Heti kun Abu Hassan oli asettunut valtaistuimelle, suurvisiiri astui esille ja lausui syvään kumartaen: — Oikeauskoisten hallitsija, antakoon Allah siunauksiensa sataa teidän majesteettinne ylitse tässä elämässä, ottakoon teidät paratiisiinsa tulevaisessa maailmassa ja tuhotkoon vihollisenne!
Abu Hassan, joka vähitellen alkoi uskoa todella olevansa kalifi, kysyi suurvisiiriltä mitä asioita oli käsiteltävinä. — Oikeauskoisten valtias, suurvisiiri vastasi, — neuvostonne virkamiehet odottavat ulkona, kunnes teidän majesteettinne suvaitsee antaa heille luvan, tavanmukaiseen alamaisuuden tunnustukseen. Abu Hassan käski heti avata oven, jotta virkamiehet voisivat astua saliin. Ja hän kumarsi heille kuninkaallisesti, kun he lankesivat maahan ennen kuin sijoittuivat paikoilleen.
Tämän juhlallisuuden jälkeen käsiteltiin päivän asiat, suurvisiiri seisoi valtaistuimen edessä lukien selostuksensa, ja kalifi, joka tarkkasi kaikkea, ihmetteli Abu Hassanin älyä. Tämä kutsutti kadin ja sanoi: — Mene siihen ja siihen moskeijaan, jossa on vanha imaami, sidota hänet ja neljä vanhusta, jotka houkuttelevat häntä pahuuteen, ja käske piestä heidät. Annettakoon imaamille neljäsataa raipan iskua ja muille sata. Sitten nostettakoot kaikki viisi rääsyihin puettuina kamelien selkään, kasvot eläimen häntään päin käännettyinä, ja kuljetettakoot kautta kaupungin, huutajan juostessa edellä ja julistaessa isoon ääneen: "Näin rangaistaan kaikki jotka panettelevat lähimmäisiään!" Käske heidän sitten ainaiseksi poistua siitä kaupunginosasta.
Kadi kumarsi ja lähti panemaan määräystä täytäntöön.
Kalifi oli hyvin mielissään Abu Hassanin lujuudesta ja havaitessaan, että tämä ei suinkaan päästänyt käsistään tilaisuutta rangaista imaamia ja kaupunginosansa neljää muuta tekopyhää lurjusta. Sillä välin jatkoi suurvisiiri selostustaan ja oli juuri lopettanut, kun poliisituomari palasi tehtäväänsä suorittamasta. Hän astui valtaistuimen eteen tavallisin kunnianosoituksin ja sanoi: — Uskovaisten hallitsija, tapasin imaamin ja hänen neljä kumppaniaan moskeijasta jonka teidän majesteettinne mainitsi, ja todistukseksi, että olen täsmällisesti totellut käskyjänne, olen tuonut alueen johtomiesten allekirjoittaman asiakirjan. Hän veti povestaan paperin ja ojensi sen valekalifille.
Kääntyen sitten suurvisiirin puoleen Abu Hassan sanoi: — Mene ylimmäisen rahastonhoitajan luo pyytämään häneltä tuhat kultarahaa ja vie ne erään Abu Hassan-nimisen miehen äidille samaan kaupunginosaan jossa häijy imaami asui. Riennä ja palaa heti. Kosketettuaan kädellä päätään ehdottoman kuuliaisuuden merkiksi ja langettuaan kasvoilleen valtaistuimen juureen suurvisiiri lähti rahastonhoitajan luo, joka antoi hänelle rahat ja tarjosi orjan niitä kantamaan ja seuraamaan häntä Abu Hassanin äidin asuntoon. Suurvisiiri vei rahat sanoen vain: — Kalifi lähettää sinulle tämän lahjan. Äiti otti sen vastaan sanomattoman hämmästyneenä.
Kun päivän viralliset tehtävät olivat suoritetut, neuvosto hajaantui, Abu Hassan astui alas valtaistuimelta ja hänet saatettiin ruokasaliin, jossa hän nautti upean ja herkullisen aterian musiikin soidessa ja tanssijatarten esittäessä taitoaan. Kaiken aikaa seisoi seitsemän erinomaisen kaunista neitosta häntä löyhyttelemässä. Abu Hassan oli ihastuksissaan kaikesta, eivätkä häntä vähimmin hurmanneet nuo viehättävät tytöt. Katsellessaan heitä tarkkaavaisesti hän sanoi, että hänen mielestään yksikin riitti löyhyttelemään hänelle raikasta ilmaa ja käski kuuden tytön istua kanssaan pöytään, kolmen oikealle ja kolmen vasemmalle. Kaikki kuusi tottelivat. Kun Abu Hassan huomasi, että he kunnioittavassa kainoudessaan eivät maistaneet mitään, hän tarjoili heille itse, kehotellen mitä hartaimmin ja kohteliaimmin heitä syömään. Hän kyseli heidän nimiään, ja neitoset sanoivat olevansa Alabasterikaula, Korallisuu, Kuutamo, Päivänsäde, Silmänherkku, Sydämenilo, ja se joka häntä löyhytteli oli nimeltään Sokeriruoko. Monet sievät kohteliaisuudet joita Abu Hassan heidän nimiensä johdosta lausui osoittivat, että hän oli älykäs ja sukkela mies, ja se lisäsi hänen arvoaan kalifin silmissä, joka näki ja kuuli kaikki.
Aterian jälkeen Abu Hassanille tuotiin pesuvettä kultaisessa maljassa ja sitten hänet vietiin toiseen saliin, johon oli katettu jälkipöytä ja jossa seitsemän edellisiä ihanampaa neitosta seisoi viuhkat kädessä valmiina häntä löyhyttelemään. Abu Hassan ei kuitenkaan sallinut heidän tehdä sitä, vaan käski heidän istuutua lähelleen jotta voisi nauttia heidän seurastaan. Kalifi kuunteli mielissään kuinka sujuvan kaunopuheisesti hän huvitti neitosia tarjoillessaan heille hedelmiä ja havaitsi hänet tavallista nerokkaammaksi ja viisaammaksi mieheksi.
Kun päivä alkoi hämärtyä, Abu Hassan saatettiin kolmanteen, vielä paljon upeammin sisustettuun saliin, jota seitsemässä kultaisessa kattokruunussa palavat vahakynttilät kirkkaasti valaisivat. Siellä hän näki seitsemän isoa erillisillä viineillä täytettyä hopeapulloa ja niiden ääressä seitsemän mitä hienotekoisinta kristallipikaria. Siihen asti Abu Hassan ei ollut juonut muuta kuin vettä, noudattaen tapaa, joka Bagdadissa oli käytännössä ylimmästä alimpaan ja kalifin hovissakin: viiniä maisteltiin vasta illalla.
Heti kun Abu Hassan astui saliin, hän meni pöydän luo, istuutui ja oli pitkän aikaa haltioissaan häntä ympäröivästä komeudesta, joka oli kauniimpaa kuin hän koskaan ennen oli nähnyt. Tarttuen kädestä oikealla seisovaa neitosta hän veti tytön viereensä istumaan, tarjosi hänelle leivosta ja kysyi hänen nimeään.