Maasta irtautuvan "sielun" eli "haltian" ilmeneminen jossakin näkyväisessä haahmossa on harvinaista. Yleensä sekaantuu maan irtonaissielu helposti kasvillisuuden haltiaan, samoinkuin asuntomaan sielu kodinhaltiaan.
Maanalaisten henkien tyyssijana ovat eräät luonnonkansat palvoneet "maaemoa" tai "maaeukkoa" myös lasten antajana ja synnytyksen haltiattarena, jolle lasten syntyessä uhrataan maan poveen. Lappalaisilla oli tällöin tapana haudata maahan elävä uhriteuras, samojedit kuoppaavat koiran kokonaisena maahan, ja liettualaiset vuodattivat sille juomauhrin. Ruotsissa nimitetään synnytyksessä avustavaa henkilöä "maaeukoksi" (jordegumma).
Hyvin yleinen on käsitys, että maahan lankeaminen voi aiheuttaa taudin. Jos lapsi Inkerissä loukkaa itseään maahan kaatumalla, mennään kaatumapaikalle kumartelemaan ja viemään verhaksi eli uhriksi raha taikka vaatekappale. Soikkolassa on tapana lukea tällöin seuraava loitsu:
"Hyvät maat, hyvät maahaltiakset, mairehet maat, mairehet maahaltiakset, teille hyvä verha, miulle entinen terveys!"
Paitsi kaikkea maata käsittävää "maaemoa" saattaa olla ahdasalaisempiakin maanhaltioita. Niin puhuvat esim. mordvalaiset "peltoemosta" ja tsheremissit "pihamaa-emosta". Ruotsalaiset ovat personoineet asuntomaan (tomte).
Jos kerran rauhallinen ja tyyni maa sielullistuu luonnonihmisen mielikuvituksessa, ei ole kumma, että alituisesti liikehtivää vettä pidetään elävänä. "Vesi on elävää", sanoo tsheremissi, "virtaa paikasta toiseen, palvelee ihmistä ja kuljettaa hänen venettään". Hyvin yleinen käsitys ainakin suomensukuisilla kansoilla on se, että järvi tai lähde saattaa syystä tai toisesta muuttaa paikkaa. Varsinkin jos veden likaa, se suuttuu ja pakenee. Tällaisia tarinoita on runsaasti m.m. virolaisilla. Kun jokin järvi lähtee liikkeelle, kuuluu vedestä varoitushuuto, jotta ihmiset tietäisivät väistyä syrjään.
Muita merkillisempi on Tsherlak-järvi samannimisessä tsheremissikylässä Birskin piirissä. Kansa kertoo, että sillä on kaksi sisarta, Azelekel ja Kandralekel, jotka ovat järviä Belebejn piirikunnassa. Tsherlak-järvi, jota palvottaessa nimitetään "Tsherlak-tytöksi", on nuorin sisaruksista. Toisinaan tämä lähtee kesteihin vanhempain siskojensa luo vieden mukanaan veden, kalat ja vesilinnut. Joku aika sitten se oli täten menetellyt. Järvi kuivui, niin että karja saattoi sen pohjalla käydä laitumella. Kyläläiset olivat onnettomia vedenpuutteen takia, mutta uhraamalla saivat he järven tulemaan takaisin. Toisinaan sattuu, että myös vanhemmat sisaret tulevat Belebejn piiristä tänne "Tsherlak-tyttöä" tervehtimään. Silloin syntyy paikkakunnalla suuria tulvia. Eräs tsheremissivanhus kertoi, että hänen aikanaan vieras järvi on jo kahdesti käynyt täällä vierailemassa.
Tsheremissien käsityksen mukaan on vedellä myös irtonaissielu. "Kun veden sielu lähtee, vesi sairastaa, tulee sameaksi ja pahanmakuiseksi. Jos ihminen juo sairasta vettä, sairastuu hänkin." Miten läheisessä suhteessa tällainen vedenhaltia on veteen, osoittaa saman kansan käsitys, että jos vedenhaltia lähtee, vesi kuivuu, tai että yksi vedenhaltia hallitsee kahta järveä; minne vetehinen kulloinkin muuttaa, sinne kerääntyy vesikin, jona aikana toinen järvi on kuivana. Jos lähteen tai järven vesi on pilaantunut, on suomalaisilla ollut tapana tuoda siihen toisesta lähteestä tai järvestä parempaa vettä. Tällöin sanotaan saatavan "uusi vesi" ja "uusi haltia". Tämä tapa, joka muistuttaa "maanvarkaus"-menoja, osoittaa siis, että veden sielu eli haltia saattaa kätkeytyä vähäiseenkin vesimäärään. Kuvaava on myös eräs Savossa muistiinpantu perinnäiskäsitys, nim. että vettä ammennettaessa on muutamia pisaroita heitettävä kaivoon takaisin, "jottei se kuoleutuisi".
Vedestä irtautuva "sielu" eli "haltia" saattaa toisinaan pukeutua näkyväiseenkin muotoon. Tämä tapahtuu varsinkin silloin, kun järvi aikoo lähteä liikkeelle. Virolaiset kertovat tällöin vedestä ilmaantuvan mustan tai vedenharmaan härän, harmaan pukin, linnun tai muun eläimen, joka kulkee vesitulvan edellä. Kun järvi on ehtinyt paikoilleen, häviää tämä olento veteen. Tsheremissit sanovat, että aina kun järvi haluaa ihmisuhria, vedestä kuuluu ikäänkuin härän mylvintää. Veden sielun ilmenemismuodot sekaantuvat helposti vedessä elävien eläinhaltioiden ilmenemismuotoihin.
Vettä palvoessaan ovat Volgan kansat samoinkuin germanit, slaavit, turkkilais-tatarilaiset ynnä monet muut kansat nimittäneet sitä "vesiemoksi". Mordvalaisissa loitsuissa on "vesiemolla" tosin eräitä ihmisenkaltaisia piirteitä, sitä sanotaan m.m. "silkkihiuksiseksi" tai "silkkipalmikkoiseksi", joskus puhutaan sen perheestäkin, lapsista y.m.; kuitenkin saattaa samassa loitsussa olla sellaisia "vesiemon" alkuperää valaisevia sanoja kuin: "vesiemo, pajariemo, sinä tulet merestä, leviät ympäri maata, sinä kuljet omia paikkojasi, virtaat omia teitäsi, sinä teet paljon hyvää, saat osaksesi paljon kumarruksia, kultana kierit, hopeana vyöryt". Itse rukouksistakin kuultaa toisinaan vesiemon alkuperä esiin. Esimerkkinä mainittakoon seuraava "kristittyjen" mordvalaisten keskuudessa muistiinpantu rukous: "Vesiemo, anna kaikille kristityille hyvä terveys; niille, jotka sinua syövät, niille jotka sinua juovat, anna terveyttä; niille jotka kylpeytyvät sinussa, anna keveyttä ja iloa. Anna hyvä terveys myös karjalle, joka sinua juo!" Suomalaisella vedenisännällä on "ruoho- tai limaparta", "ruokopaita" ja "vaahtivaippa". "Vaahtivaippainen" ja "ruohorintainen" on myös vedenemäntä.