Pienemmistäkin tähdistä näyttävät muutamat päässeen palvonnan alaisiksi. Niin on esim. seulasten eli plejadien palvonnasta säilynyt jälkiä m.m. Europassa. Eräässä kyselykaaviossa, jossa tiedustellaan lappalaisten muinaisia uskomuksia, on seuraava kysymys: "Oletko palvonut seulasia, jotta ne lämmittäisivät ilmaa?" Pohjois-Amerikan intiaanien uskonnossa on kointähdellä (Venus) varsin huomattava osa. Tunnetut ovat muinaisten babylonilaisten suuret kiertotähtijumalat, joista viikonpäivien alkuperäiset nimet johtuvat.
Mahtavimpia taivaallisten voimien haltioita on ukkosenjumala, josta eri kansoilla on erilaisia mielikuvia. Votjakit nimittävät ukkosjumalaa "ukkos-emoksi", ymmärtäen sillä itse luonnonilmiötä. Eräät Itä-Aasian kansat kuvittelevat sitä lohikäärmeeksi, intiaanit puhuvat ukkoslinnusta, jommoiseksi ukkosjumala usein kuvataankin. Myös jurakkisamojedit tekevät siitä linnun (hanhen) muotoisen "varjon". Ostjakit nimittävät sitä "siivelliseksi ukoksi". Täydellisesti ihmisenmuotoinen ukkosjumala on luonnonkansoilla harvinainen. Skandinavit ja lappalaiset kuvittelivat sitä "vanhaksi mieheksi", joka vasara kädessä karkoittaa paholaisia. Sille uhrattiinkin suuria vasaroita. Arkeologit ovat osoittaneet, miten tämä mielikuva, joka ei ole ollut meidänkään maassamme tuntematon, on Itämailta saapunut.
Ukkoselle ovat etupäässä maataviljelevät kansat uhranneet. Samoinkuin taivaanjumalan uhri on ukkosenkin, mikäli mahdollista, toimitettu ylävillä paikoilla. Varsin alkuperäisiä piirteitä osoittaa seuraava uhrikuvaus Rautalammilta: "Määrättynä päivänä kevätkesällä tapettiin Ukolle uhriksi karjasta paras lammas. Sen keitettyä lihaa ynnä kaikkia talon muitakin varoja pantiin vähän kutakin lajia tuohisiin vakkasiin, jotka kannettiin Ukonvuorelle. Sinne jätettiin ruuat, niinkuin myös oluet ja viinat, koskettamatta yöksi. Mitä aamulla oli ruuista jäljellä, sen söivät uhraajat itse. Samoin he tyhjensivät juoma-astiat valettuansa ensin vähäsen vuorelle, ettei tulisi ylen poutaista kesää."
Kaukaasian kansoilla on tapana asettaa ukkosjumalalle uhratessaan täysinäinen olutmalja vuorenhuipulle yön ajaksi, jolloin ukkosjumalan uskotaan nauttivan juomaa sekä kaatavan maljan maahan. Siellä, minne päin malja on kaatunut, tulee sateinen ja viljava kesä.
Ukkosjumalan palvontaan liittyy tavallisesti maagilliset vesikastelut, joiden tarkoituksena, kuten rukoussanoistakin käy ilmi, on hankkia viljamaalle virkistävää sadetta.
Samoinkuin auringonjumala sulautuu ukkosjumalakin helposti taivaanjumalaan omistaen kaikki tämän ominaisuudet. Skandinavien Thoria ja samaten meidän Ukkoa rukoiltiin pakanuudenajan lopulla kaikenlaisissa huolissa kuten taivaan ylijumalaa ainakin.
Tuulenhaltiaa, jota eivät esim. samojedit, ostjakit, eskimot ynnä monet muut kansat tunne, votjakit nimittävät vain "tuuleksi", tsheremissit ja mordvalaiset sanovat sitä "tuuliemoksi". Tuulelle maataviljelevät kansat uhraavat, "jottei se liioin riehuisi ja siten turmelisi viljaa, vaan liikkuisi lauhkeana viljavainioiden yli". Intiaanien uskonnossa on eri ilmansuuntien tuulilla oma omituinen merkityksensä, heillä on neljän ilmansuunnan haltiat. Paljon suuremman huomion alaiseksi pääsee tuulenjumala merenkulkija-kansain, kuten muinaisten Skandinavien, keskuudessa.
Ilman haltioihin on lisäksi luettava pakkasenhaltia. Tätä haltiaa palvotaan niillä seuduin, missä halla voi tuottaa tuhoja kasvillisuudelle. Votjakit uhraavat "härmälle" harmaan eli siis luonnonilmiön itsensä värisen lampaan, kun kuuraa kylminä kevätöinä ilmaantuu viljavainioon. Samoin uhraavat tsheremissit "hallaukolle" harmaan oinaan ja "halla-akalle" samanvärisen lampaan. Venäläiset ja mordvalaiset uhraavat "pakkasukolle" puuroa reppänään. Jälkimäiset lausuvat tällöin: "Olemme sinulle valmistaneet puuroa, varjele meidän toukojamme." Skandinavian lappalaiset nimittivät pakkasjumalaa "härmämieheksi". Sen sanotaan olleen "sään, lumen ja jään haltian", jolle uhrattiin, "jottei jää vahingoittaisi poroja sekä jotta lumituisku taukoaisi". Siihen nähden, että tämän haltian nimessä esiintyvä "härmä" sana tavataan vain Lapin eteläisessä murteessa, on epävarmaa, onko tämä haltia Lapissa sen laajemmalla alalla ollut tunnettu. Sanan merkitys "härmä ruohikossa" tekee mahdolliseksi olettaa, että tämä "härmämies" kuuluu maataviljelevien naapurien jumalistoon. Yleensä ei arktisilla kansoilla, vaikka ehkä odottaisi, ole pakkasenjumalaa.
Muutkin taivaanilmiöt luonnonihminen elollistaa, vaikkakaan hän ei niille uhraa. Vielä nykyään ovat esim. revontulet pohjoisten kansojen mielikuvituksessa sekä eläviä että tajuavia olentoja. Kun ne kovasti "juoksevat", pelkäävät lappalaiset niitä; jos he tällöin sattuvat ajamaan poroilla, hiljentävät he vauhtia ja poistavat kulkuset. Kodassakaan ei saa meluta, eikä revontulia ole hyvä sormellaan osoitella, siitä ne näet suuttuvat ja alkavat entistä enemmän hyppiä ja liekehtiä. Naiset eivät mitenkään saa tällöin avopäin astua pihalle, revontulet saattavat näet tarttua heitä hiuksiin. Jos niitä pilkkaa, niin "ne laskeutuvat alas ja syövät syyllisen".
Tsheremissien käsityksen mukaan ovat pilvetkin eläviä olentoja. Jolleivät ne eläisi, niin hän sanoo, kuinka ne voisivat liikkua ja kulkea kunne tahtovat. Ne ymmärtävät puhettakin; ihminen voi kutsua niitä luokseen tai kehoittaa niitä poistumaan toisiin seutuihin.