Mutta uhrinakin auringolle tiedetään lappalaisten entisaikaan käyttäneen renkaanmuotoisia esineitä. Näistä puhuu Randulf mainiten, että Norjan lappalaisilla toisin paikoin on ollut tapana antaa auringolle ( peive ) uhrilahjoina sitä itseään kuvaavia esineitä. Sellaisen uhrin ajan kertoo hän olevan uuden vuoden aamun, jolloin perheen isä vaimoineen ja lapsineen menee lähteelle tai purolle, missä kukin uhraa auringolle vaskirenkaan. Siitä, miten veteen pudotettu rengas silloin loistaa, tekee lappalainen johtopäätöksiä alkavan vuoden vaiheista. Jos se on kirkas, ennustaa se hyvää vuotta, jos se on tumma, ennustaa se tulevia onnettomuuksia, mutta jos rengas vedessä on tykkänään musta, pidetään sitä kuoleman enteenä ja siinä tapauksessa on edullisinta heti ryhtyä manalaisia lepyttämään. Kuten Friis huomauttaa, ei tämä tapa kuitenkaan ole voinut olla yleinen paitsi eteläisimmässä Lapissa, aurinko kun napapiirin pohjoispuolella ei kohoa taivaanrannan yli vielä uudenvuodenpäivänä. Epäilemättä on tämä tapa Lappiin tullut etelästä, missä monet kansat aivan samoin ovat arvoitelleet tulevan vuoden tapahtumia.
Toisenlaisestakin uhritavasta kerrotaan saman kirjailijan muistiinpanoissa. Kun lappalaiset päivän aikaan ovat kulkeneet harhaan tuntureilla, laskeutuvat he polvilleen, rukoilevat auringolta päivänpaistetta ja samalla uhraavat kädensijalla varustetun puunpalasen, johon on kaiverrettu suuri ympyriäinen reikä. Tätä esinettä he pitävät kädessään kohti aurinkoa siten, että aurinko saattaa paistaa esineen läpi. Tämän sanoo kirjailija heidän tekevän kiitollisuuden osoitukseksi, kun aurinko heille näyttäytyy.
Paitsi yllämainittuja renkaan muotoisia esineitä lappalaiset ovat auringolle uhranneet ravintoaineitakin. Leem tietää mainita Norjan lappalaisilla olleen tapana voilla sivellä asuntojen ovet, kun aurinko pitkän poissaolon jälkeen ensikerran heittää säteitään taivaanrannalta. [Olisiko alkuaan auringolle tarkoitettu myös Graanin mainitsema edellä Kerrottu joulunaikainen uhri.]
Uhrieläimiäkin on auringolle teurastettu. Niiden piti aina olla naaraspuolisia ja, jos mahdollista, tuli niiden olla valkoisia väriltään. Ainakin valkoinen lanka oli sidottava sen eläimen korvaan, joka oli annettava uhriksi auringonjumalalle.
Ruotsin lappalaisten uhritoimituksesta Rheen antaa meille seuraavan kuvauksen. Kun uhrieläin on teurastettu, leikkaavat lappalaiset pienen kappaleen kaikista sen jäsenistä ja pujottavat ne kaareksi taivutettuun vitsaan, jonka ympärys on noin puoli tavallisen tynnyrin vanteesta. Tämän esineen he ripustavat kodan taakse tehdylle korkealle uhrilavalle. Graan selittää auringolle uhratun siten, että lappalaiset ottivat kolme koivunvitsaa, palmikoivat ne yhteen päästä alkaen keskivaiheille saakka, mihin kohtaan sitoivat langan. Mainitut vitsat he voitelivat uhriporon verellä. Senjälkeen he tekivät koivunoksasta pienen renkaan, jonka sijoittivat keskelle lavaa käyttäen sitä jumalankuvan asemesta ja sen sisäpuolelle he asettivat pienen palan uhriteuraan keuhkoa, sydäntä, kieltä ja huulta. Mutta nuo vereen kastetut, päästä yhteenpunotut koivunvitsat he pystyttivät mainitun renkaan päälle.
Useiden tiedonantojen mukaan lappalaiset viettivät suurta auringonjuhlaa vuosittain keskikesän valoisimpana aikana, jolloin he uhrasivat sille kasvullisuuden ja poronhoidon menestykseksi. Kildal sanoo Norjan lappalaisten ripustaneen juhannusiltana "päiväneidon" kunniaksi lehti- tai ruohorenkaan, jota nimitettiin auringon renkaaksi. Tällöin keitettiin myös voilla sekoitettu jauhopuuro, mikä syötiin auringon kunniaksi. Mainittua jauhokeitosta lappalaiset nimittivät auringon puuroksi. Jessen, joka kertoo saman juhlan vietosta, mainitsee lisäksi, että lappalaiset ruvetessaan uhriaterialle, jonka miehet nauttivat yhdessä vaimojensa kanssa, kumartuivat polvilleen ja rukoilivat aurinkoa "heittämään armollista valoaan porojen ja kaiken muun yli, mistä he saivat elatuksensa". Syötyään he vielä tekivät samoin anoen "iloista maitokesää sekä porokarjan menestystä". Auringolle uhrattaessa käytettiin paitsi poroja myös lampaita ja vuohia. Jessen tietää Norjan Lapissa asetetun auringonjumalan alttarille vielä rukki ynnä pellavia.
