Sitten käski noita-akka hänen mennä luomaan läävän ja lypsämään lehmät; mutta kun hän tuli sinne, oli siellä niin suuri ja raskas hanko, ett'ei hän jaksanut käyttää sitä, eipä edes liikuttaakaan. Nyt ei hän tiennyt, mitä hän tekisi; mutta linnut lauloivat, että hän ottaisi luudan varren ja heittäisi sillä tadetta hiukan ulos, niin kaikki muu tade menisi itsestään perästä. Hän teki niin, ja läävä muuttui yht'äkkiä niin puhtaaksi, kuin olisi se ollut sekä luotu että lakaistu. Sitten tahtoi hän lypsää lehmät, mutta ne olivat niin levottomia, ne potkivat ja kinasivat niin, ett'ei hän millään muotoa voinut saada niitä lypsetyksi. Mutta nyt lauloivat linnut ulkopuolella.
"Pieni suihku
Maitoa laske
Pienille linnuille juotavaksi!"
Tyttö teki sen; hän ruiskasi hiukan maitoa ulos pienille linnuille, ja paikalla tulivat kaikki lehmät rauhallisiksi, lakkasivat kinastelemasta ja potkimasta eivätkä nostaneet enää yhtä jalkaansa, jotta tyttö sai ne lypsetyksi.
Nähdessänsä tytön tulevan sisään maidon kanssa, sanoi noita-akka: "Sitä et ole keksinyt omasta päästäsi; mutta nyt voit ottaa nämät mustat villat ja pestä ne valkoisiksi. Vaan tyttö ei ensinkään tietänyt, miten hän tästä voisi selvitä, sillä eihän hän ollut koskaan nähnyt mustia villoja voitavan pestä valkoisiksi. Mutta hän ei sanonut mitään; otti ainoastaan villat ja meni niiden kanssa kaivolle. Nyt lauloivat pienet linnut, että hän ottaisi villat ja panisi ne siihen isoon pyttyyn, joka oli siellä, sillä tavalla tulisivat ne kyllä valkoisiksi.
"Ei, ei", sanoi noita-akka, kun tyttö tuli sisään villojen kanssa, "sinua en tahdo edelleen pitää, voithan sinä tehdä kaikki; sinä ärsyttäisit minut vihdoin kuolijaaksi; parasta on että saat matkapassin."
Nyt pani akka esille kolme arkkua, joista yksi oli punainen, toinen viherijä ja kolmas sininen; tyttö sai nyt näistä ottaa minkä tahtoi palkaksensa. Hän ei tietänyt minkä hän ottaisi, mutta pienet linnut lauloivat:
Älä ota viherijää,
Älä ota punaista,
Vaan ota sininen,
Joll' oomme panneet
Ristiä kolme!
Hän otti siis sinisen, kuten linnut lauloivat. "Hyi sinua", sanoi noita-akka, "sen tulet kyllä vielä maksamaan." Kun tytön nyt piti lähteä, syöksi noita-akka tulisen rautakangen hänen jälkeensä; mutta hän juoksi oven taakse piiloon, jott'ei se tavannut häneen; sillä pienet linnut olivat sanoneet hänelle, miten hänen tuli tehdä. Hän lähti nyt talosta niin joutuin kuin voi; mutta tultuansa lähelle omenapuuta, kuuli hän jyrinän alkavan käydä tiellä; noita-akka tyttärensä kanssa oli lähtenyt häntä ajamaan perästä. Tyttö pelästyi niin, ett'ei tietänyt, mihin olisi piiloutunut. "Tule tänne minun tyköni", sanoi omenapuu, "niin minä autan sinua; mene minun oksieni alle piiloon, sillä jos ne tapaavat sinut, niin ottavat ne sinulta arkun pois sekä repivät itsesi kuolijaaksi." Tyttö teki niin, eikä aikaakaan, niin tuli noita-akka tyttärensä kanssa. "Oletko nähnyt ketä piikasta menevän tästä ohitse?" kysyi noita-akka. "Näin kyllä", sanoi omenapuu, "tästä juoksi eräs ohitse vähän aikaa sitten; mutta hän on nyt jo niin kaukana, ett'ette koskaan voi tavata häntä kiinni." Silloin kääntyi noita-akka takaisin kotiinsa.
Tyttö astui kappaleen matkaa eteenpäin; mutta tultuansa lähelle oinasta, kuuli hän tiellä alkavan jyristä, eikä tiennyt mihin hän kätkeytyisi, niin hätäytyi ja pelästyi hän; sillä hän saattoi hyvin ymmärtää, että noita-akka oli peräyttänyt sanansa.
"Tule tänne minun tyköni, niin autan sinua", sanoi oinas; "mene piiloon minun villojen! alle, niin eivät ne näe sinua; muuten ottavat ne sinulta pois arkun sekä repivät itsesi kuolijaaksi."