Suomen lappalaisten käsityksen mukaan ukkosenjumala aijeg asui suurissa kallionrotkoissa. Fellman luettelee muutamia sellaisia hänen palveluspaikkojaan ja kertoo niistä löydetyn suuret määrät poron luita ja sarvia. Useat uhripaikat ovat saaneet nimensäkin ukkosenjumalasta, kuten Aijeg-javre ("Ukonjärvi").
Vielä nykyään, kertoo Itkonen, äijih elää Inarissa kansan tietoisuudessa. Hänelle oli pyhitetty Äijih-sualui ("Ukonsaari"), pienehkö, korkea kalliosaari Inarinjärvessä noin peninkulman päässä kirkolta; sitä kohtaan moni lappalainen vieläkin tuntee kunnioitusta. Saaren länsi- ja pohjoispuolella on muutamia luolia ja rotkoja, joihin ennenmuinoin tiettävästi on kannettu poron- ja peuransarvia uhriksi. Joitakin vuosikymmeniä takaperin oli sarvia kertomusten mukaan näkyvissä suuret määrät, mutta nykyään näkee siellä vain joitakuita jätteitä; luolain suulla on maassa myös kekäleitä ja puolipalaneita tuohenpalasia. Ennen lienee sieltä löydetty pieniä metalliesineitäkin. Vielä viimeaikoihin asti on järvellä oltaessa rukoiltu "ukolta" myötäistä tuulta heittämällä vaskiraha veteen. Kerran oli eräs lappalainen luvannut jumalalle jäärän, mutta kun oli saanut sen, mitä rukoili, oli hän ruvennut katumaan ja päättänyt kotiin tultuaan peruuttaa lupauksensa. Perille ehdittyään hän kuitenkin hämmästyksekseen huomasi, että luvattu jäärä oli kadoksissa.
Muutamilla läntisten lappalaisten rummuilla näkee ukkosenjumalan vieressä toisen olennon kuvattuna, jonka on selitetty tarkoittavan "Thorin palvelijaa ". Tämä "palvelijakin" näyttää olleen uhripalvonnan alainen; eräässä Piitimessä v. 1688 pidetyssä tarkastuskokouksessa tunnusti näet vanha lappalaisukko, että hänellä oli puisten jumalankuviensa joukossa sekä Thor että "Thorin enkeli". Samoin mainitaan Luulajan käräjillä v. 1687 tehdyssä pöytäkirjassa lappalaisten myöntäneen syksyllä Matteuksen päivän aikana uhranneensa koirasporojen sarvet "Thorin pojille" ja "Thorin rengeille". Viimeksimainituilla he näyttävät kuitenkin tarkoittaneen vain kiviseitojaan. Lappalaiset tietävät kertoa myös "Thorin palvelijan" toiminnasta. Kun noidan sielu oli lähtenyt tiedustelumatkalle tuonelaan, väijyivät paholaiset sitä, mutta hora-gallesin koira starbo, joka eräällä rummullakin on kuvattuna, vartioi ruumista. Paholaisia kiivaasti haukkuessaan se herätti ukkosenjumalan palvelijan, joka riensi ilmoittamaan asiasta isännälleen. Tämä ryhtyi heti vasarallaan huitomaan rulleja ja piruja, jotka näinollen eivät voineet estää noidan sielua palaamasta takaisin ruumiiseen eivätkä muutenkaan sitä vahingoittaa. "Thorin palvelijan" nimityksen olettaa Wiklund esiintyvän myös horanorja ("Thorin orja") nimessä, jolla ukkosenjumalaa ja ukkosta myös toisin paikoin on nimitetty. Lisäksi puhutaan " tiermesin rengistä" eräässä J. Fellmanin muistiinpanemassa tarussa, joka ilmeisesti on Skandinaviasta peräisin.
Onpa ukkosenjumalalla puolisokin lappalaisten jumalistossa. Fellman kertoo Suomen lappalaisten nimittäneen häntä akko ja ravdna. Häntä sanottiin "lapsettomaksi". Uhrina hänelle kuten hänen puolisolleenkin kerrotaan annetun poronsarvia ja -luita. Tavallisesti olivat vuorien luolat ja rotkot hänellekin pyhitettyjä. Sellaisia oli Suomen Lapissa useissa paikoin, ja ovat ne saaneet nimensäkin mainitun jumalattaren mukaan. Pyhien rotkojen ja luolien seinämiä ovat lappalaiset silloin tällöin voidelleet poron ja kalan rasvalla. Pihlajanmarjat olivat erityisesti ukkosenjumalan puolisolle pyhitettyjä. Pihlajia kerrotaankin runsaasti kasvaneen hänen luoliensa läheisyydessä.
