* * * * *
— Ja sinä, visiiri, kuningas jatkoi, — tahtoisit, että lääkäri Dubanin pää katkaistaisiin, koska vihaat häntä, vaikka hän ei ole milloinkaan tehnyt sinulle pahaa. Mutta minä varon sitä tekemästä, etten saisi katua, kuten tuo mies papukaijansa surmaamista.
— Armollinen kuningas, visiiri vastasi, — papukaijan kuolema oli vain pikkuseikka, enkä luule linnun isännän sitä kauan surreen. Mutta miksi pelkosi tehdä vääryyttä viattomalle miehelle estäisi sinua surmaamasta tätä lääkäriä? Ei minua kateus tee hänen vihollisekseen. Jos syytökseni on väärä, ansaitsen saman rangaistuksen kuin muuan visiiri josta sinulle kerron, oi kuningas, jos suvaitset kuunnella minua:
Tarina rangaistusta visiiristä
Oli kerran kuningas, ja hänellä oli poika, joka oli suuresti innostunut metsästykseen. Usein kuningas salli hänen noudattaa mielihaluaan, mutta käski suurvisiirinsä aina seurata häntä. Eräänä päivänä metsästysretkellä oli saatu näkyviin komea hirvi, ja prinssi, joka luuli visiirin olevan kintereillään seurasi otusta niin etäälle ja niin hartaasti että jäi yksin. Havaittuaan eksyneensä hän pysähtyi ja koetti palata visiirin luo, mutta seutua tuntematta hän samoili yhä kauemmaksi.
Ratsastellessaan hän tapasi tiellään kauniin neidon, joka itki katkerasti, koska hevonen oli pudottanut hänet selästään ja juossut tiehensä. Prinssi sääli syvästi neitoa ja pyysi häntä nousemaan taakseen ratsulle, ja siihen neito kernaasti suostuikin.
Heidän ratsastaessaan raunioituneen talon ohi neito ilmoitti haluavansa astua alas. Prinssi pysäytti ratsunsa ja nostettuaan neitosen maahan astui itsekin satulasta ja käveli rakennuksen luo taluttaen hevosta perässään. Mutta voi arvata, kuinka hän säikähti kuullessaan otaksumansa neidon lausuvan: — Iloitkaa, lapsukaiseni, tuon nuoren miehen syötäväksenne! Toiset äänet vastasivat heti: — Missä hän on, meidän on kova nälkä?
Prinssi oli kuullut kylliksi ollakseen varma vaarastaan. Hän ratsasti kiireesti tiehensä, löysi onneksi oikean suunnan ja saapui turvallisesti palatsiin kertoen kuninkaalle seikkaperäisesti vaaran johon oli visiirin huolimattomuuden vuoksi joutunut. Kuningas vihastui kovasti ministeriinsä ja kuristutti hänet heti paikalla.
* * * * *
Oi kuningas, visiiri jatkoi, — palaan lääkäri Dubaniin. Hän on sinut parantanut, sanot. Mutta kuka voi todistaa sen sinulle? Kuka tietää, vaikka hänen käyttämillään lääkkeillä olisi turmiolliset seuraukset?