"En, Herra," sanoi poika, "mutta se oli kuitenkin hänen häijyytensä."
"Entäs sinä," jatkoi omantunnon ääni, "sinä Yrjö itse, etkös ole koskaan tehnyt jotakin pahaa — jotakin, joka olisi ansainnut rangaistuksen? Oletkos niin aivan viaton?"
Paljon Yrjön kuluneesta elämästä johtui nyt selvästi hänen mieleensä. Woitettuna vaipui hän polvillensa ja huokasi sydämensä syvyydestä: "Jumala armahtakoon minua syntistä!" Heti kaikui hänen mielessänsä se suloinen Jumalan sana, jolla Jesus tavallisesti lohdutti särjetyitä syntisiä: "Poikani — sinun syntisi annetaan anteeksi sinulle." Yrjö kiitti Herraa kaikesta sydämestänsä tästä armosanasta. Iloisena ja rauhallisena hän otti nyt kuolleet hanhensa ja lähti muiden hanhien kanssa kotiinpäin.
Erittäin pian ei tämä kuitenkaan käynyt. Yrjö oli varma sydämessänsä, että Jumala oli hänelle anteeksi antanut; mutta ei ollut vielä tietoa, tokko pastorska antaisi anteeksi hänelle, joka oli niin huonosti toimittanut tehtävänsä, minkä tämä oli hänelle antanut. Ah, tuntuipa kuitenkin, niinkuin raskas lyijypaino lepäisi hänen sydämellänsä. "Kulkea koko kylän läpi kuolleet hanhet kädessä en mitenkään saata," sanoi hän itseksensä; "vaikka kuinka kaitainen tosin onkin se polku, joka viepi pappilaan, täytyy minun tunkeutua sitä myöten laumani kanssa niin hyvin kuin taidan" Mutta yhä hitaammiksi kävivät askeleet. "Yrjö, onko lyijyä jaloissasi?"
Ah ei, ei jaloissa, vaan sydämessä. Aivan lähellä pappilaa eivät ne enää tahtoneet kannattaa häntä. Hän vaipui kivelle istumaan ja alkoi taas itkeä. Mutta samassa muisti hän kirjan, joka oli hänen taskussaan. Hän aukaisi sen ja luki:
"Kaikessa tuskassani
Oo, Herra, luonani:
Suo apus tunteani
Aikanaan, Luojani!
Kun sielu neuvotonna
Ei tiedä apua,
O Herra, armas anna
Ja vihdoin lohduta!"
Nämät ottivat juuri sopivat sanat Yrjölle. Sydämensä syvyyvestä rukoili hän tämän virren värssyn, ja tämä rukous vahvisti häntä menemään eteenpäin. Hän nousi ja kävi ripein askelin, kunnes hän tuli pastorin asumuksen ulkopuolelle. Silloin tyhmistyi hän taas, mutta tarttui kirjaansa ja rukoili:
"O Herra, armos anna
Ja vihdoin lohduta!"
"Yrjö, mitä sinä kannat siellä?" kysyi pastorin piika, joka juuri tuli navetasta maitokiulunensa. "Mitä sinun käsivarrellasi on? Woi, pitkinä päivinä, nehän ovat juuri meidän hanhet! Yrjö, viheliäinen poika, mitä sinä olet tehnyt!" Ja kiireimmiten riensi hän häntä vastaan, samalla kun molemmat lähestyivät huoneen ovea. Yrjö vapisi ja itki eikä voinut vastata yhteenkään hänen kysymykseensä.
Silloin tuli pastorska kyökistä — ja lukukammarista tuli pastori, kuultuansa semmoisen metelin sekä tahtoi nähdä, mitä oli tapahtunut.