Visiiri ei voinut kuunnella kauhistumatta.
— Voi taivas, hän huudahti suuttuneena, — oletko menettänyt järkesi, tyttö, kun teet niin vaarallisen pyynnön? Tunnet sulttaanin valan. Tahtoisitko siis, että tarjoan sinut hänelle? Ajattele toki mihin vaaraan varomaton intosi vie sinut.
— Tiedän kyllä, rakas isä, vaaran johon antaudun, hyveellinen tytär vastasi, — mutta se ei pelota minua. Jos joudun turmioon, kuolemani on kunniakas. Jos taas menestyn aikeessani, teen maalleni tärkeän palveluksen.
— Ei, ei, visiiri kielsi, — millä tahansa yritätkin taivutella minua sallimaan sinun heittäytyä sellaiseen välittömään vaaraan, älä kuvittelekaan, että koskaan suostun siihen. Kun sulttaani käskee minua työntämään tikarini sydämeesi, minun täytyy totella, ja mikä katkera tehtävä se isälle onkaan! Jollet pelkääkään kuolemaa, älä toki tuota minulle sitä haikeata surua, että minun täytyy tahrata käteni sinun vereesi.
— Pyydän vielä kerran, isä, Sheherazade rukoili, — että suot minulle anomani suosion.
— Sinun itsepäisyytesi, visiiri tiuskaisi, — saa minut vihastumaan. Miksi tahdot syöksyä päätähavin turmioon? Ne jotka eivät kykene näkemään vaarallisen yrityksen loppua eivät koskaan voi suoriutua siitä onnellisesti. Pelkään että sinulle käy samoin kuin aasille joka vietti hyviä päiviä, mutta ei voinut tyytyä osaansa.
— Kuinka aasille sitten kävi, Sheherazade kysyi.
— Kerron sinulle, visiiri vastasi, — jos tahdot kuunnella.
Aasi, härkä ja työmies
Eräällä hyvin varakkaalla kauppiaalla oli useita maataloja, joissa hän piti suuren joukon kaikenlaista karjaa. Hänellä oli kyky ymmärtää eläinten kieltä, mutta sillä ehdolla ettei hän kuoleman uhalla tulkitsisi sitä kenellekään. Hän piti samassa tallissa härkää ja aasia. Eräänä päivänä, kun hän oli niiden lähettyvillä, hän kuuli härän lausuvan aasille: