Westenin päiväkirjassa v:lta 1722 mainitaan myös kahden Melon lappalaisen uhranneen koirasporon veralden olmaille "poro-onnen vuoksi".
J. Kildal, joka tekee eron maailmaa kannattavan mailmen radienin ja tshorve-radienin välillä, sanoo lappalaisten joka syksy uhranneen viimeksimainitulle koirasporon tai muun eläimen, jotta jumala "antaisi maalle hyvän kasvullisuuden". Uhrialttarin viereen asetettiin nuori juurineen temmattu, ylösalaisin käännetty ja uhriteuraan verellä voideltu lehtipuu.
Hedelmällisyydenjumalan palvonnassa oli siitinelimillä hyvin huomattava osa. Noraeus kertoo Ruotsin lappalaisten uhranneen sille Matteuksen päivän tienoissa seuraavalla tavalla. "He kokosivat yhteen kaikkien teurastamiensa porojen sarvet, mutta yhden poron kaikki lihoista irroitetut luut pienimmästä suurimpaan ja pirskoittivat saman poron verta luiden yli, jotka he kaivoivat maahan pystyttäen siihen luiden keskelle koivusta tehdyn, myös verellä pirskoitetun puukuvan (puukuvaa he nimittivät veralden olmai eli maailman mies ) [erään tuntemattoman reunamuistutus], johon rinnan kohdalle kasvojen alipuolelle kiinnitettiin sukupuolielin." Kun lappalaisilta kysyttiin, mitä tarkoitusta varten he näin tekivät, vastasivat he "seuraavansa esi-isien vanhoja sääntöjä sekä uhraavansa maalle ensinnäkin senvuoksi, että maa elättää heidän poronsa; toiseksi, ettei se lähettäisi tautia, joka kesän aikana kiusaa poron jalkoja, ne kun sinä vuodenaikana tavallisesti ovat sairaat; ja kolmanneksi, että maa ravinnon mukana antaisi elossa olevalle porokarjalle voimakkaan paritteluhalun, sen vuoksi he uhraavat mainitun elimen jumalankuvaan sidottuna, kuten yllä on kerrottu, jotta porojen luku suuressa määrässä lisääntyisi, sillä Matteuksen päivän tienoissa on porokarjan paras kiimanaika".
Kertoja ei itse mainitse esityksessään, millä nimellä mainitut lappalaiset nimittivät palvelemaansa hedelmällisyydenjumalaa, joka uhrikuvauksesta päättäen oli läheisessä suhteessa maahan. Että veralden olmai on todella ollut tunnettu Ruotsinkin Lapissa todistaa muun muassa erään lappalaisukon pappeintarkastuksessa Piitimessä v. 1688 tekemä tunnustus, että hänellä oli ollut kolme puusta valmistettua jumalankuvaa, nim. "Thorin, Thorin palvelijan sekä maailman miehen eli jumalan ".
Ruotsin Lapissa näyttää hedelmällisyydenjumalan menoihin kuuluvia tapoja liittyneen vanhaan seitapalvontaankin. Erään tuntemattoman muistiinpanoissa sanotaan näet, että storjunkarelle uhrattaessa "sidottiin oikeaan sarveen se elin, jolla poro kartuttaa sukuaan, ja vasemman sarven ympäri tinalla punottu punainen lanka ". Storjunkare, jota Luulajan Lappia koskevat lähteet usein käyttävät kiviseidan merkityksessä, näyttää siis joskus esiintyvän myös hedelmällisyydenjumalana. Högström kertoo Jokmokin pappilassa säilytetyn kolme juurikannosta valmistettua jumalankuvaa, joilla oli ihmisen muoto ja jotka v. 1738 oli otettu eräältä Kaitomin lappalaiselta. Tämä oli oikeudessa tunnustanut, että suurin niistä oli storjunkare. Tämän nimen osoittaessa hedelmällisyydenjumalaa voimme ymmärtää Spirri Nilsin mainitsemat vieraat uhrieläimet, kissat, koirat, lampaat ja kanat, joita storjunkarelle uhrattiin ja jotka olivat, kuten hän huomauttaa, Norjasta ostettavat. Hedelmällisyydenjumalan palvontaa tarkoittanee myös Rheen sanoessaan, että storjunkarelle uhrattaessa oli teuraan korvaan sidottava punainen lanka.
Randulf mainitsee Norjan lappalaisten uhranneen hedelmällisyydenjumalalle myös maanviljelyksessä käytettäviä tarve-esineitä, kuokkia ja lapioita.
Lapin tuntureilla, missä maanviljelyksestä ei voi olla puhettakaan, tapaamme siis sitäkin vaalivan jumaluusolennon. Tämä seikka on parhaana todistuksena siitä, että Skandinavian lappalaiset ovat lainanneet mainitun jumalan maataviljeleviltä naapureiltaan. Huomattava seikka on myös, ettei sillä ole omaa lappalaista nimeäkään; sekä storjunkare että sitä vanhempi nimitys veralden olmai ovat Skandinaviasta peräisin. Syystä vertaa Olrik tätä jumalaa muinaisskandinavilaisten Freyr nimiseen hedelmällisyydenjumalaan, jonka kunnianimitys Ruotsissa, kuten Snorri Sturluson (k. 1241) mainitsee, muinoin oli "veraldar god" ('maailman jumala'). Yhteinen piirre Skandinavien ja lappalaisten hedelmällisyydenjumalan palvonnassa oli sukupuolielimelle uhritoimituksessa annettu merkitys. Muutamilla noitarummuilla esiintyy hedelmällisyydenjumalan vieressä vielä toinen tätä pienempi olento, "palvelija". jota Kaarle Krohn vertaa Edda-mytologiassa kerrottuun Skirnir nimiseen Freyr jumalan palvelijaan.
Skandinavian Lappiin rajoittuvat myös lappalaisten auringon palvontaa koskevat tiedot.
Olaus Magnus kertoo teoksessaan, että lappalaiset palvovat aurinkoa ja osoittavat sille kiitollisuuttaan siitä, että se näkyy heille koko kesäkauden ja suo heille talven sankan pimeyden jälkeen valoa sekä lämpöä sen ankaran pakkasen sijaan. Samoin sanoo Rheen lappalaisten pitäneen aurinkoa kaikkein eläväin äitinä, joka huolehtii heidän porovasikoistaan ja antaa niille luonnollisen lämmön, jotta ne voisivat hyvin viihtyä.
Useimmilla lappalaisrummuilla onkin auringon kuvalla kunnia-sija muiden mytologisten kuvioiden keskellä. Siinä se usein esiintyy neliön muotoisena, jonka jokaisesta kärkipisteestä lähtee hieno viiva ikäänkuin auringonsäteitä kuvaten. Mutta tavallisin auringon merkki, jota käytetään varsinkin sille uhrattaessa, on luonnollisesti ympyränmuotoinen rengas. Jessen mainitsee, että kun Norjan lappalaiset uhrasivat auringolle, asettivat he uhripaikalle jumalankuvan viereen puun, jonka yläpään muodostivat ympyränmuotoiseksi ja varustivat okailla. Myös Solander kertoo auringon merkkinä käytetyn suurta, piirroksilla kaunistettua puurengasta. Yllämainitut esineet voideltiin uhritilaisuudessa teuraan verellä. Ruotsin lappalaisten Rheen sanoo asettaneen auringolle uhratessaan uhrieläimen arvokkaimmat luutkin kehän muotoon uhrilavalle.