Aamulla herätessään hän havaitsi yhtä ihmeissään kuin riemuissaankin, että pitaali oli lähtenyt ja hänen ruumiinsa oli yhtä puhdas kuin jos siinä ei olisi koskaan mitään tautia ollutkaan. Pukeuduttuaan hän lähti heti neuvostosaliinsa, nousi valtaistuimelleen ja näyttäytyi hovimiehilleen, jotka uteliaina tietämään mitä uusi lääke oli vaikuttanut saapuivat sinne aikaisin ja ilmaisivat suurta iloa nähdessään kuninkaan täydellisesti parantuneen.

Astuttuaan saliin lääkäri Duban kumartui valtaistuimen eteen koskettaen kasvoillaan lattiaa. Hänet huomatessaan kuningas käski hänen istua viereensä, esitteli hänet saapuvilla oleville ja ylisti häntä hänen ansionsa mukaan. Mutta hän ei pysähtynyt siihenkään, vaan antoi lääkärille uusia armon ja suosion osoituksia joka päivä.

Mutta kuninkaalla oli visiiri, joka oli saita, kateellinen ja luonnostaan kykenevä kaikenlaiseen häijyyteen. Hän ei voinut kadehtimatta katsella, mitä kaikkia lahjoja lääkärille annettiin, ja päätti sen vuoksi alentaa hänen arvoaan kuninkaan silmissä. — Suuri hallitsija, hän sanoi kuninkaalle, — onko viisasta, että siedät luonasi miestä joka hyvinkin saattaa olla vihollisesi lähettämä henkeäsi väijymään?

— Ei ei, visiiri, kuningas keskeytti, — olen varma, että lääkäri jota epäilet lurjukseksi ja petturiksi on miesten parhaita ja kunnollisimpia. Tiedäthän että hän paransi minut pitaalistani. Jos hän olisi väijynyt henkeäni, miksi hän sitten pelasti minut? Hänen olisi vain tarvinnut jättää minut tautiani potemaan. Huomaan, että hänen kunnollisuutensa herättää kateuttasi, mutta älä luule, että minua voidaan syyttömästi yllyttää häntä vastaan. Kerronpa sinulle mitä eräs visiiri sanoi herralleen, kuningas Sinbadille, estääkseen häntä surmauttamasta poikaansa prinssiä. Esitettyään, että kuninkaan tulisi varoa tekemästä sellaista mikä johtui toisen vihjauksesta, se visiiri kertoi seuraavan tarinan:

Aviomies ja papukaija

Eräällä kunnon miehellä oli kaunis vaimo, jota hän rakasti niin hellästi että tuskin saattoi päästää häntä näkyvistään. Kun tärkeät asiat kerran pakottivat hänet matkustamaan kotoaan, hän meni ensin sinne missä myytiin kaikenlaisia lintuja ja osti papukaijan, joka ei osannut ainoastaan hyvin puhua, vaan kykeni selostamaan kaikki mitä sen lähettyvillä tehtiin. Mies vei sen häkissä kotiinsa, pyysi vaimoaan sijoittamaan sen kammioonsa ja huolehtimaan siitä hänen poissa ollessaan. Ja sitten hän lähti.

Palattuaan hän kyseli papukaijalta mitä sillä välin oli tapahtunut kun hän oli ollut poissa kotoa, ja lintu kertoi hänelle sellaista josta hän sai aihetta nuhdella vaimoaan. Vaimo päätteli, että jotkut hänen orjattarensa olivat pettäneet hänet, mutta kaikki vannoivat olleensa uskollisia ja olivat yksimielisiä siitä, että papukaija oli kielinyt.

Sen jälkeen vaimo mietti keinoja kuinka karkottaisi puolisonsa mustasukkaisuuden ja kostaisi samalla papukaijalle. Kun hänen miehensä oli taas lähtenyt matkalle, hän käski orjattaren kiertää öiseen aikaan käsimyllyä papukaijan häkin alla, toisen hän määräsi pirskottelemaan vettä häkin yli ikään kuin olisi satanut ja kolmannen kuljettamaan kuvastinta edestakaisin kynttilän välkkeessä papukaijan edessä. Orjattaret viettivät suuren osan yötä noudattamalla emäntänsä käskyjä ja suorittivat työnsä hyvin taitavasti.

Seuraavana iltana mies palasi ja tiedusteli jälleen papukaijalta, mitä hänen poissa ollessaan oli tapahtunut. Lintu vastasi: — Hyvä isäntä, salamat, ukkosenjyrinä ja sade häiritsivät minua niin suuresti kaiken yötä, etten osaa kuvaillakaan kuinka paljon sain kärsiä.

Mies tiesi, että yöllä ei ollut käynyt ukkonen, ei salamoinut eikä satanutkaan, ja tuumi, että papukaija, joka tässä suhteessa ei ollut puhunut totta, oli saattanut valehdella edellisessäkin kertomuksessaan. Hän otti sen ulos häkistä ja paiskasi sen niin kovasti lattiaan, että se heitti henkensä. Mutta myöhemmin hän kuuli naapureiltaan, että papukaijarukka ei ollut hänelle valehdellut, jutellessaan hänen vaimonsa käytöksestä. Ja silloin hän katui, että oli surmannut sen.