Lappalaisten auringonpalvonta tarkoitti pääasiallisesti poronhoidon ynnä vuodentulon menestystä, mutta myös sairauden takia kerrotaan sille uhratun, varsinkin heikkomielisyyden ja kesän kuumimpina kuukausina vaivaavan päänkivun lieventämiseksi. Joskus muulloinkin arkielämän tarpeissa lappalaiset saattoivat kääntyä auringon puoleen rukouksin ja uhrein. Randulf kertoo, että merilappalaiset merellä ollessaan illan tullen laskeutuivat polvilleen, rukoilivat aurinkoa ja lupasivat sille uhreja koettaen sitä täten estää alenemasta. Samoin on tuntureilla vaeltajain ollut tapana tehdä, kun he yön lähestyessä etäällä asunnoistaan olivat kulkemaisillaan harhaan tai eksymäisillään porolaumoistaan.
Kuten päivälle ovat Skandinavian lappalaiset yönkin haltialle, kuulle osoittaneet jumalallista kunnioitusta. Varsinkin joulun tienoissa syntyvää kuuta, jota nimitettiin "pyhäksi kuuksi" ( passe-manno ) palvottiin erikoisemmin menoin. Heti uudenkuun tultua näkyviin vallitsi Norjan lappalaiskodissa täydellinen hiljaisuus; naiset eivät saaneet kehrätä eivätkä miehet toimittaa mitään melua aikaansaavia askareita. Uhriksi kuulle ripustettiin kodan lakeisreikään vaskirengas niin, että kuu sen lävitse saattoi paistaa kotaan. Jos jollakin tavalla joutui rikkomaan vanhaa tapaa vastaan, ajateltiin kuun siitä suuttuvan, ja oli jumalatar heti uhrilahjoilla lepytettävä. Thurenius sanoo Ruotsin lappalaisten pitäneen pyhänä marraskuuta, jolloin heillä samoin kuin Norjan lappalaisilla oli tapana toimittaa rengasuhri ynnä teurastaa kuulle puolen vuoden vanha porovasikka. Rengasuhri Thureniuksen tiedonannossa osoittanee kuitenkin, että saman kuun palvomisesta oli kysymys. Tuntemattoman Ruotsin Lappia koskevissa muistiinpanoissa selosteitaan joulukuun pyhittämistä seuraavin sanoin: "Koska porot tänä aikana ovat kantavia, ripustavat lappalaiset vaskirenkaan vaskiketjussa kodan kattoon oven kohdalle niin, että kuu voi valaista vaskirengasta; he uskovat näet, että kuu voi auttaa porolehmiä hyvin synnyttämään vasikoita sekä myös suojella niitä kaikilta vahingoilta kantamisen aikana." Vaskirenkaan lisäksi ripustettiin tällöin kotaan poronnahka kuun kunniaksi.
Paitsi joulun tienoissa syntyvää uutta kuuta ovat Skandinavian lappalaiset entisaikaan palvoneet erityisillä juhlamenoilla myös helmikuuta, jota he nimittivät kuova-manno. Högström mainitsee Ruotsin Lapissa eräältä lappalaiseukolta kuulleensa, että tämän vanhemmilla oli ollut tapana määrättynä aikana helmikuussa (luultavasti uudenkuun aikana) sitoa heiniä, joita lappalaiset käyttävät kengissään ja kintaissaan, porojensa sarviin. Senjälkeen kovasti kolistelemalla kehoitettiin kuova-mannoa syömään. Tästä tavasta, huomauttaa kertoja, voi päättää, että lappalaiset eivät pitäneet kuuta ainoastaan elävänä olentona, vaan myös arvelivat sen elävän heinistä, ja että sitä oli melskeellä ja hälinällä palvottava.
Mainitut lähteet eivät tyydyttävästi voi selittää, mikä on ollut näiden omituisten tapojen alkuperäinen tarkoitus. Paitsi Lapissa on muuallakin pohjoismaissa ollut tapana osoittaa kunnioitusta kahdelle vuoden ensimäiselle kuulle. Niin tiedetään esim. muinaisislantilaisten pitäneen velvollisuutenaan tervehtiä sekä vuoden ensimäistä Thorri-kuuta että sitä seuraavaa Goa-kuuta. Silloiset kuukaudet eivät tietysti olleet nykyisiä kalenterikuita, vaan luettiin aika itse kuun vaiheiden mukaan. Thorrin-tervehdys toimitettiin siis joka vuosi, kun uusi kuu ensi kerran joulun tienoissa näyttäytyi. Se oli etupäässä perheenisien tehtävä, jotka kuun kunniaksi valmistivat myös uhriaterian (Thorrablöt). Goa-kuun (siitä lappalaisten kuova-manno ) tervehtiminen ja sille uhriaterian (Goiblöt) valmistaminen oli sitävastoin naisväen tehtävä. Hyvin varhain aamulla tuli naisten nousta vuoteeltaan ja rientää jo alusvaatteissa toivottamaan kuuta tervetulleeksi. Kuten Olrik arvelee, ilmenee näissä kuun hyvittely- ja tervehdysmenoissa se käsitys, että lähestyvän vuoden vaiheet ovat sen ensimäisistä kuukausista riippuvaisia. Tapa tervehtiä vuoden ensimäisiä kuita ei kuitenkaan ole ollut tunnettu ainoastaan Skandinaviassa, vaan muuallakin Europassa, esim. Ranskassa ja Italiassa.