Kuninkaanpoika lupasi panna parastaan. Mutta kun hän tuli ketun luokse, niin ei tämä suinkaan ollut lempeä.
"Nyt olet tehnyt itsellesi huonosti", sanoi kettu, "kun olisit totellut minua, niin olisimme nyt voineet olla kotimatkalla."
Heidän täytyi jälleen lähteä matkaan, koska henkeä kysyttiin ja kuninkaan poika oli ottanut päällensä tuon tehtävän; vihdoin viimeinkin tulivat he perille. Mutta kun hänen piti mennä sisään hevosta ottamaan, sanoi kettu:
"Kun tulet talliin, niin riippuu siellä tallin seinällä joukko suitsia, kultaisia sekä hopeaisia; niitä ei sinun pidä koskeman, sillä silloin tulee hiisi ulos ja tappaa sinut samalla; mutta rumimmat ja vihelijäisimmät, mitkä näet, pitää sinun ottaa."
Kuninkaan poika lupasi tehdä niin; mutta talliin tultuansa oli hänestä se vallan mahdotonta, sillä siellä oli yltäkyllin mitä kalleimpia suitsia, ja hän otti kiiltävimmät niistä. Ne kiilsivät kuin kulta; mutta samassa tuli hiisi ulos, niin kiukkuisena, että tuli säikkyi hänestä.
"Kuka se on, joka tahtoo varastaa minun hevostani ja suitsiani?" kiljasi hän.
"Varas luulee jokaisen varastavan", sanoi kuninkaan poika; "mutta ketään muita ei hirtetä kuin niitä, jotka eivät varasta oikeudella", sanoi hän.
"Se on samaa, minä surmaan sinut paikalla", kiljasi hiisi.
Kuninkaan poika pyysi hänen kuitenkin henkeä säästämään.
"Niin", virkkoi hiisi, "jos voit hankkia takaisin sen kauniin neidin, jonka likeisin naapurini on vienyt minulta, niin säästän sinua."