Kankuri-Hannun välityksellä sai Yrjö seurakunnassa toimen, joka tuotti hänelle vuosittain muutamia riksiä rahaa. Hän oli, näet, paastosta asti seurakunnan hanhipaimenena. Saksanmaalla on tavallista, että jokaisessa talonpoikaistalossa on hanhia, ja kylissä on kullakin, vaikka ei ole peltoa eikä niittyä, kuitenkin hanhensa. Aamuin ja illoin toimitti Yrjö askareitansa isäntäväen luona, mutta muun osan päivää mietti hän Hirvenhypyllä — se oli vuoren nimi, jonne hän joka päivä vei hanhet laitumelle. Yrjö ei paheksinut toimitustansa. Hänellä oli siinä tilaisuus vapaasti ajatella.
Kello ei ollut vielä lyönyt seitsemää, kun hän tänä sunnuntai-aamuna matkaeli verkalleen kylän läpi siivillisen karjansa kanssa. Melkein joka ovella hän pysähtyi, puhalsi torveensa, joka tosin ei ollut varsin sulosointuinen ja sai aina lisäksi hanhen tahi hanhen poikasen, joka iloisesti kaakottaen tuli kallistellen toisten luokse. Sitäkös oli hauska nähdä. Jospa vaan olisi ymmärtänyt heidän kieltänsä!
Yrjölle ei tämä ollut niin ymmärtämätöntä, kuin muille. Hänen ja hanhien välillä oli jonkunlainen salainen käsitys. Hän yhtyi heidän, iloihinsa. Kun ne uivat ja loiskivat lammikossa, teki se hänelle niin hyvää, ja kun keltaiset nokat iloisesti kahahtelivat ympäriinsä ja söivät viheriällä ruohomatolla, josta löysivät kaikenlaista mieluista, tuntui hänestäkin rattoisammalta. Hän piti paljon näistä eläimistä, ei sentähden, että ne tuottivat hänelle 10 riksiä Martin markkinoiksi, vaan sentähden, että ne olivat Jumalan luotu teko, ja hän kuvitteli mielessänsä, että nekin rakastavat häntä eikä olleet välinpitämättömät hänen ystävällisille sanoillensa, joilla hän heitä puhutteli.
Kun juuri toisen kerran soitettiin jumalanpalvelukseen, seisoi Yrjö kirkkoherran ikkunan edustalla. Siinä kai'utti hän kauniimpia säveleitä, joita hän voi saada paimen torvestansa. Tämän kuuli pastorska, joka heti avonaisesta ikkunasta huusi hänelle iloisesti "hyvää huomenta," lähti ulos ja käski piian laskea huoneesta pari nuorta hanhea, joiden piti nyt ensi kertaa menemän laitumelle muiden kanssa.
"Yrjö," sanoi ystävällinen rouva, "pidä tarkka huoli näistä nuorista hanhista, sen minä sanon sinulle. Sinun tulee aina pitää niitä silmällä; sillä ne eivät ole vielä tottuneet olemaan ulkona muiden kanssa."
"Kyllä, hyvä pastorska, sen minä teen kyllä," sanoi poika ja nosti kunnioittaen lakkiansa. "Ei mitään saa niille tapahtua — minä vartioitsen niitä niin hyvin."
"Niin, ole kaikin mokomin valpas niiden suhteen. Sinä tiedät, että minä pidän varsin paljon kaikista pikku-eläimistäni, ja nämä omat minulle erittäin rakkaat; ne ovat ruokitut täällä kotona; minä olen joka päivä itse katsastanut niitä."
"Jumala varjelkoon niille tapahtumasta mitään," sanoi Yrjö, ja tätä ei hän sanonut ajattelematta, niinkuin Jumalan nimen turhaan lausuja, vaan hän piti tärkeänä kutsumuksensa, jota hän ei voisi hoitaa Jumalan avutta.
"No, hyvästi sitte, Jumala olkoon kanssasi, Yrjö," sanoi rouva ystävällisesti ja meni jälleen sisälle laittamaan itseänsä kirkkoon.
Werkalleen vaelsi Yrjö tietä ulospäin hoidettavainsa ja Fylaksin kanssa.