"Niin, jos rääkyy ja jyrää, siit’ ei paljo oo hyvää, ja suu varressa auttaa vähän tarpeessa", arveli porsas. "Sinä et voi auttaa meitä huoneen rakentamisessa", sanoi hän.
"Laiskoittelu se tavaksi käy, miss’ ei koiraa kukkoa näy", sanoi kukko: "minä olen varhain valveella ja varhainen herättämään."
"Niin, aamuhetki kullan kallis; anna hänen tulla mukaan", sanoi porsas, joka oli pahin unikeko. "Uni on suuri varas, joka aina tahtoo varastaa puolet aikaa", sanoi hän.
Niin kulkivat he metsään parvessa ja seurueessa ja rakensivat huoneen: porsas hakkasi rakennustarpeet, ja pässi veti ne kotia; jänis oli salvomies, nakerteli vaarnalta ja löi ne seiniin ja kattoon; hanhi nyhti sammalia ja tiivisti seinän rakoja; kukko lauloi ja esti heitä makaamasta yli ajastansa aamusilla, ja kun huone tuli valmiiksi sekä sen katto peitetyksi tuohilla ja turpeilla, niin elivät he itseksensä ja pitivät huoneensa komeana ja hyvänä.
"Hyvä on idässä sekä lännessä, vaan kotona kuitenkin paras", sanoi pässi.
Mutta kappaleen matkaa etempänä metsässä oli suden pesä, jossa asui kaksi harmaasääristä. Saatuansa nähdä, että huone oli rakennettu naapuristoon, tahtoivat he ottaa selvän, millaista väkeä he olivat saaneet naapuriksensa, sillä he ajattelivat näin: "parempi hyvä naapuri kuin veli vieraalla maalla; ja parempi asustua kujasille kuin olla tuttu tuhansille." Sitten teki toinen heistä itsellensä asiaa, meni sisään ja pyysi tulta piippuunsa. Mutta samassa, kuin hän tuli sisälle ovesta, survasi pässi häntä, että hän meni suinpäin lieteen, porsas siitä sitten näykkimään ja puremaan, hanhi suhisemaan ja nipistelemään; kukko yläällä tuvan orrella räpyttelemään ja laulamaan, ja jänis tuli pelästymisestä niin mielettömäksi, että hyppi seinille sekä melusi ja elamoi joka nurkassa.
Vihdoin viimeinkin tuli susi jälleen ulos.
"No, naapurinta tuttavaksi tulee", sanoi toinen, joka odotteli häntä ulkona; "sinä lienet tullut suoraa tietä paratiisiin, koska viivyit niin kauan? — Mutta mitenkä kävi tulen kanssa? — eihän sinulla ole savua eikä piippua", sanoi hän.
"Niin, olipa siellä hauska piippuvalkea ja sievä seura", sanoi hän, joka oli ollut sisällä; "sellaista kansaa en ilmoisna ikänä ennen ole tavannut ja sitä paitsi saa odottamaton vieras oudon kestityksen", sanoi susi. "Minun tultuani ovesta sisään, survasi suutari minua lestipussillaan, että syöksyin päälaelleni pajan ahjoon; siellä istui kaksi seppää; ne lietsoivat ja suhisuttivat palkeitansa sekä nipistelivät ja löivät minua tulisilla pihdeillä ja kangilla, että lihapalat singahtelivat ruumiistani. Metsästäjä se hyppi ja hoiperteli hakien pyssyänsä, mutta onni oli, ett’ei hän sitä löytänyt. Sitten vielä istui siellä katon rajassa yksi, joka räpytteli ja lauloi: 'Pane koukku häneen, vedä hänet tänne! vedä hänet tänne!' Mutta jos hän olisi saanut kiinni minusta, niin en totta olisi koskaan päässyt sieltä hengissä ulos."
Kultalintu.