouvaansa puheellensa, mutta kohta kyllä tuli passari takasi ja sanoi: "rouva käski sanoa, ett'ei hän nyt jouda eikä saata tulla." — "Kuinka," huusi kiivaasti Neronen, "eikö hän sano joutavansa tulla? onko se nöyrälle ja tottelevaiselle vaimolle sopiva vastaus!" — "Ei käyne itsellesikään paremmin," sanoivat toiset, nauraen Nerosen kiivaudelle ehkä tämä puolestaan väitti, että hänen vaimonsa piti käskyä kuulla, vaikka hän olisi kuoleman kourissa. Vuorostaan laittoi nyt toinen herroista hakemaan rouvaansa sanoen passarille: "pyydä rouvaa että hän on hyvä ja tulee mun puheelleni." Passari meni, vaan tuli kohta takasi, sanoen: "rouva sanoo, että teillä mikä lienee joutava leikin teko mielessä, jonka vuoksi hän ei tahdo tällä kertaa tulla, vaan käskee herraa sinne." — "No, oletkos mokomata ennen maailmassa kuullut?" huusi ihmeissään Neronen: "hän ei tahdo tulla!!! Voi kuitenki tätä maailman menoa! — — — kuules, Matti, mene ja käske rouvaani, että hän tuossa paikassa tulee mun puheelleni." — Tälle Nerosen innolle nauroivat taaskin toiset; vaan suureksi kävi heidän silmänsä, kun samassa Aunetta astui huoneesen ja nöyrästi kysyi mieheltänsä: "mitä, rakas mieheni, vaadit, koska haetit minun tänne?" — "Missä on sun sisäresi ja tämän toisen herran rouva?" sanoi Neronen. — "Ne istuvat lämpiävän uunin ääressä, siinä niitä näitä rupatellen keskenänsä," vastasi Aunetta. — "Tuo ne paikalla tänne," huusi Neronen, "muuten heidät paha perii." — "Kyllä, kyllä, rakas mieheni," sanoi Aunetta ja läksi nurkumatta toimittamaan asiatansa. — "No, ihme ilmoinen kumma, mitä ennustaa tämä aave?" sanoi ihmeissään Kähärä. — "Se ennustaa rauhaa, rakkautta ja keskinäistä sopua," sanoi Neronen, "sekä sitä, että kussakin avioliitossa valta on oleva sillä, jolle se oikeastaan ja luonnon mukaan kerran on määrätty."

Ilomielin syleili silloin Kähärä Neroista, sanoen: "sinä olet voittanut veikan ja päälliseksi tahdon minä lisätä vaimosi kotiperua 20,000:lla kulta-markalla, juuri kuin minulla nyt olisi kolmas tytär, sillä Aunetta on niin entisestään muuttunut, että hän on ikään kuin peräti toinen ihminen."

Samassa tulivat toistenki herrain rouvat Aunetan seurassa huoneesen, josta näiden miehet joutuivat vielä suurempaan häpiään; sillä nämä ei puhutelleet miehiään nöyrästi ja leppeästi, niinkuin Aunetta oli tehnyt, vaan nuhtelivat närkästyksissään heitä sanoen: "onko se nyt kohtuullista, että keskellä yötä hurjapäissänne vaivaatte meitä tänne; tuskin teitä uskoisi täysimielisiksi." —

Neronen puolestaan ja Aunetta elivät siitä päivästä saakka rauhassa ja raskaudessa keskenänsä, jott'ei onnellisempaa parikuntaa ole vielä milloinkaan nähty, kunnes kuolema, jonka käsi ei ketään säästä, vihdoin heidätkin saavutti. — E.S.

20.

Kahdet tiet.

(Krummacherin mukaan.)