Luonnon ihmeitä Islannin saarella.
Islanti on pohjimmainen Eurooppaan kuuluvista saarista ja kylmyytensä vuoksi tuskin puoleksikaan asuttu, sillä suurimman osan hänen alaansa peittää ikuinen lumi ja jää. Mutta juuri näillä poloisilla pohjan perillä havaitsee tarkka tutkia varsin merkillisiä luonnon ihmeitä.
Viljaa ei saarella kasva paljon ensinkään ja kaikki leiväksi tarvittava jauho on muualta tuotava. Samoin on ruohokasvaimetkin hyvin harvinaiset ja eräs sammallaatu on piammastaan asukasten ainoa elatusaine. Ennen vanhaan oli saari paljoa viljavampi, mutta viime-aikoina ei maaviljelys ole ollenkaan tahtonut menestyä. Tätä muutosta luullaan ajo-jäiden vaikuttamaksi, jotka vuosittain Tammikuussa tulevat itä-tuulen puhaltaessa Islannin ranteille, ilmoittaen lähestymisensä jyryllä ja paukkeella. Näistä täytyy nyt kaikki meren lahdet ja selät saaren seutuvilla ja usein koko merikin aina etäälle. Toisinaan tulee nämä jäät suurina, useinki 300 jalan korkuisina vuorina toisinaan taas pienempinä lohkareina, joiden paksuus aina kuitenkin on vähimmäksi puolentoista kyynärää, jos ei enempi. Jäävätkö nämä ajojäät nyt kauaksi sulamatta, tulee heidän kauttansa niin kova ja ankara pakkainen, että ihmiset sekä elävät ovat vilusta kuolla. Vaan jos äkkiä sulavat, niin hävittää siitä syntynyt tulva maat, rannikot avaralta, ja hevoiset, lampaat ja muut eläimet, jotka tulvanalaisilta laitumilta eivät saa ruokaansa, näkee nyt sääliksensä useinki vilusta väristen seisovan suurissa laumoissa ja hädissään pureksivan toisiansa, kunne voimattomuudesta viimeinki vaipuvat. Muutamain viikkoin perästä, tavallisesti Maaliskuussa, lähtevät ajojäät taaskin liikkeelle, yhtä hirveällä paukkeella ja jyrinällä kuin tullessaanki.
Ihmeellisenä vastakohtana maan pinnalla vallitsevalle kylmälle on sen sydämessä näillä tienoin raateleva tuli. Kovimman rajunsa osoittaa se saaren monissa tuli-vuorissa, joista erittäinki Hekla, vaikka hän ko'oltaan ei ole suuri, riehuvaisen raivonsa tautta on merkillinen. Hyväksi onneksi ei hän kuitenkaan kovin useasti näytä hirmuansa, vaan sitä kauhiampi on voimansa koska se kerran ilmoitaksen. Hänen tuleen syttyessä näyttää kuin seutuvilla olevat jäävuoretkin pyytäisivät tämän jalon ilmiön hirveyttä suurennella. Sillä vähää ennen, kuin Hekla alkaa tulta suihkuta, halkiavat ja särkyvät nämäkin aina kauhealla jyrinällä; jonka ohessa ilma käypi tuiki kylmäksi, vaikka sitä vastaan maan pinta tuntuu ihan kuumalta.
Näin ennustaiden ärjähtää jo Hekla itse hirveällä äänellä. Hänen sisuksestaan kuuluu kauhea ryske ja rytinä, jota seuraa eräitä kovempia paukauksia. Tämä hirmuinen jyry, joka kuuluu aina yhdeksän peninkulman päähän, ennustaa vaan uutta kauheutta; sillä kohta sen jälkeen leimahtaa tuli vuoren aukeasta kidasta. Sitä seuraa musta, sakea savu, josta salaman tapaisia valkeita ja suuria tulipalloja sinkoilee ylös taivaalle. Vuoren suusta lieskaavassa tulessa tanssii lukematoin paljous kaikenlaisia kiviä, joita tulen voima usein lennättää monen peninkulman päähän, ja siinä sivussa valuu vuoren kidasta tulinen, kiehuva koski, joka kanssaan kulettaa suuria kallion lohkareita. Vihdoin valahtaa vuoresta laava, joka on velliksi sulanutta kiveä ja samassa tupruaa tulen kanssa tuhkaa niin paksulta, että siitä useinki kirkas, valkoinen päivä monen peninkulman laajalta muuttuu pilkkoisen pimeäksi. Tämmöisen laavavirran maalle levetessä, jäähtyy ensiksi päällimäinen pintansa ja kovettuu kohvaiseksi kuoreksi, jonka alla virta valuu edellensä yhä. Näin syntyy sulan kiven jäähdyttyä suuria laava-luolia, joita sitte Islantilaiset käyttävät eläimille navetoiksi.
Yhdenlainen vuori on Katlegja. Se ei tosin tulta usein suihkuta, vaan sitä rajumpi on silloin riehunsa. Niin rajusi hän varsinki vuonna 1750 erinomattain julmasti. Syttymistään ennustava maantäräys halkaisi tienoilla olevat jäätunturit ja lennätti heistä lohkareita aina mereen asti. Mikä jälelle jäi, sen sulatti tulensa ja vaikutti rasittavia vesitulvia. — Intoonsa nousseen vuoren jyske ja jyry oli niin hirveä, että koko saaren pelättiin häviävän. Sitä paitse tärähteli maakin kauheasti. Itse vuori syyti suustaan oikeata raetta, jossa oli hietaa ja tuhkaa sisällä. Toisinaan taas lenti monen naulan painavia, kuumia kiviä sen kidasta taivaalle ja niiden seurassa lukemattomia ilmassa hajoavia tulipalloja. Tämä kaikki oli vielä kuitenki vähäistä. Mutta äkkiä leimahti nyt hirmuinen tuli-patsas vuoresta ja levitti semmoisen liekin, että näytti, kuin olisi koko taivas tuleen syttynyt. Ilmassa sähisi alinomaa kirkkaasti tuikkivia tulia ja niistä levisi semmoinen loiste, että keskellä yötä oli yhtä valoisa, kuin muulloin päiväsydämellä.
7.
Ukosta kuussa.
Keskustelu.
Muutamana iltana istuivat Elsa ja Antti kotitupansa ikkunassa, haastellen niitä näitä keskenänsä. Virkkoi tuosta nyt pieni Antti sisärelleen Elsalle: "näetkö, Elsa, kuinka kauniisti kuu kumottaa taivaalla ja tuolta puiden lomasta aina pilkistelee tänne, juurikuin silmänsä etsisi meitä? — Lähtekäämme ulos, niin saamme häntä tarkemmin katsella!"