— Heti, oi herra, muutuin siksi jona minut näette, kuolleeksi elävien joukossa ja eläväksi kuolleiden joukossa.
Sen jälkeen kun julma velho, joka ei ansaitse kuningattaren nimeä, oli minut näin muuttanut ja toimittanut minut tähän saliin, hän tuhosi toisella lumouksella pääkaupunkini, joka oli hyvin kukoistava ja väekäs. Hän tasoitti maan tasalle talot ja julkiset rakennukset ja hävitti torit ja muutti koko seudun järveksi ja autioksi tasangoksi, jotka olette nähnyt. Järven eriväriset kalat ovat kaupungissa eläneitä neljää eri uskontoa tunnustaneita asukkaita. Valkoiset ovat muhamettilaisia, punaiset tulta palvelevia persialaisia, siniset kristittyjä ja keltaiset juutalaisia. Ne neljä pientä kukkulaa olivat neljä saarta, joista kuningaskunta oli saanut nimensä. Mutta alueitteni perikato ja hänen minussa loihtimansa muutos ei tyydyttänyt hänen kostonhimoaan, vaan hän tulee joka päivä antamaan minulle sata ruoskansivallusta paljaisiin hartioihini, kunnes selkäni on yltympäri verissä. Pantuaan toimeen tämän osan rangaistuksesta hän heittää ylleni karkean vuohenkarvaisen vaatteen ja sen päälle tämän kullalla kirjaillun viitan, ei kunnioittaakseen, vaan pilkatakseen minua.
Kun nuori ruhtinas oli päässyt tähän kohtaan kertomustaan, sulttaani sanoi hänelle oikeamielisen vihan vimmassa ja tahtoen kostaa onnettoman prinssin kärsimykset: — Ilmoittakaa minulle, mihin se kavala velho vetäytyy ja missä voin tavata hänen viheliäisen rakastajansa, joka on jo ennen kuolemaansa haudattu.
— Arvoisa herra, prinssi vastasi, — hänen rakastajansa asustaa Kyynelten palatsissa, uhkeassa kupulaella katetussa hautaholvissa. Palatsi on linnan vieressä portin puolella. Kuningatar lähtee joka päivä auringon noustessa rakastajansa luo, sitten kun on pannut toimeen verisen kostonsa minua kohtaan, ja näettehän että en kykene puolustautumaan.
— Ruhtinas, sulttaani sanoi, — teidän tilaanne ei koskaan voi kyllin valittaa, ja se on jotakin ennen kuulumatonta ja aikakirjoissa kertomatonta. Vain yksi asia puuttuu: kosto johon olette oikeutettu. Teen kaiken voitavani hankkiakseni sen teille.
Seuranneessa keskustelussa he sopivat toimista joihin kostosuunnitelman toteuttamiseksi oli ryhdyttävä, mutta siirsivät täytäntöönpanon seuraavaan päivään. Tapansa mukaan nuori ruhtinas valvoi koko ajan. Hän ei näet ollut ensinkään nukkunut siitä asti kun hänet loihdittiin.
Sulttaani nousi päivänkoitteessa ja lähti Kyynelten palatsiin. Hän näki sen lukemattomilla valkeasta vahasta valmistetuilla tulisoihduilla valaistuna ja tunsi suloisen tuoksun kohoavan useista hienosta kullasta ihmeteltävän taidokkaasti tehdyistä suitsutusastioista. Heti kun hän huomasi vuoteen, jolla neekeri virui, hän paljasti miekkansa ja riisti roistolta vastusta kohtaamatta hänen kurjan henkensä. Sitten hän laahasi ruumiin linnan pihalle ja heitti sen kaivoon. Sen jälkeen hän asettui lepäämään neekerin makuusijalle, piilotti miekkansa peitteen alle ja odotti tilaisuutta suunnitelmansa loppusuoritukseen.
Kuningatar lähti pian sen jälkeen liikkeelle, kävi ensin puolisonsa, Mustain Saarten kuninkaan, huoneessa, riisui hänet ja antoi hänelle suunnattoman julmasti sata sivallusta. Heitettyään vuohenkarvaisen vaipan onnettoman hartioille hän pani päällimmäiseksi kalliin kirjoviitan ja tuli Kyynelten palatsiin, jossa hän puhutteli tähän tapaan neekeriksi luulemaansa henkilöä: — Aurinkoni, elämäni, yhäkö vain olet vaiti? Oletko päättänyt antaa minun kuolla suomatta kuulla huuliltasi sitä lohdullista lausetta, että rakastat minua vielä? Sydänkäpyseni, rukoilen sinua virka edes sananen.
Ikään kuin syvästä unesta heränneenä ja koettaen matkia neekerien ääntämistä sulttaani vastasi vakavaan sävyyn: — Ei ole mitään mahtia tai voimaa, paitsi Allahilla ainoalla, joka on kaikkivaltias.
Nämä sanat kuultuaan velho päästi äänekkään riemun huudahduksen. — Rakas herrani, hän sanoi, — eivätkö korvani petä minua? Onko totta, että kuulen äänesi, kuulen sinun puhuttelevan minua?