Miten ankarana ja arvokkaana lappalaiset pitivät mainittua jumalatarta, osoittaa kertomus eräästä Olavi Päiviä nimisestä uskonintoisesta miehestä, joka Suomen Lapissa on kuuluisa jumalankuvien polttajana ja pyhien paikkojen hävittäjänä. Tämä oli aina hyvin menestynyt työssään, mutta vaikea vastus häntä kohtasi, kun hän aikoi ruveta raastamaan Muddusjärvellä, 2 penink. Inarin kirkolta olevaa paljon käytettyä akka -jumalattaren palveluspaikkaa, nim. erästä luolaa, jossa oli tavattoman paljon poronsarvia. Matkallaan sinne hän näet sairastui ankaraan tautiin. Kun hän vihdoin siitä parani, jatkoi hän kuitenkin matkaansa, mutta silloin akka nosti niin rajun myrskyn, että hän oli järvellä kulkiessaan hukkumaisillaan. Kolmannella kerralla onnistui hänen vihdoin päästä perille; silloinkin riehui niin kova rae- ja sadeilma, ettei hän monista rukouksistaan huolimatta tahtonut saada tulta viritetyksi. Lopuksi hänen kuitenkin, kun hän lausui toimivansa kolmeyhteisen Jumalan nimessä, onnistui virittää halot, joita hän suuren joukon oli kasannut sanotun rotkon ympärille. Silloin jumalatar lensi tulesta vesilinnun muotoisena yli järven niin, että siivet suhisivat sen mennessä. Kun tuli oli palanut muutaman vuorokauden ajan, sortui kallioluola, jonka jätteet sittemmin on tykkänään alle aaltojen upotettu.
Että lappalaisten ukkosenpalvonnassa on runsaasti germanista ainesta oivalsivat aikoinaan jo lappalaisten käännyttäjät. Lukuunottamatta vierasperäistä nimitystä johdattaa ukkosenjumalan päätunnusmerkkikin vasara mieleen Skandinavien Thorin, joka samoin kuin hora-galles ajaa takaa rulleja. Lappalaisten naapureiltaan omaksumista tavoista ja käsityksistä voi päättää, että lainaamisen on täytynyt tapahtua verrattain varhain, jo esihistoriallisena aikana. Olrik huomauttaa, ettei heidän tavalleen varustaa jumalankuvansa kahdella vasaralla tai antaa hänelle uhrilahjana tavattoman suuria puuvasaroita, löydä vertauskohtaa viikinkikauden kuvista eikä Edda-kirjallisuuden mytologiasta. Ainoastaan Saxo Grammaticus kertoo, miten kuningas Maunu Niilonpoika Väkevä kerran vei eräästä Ruotsin saaresta pari suurta ja raskasta vaskesta valmistettua Thorin vasaraa, mikä teko herätti suurta närkästystä kansassa, joka piti paikkaa erittäin pyhänä. Mutta sekä paikan huomattava pyhyys että kahden vasaran käyttäminen, joka on vieras viikinkikaudelle, viittaa tutkijan mielestä vanhempaan aikaan. Itse aineskin, josta vasarat olivat valmistetut, johtaa pronssikauteen. Tämän aikakauden löydöissä onkin tavattu hyvin suuria vasarakirveitä, joita on käytetty uskonnolliseen tarkoitukseen ja jotka esiintyvät parittain.
Myöhempää perua on sitävastoin torstaipäivän pyhittäminen. Leem sanoo, etteivät Norjan lappalaiset Thorin päivänä eli torstaina pitäneet sopivana esim. kehrätä villoja, ja Randulf tietää mainita, että heillä sinä päivänä oli tapana pestä pois lapsen päästä sille kristillisessä kasteessa annettu nimi. Muistaessamme, että itse viikon päivien nimet Roomasta käsin tulleen sivistysvirtauksen mukana vasta verrattain myöhään vakiintuivat pohjolassa, ymmärrämme, ettei mainitun päivän pyhittäminen skandinaveillakaan voi olla varsin vanha. Torstain nimitys lapinkielessä kuuluu duorasdak, joka on sellaisenaan lainattu eikä ukkosenjumalan nimestä johdettu.
Skandinaveilta lainattu on myös ukkosenjumalan "palvelija", jota Olrik vertaa Edda-runoudessa esiintyvään Thjalfe nimiseen Thorin seuralaiseen, sekä hänen puolisonsa ravdna, jonka suomalainen vastine on Agricolan mainitsema rauni. Viimeksimainitun, jolle pihlajat olivat pyhitetyt, on Setälä selittänyt saaneen nimensä ruotsalaisen "rönn" ('pihlaja') sanan alkuskandinavisesta muodosta. Samoin kuin tammi aikoinaan oli ukkosenjumalan, lienee pihlaja ollut hänen puolisonsa puu ja sellaisena pyhitetty. Kuten ukkosenjumalaa uskotaan paholaisten pihlajaakin pelkäävän. [Varmaankin slaavilaisilta saatu on itäisten suomensukuisten kansain pihlajan pyhittäminen, jota kuvaa m.m. Jakovlevin tsheremisseistä tekemä muistiinpano: "Vuoritsheremissien käsityksen mukaan pirut eivät voi lähestyä pihlajaa, vaan pelkäävät sitä. Senvuoksi tsheremissit kun he yöpyvät metsään, asettavat pihlajanoksia päänsä alle ja jos he joskus sattuvat kuulemaan tai näkemään joitakin kummituksia, juoksevat he pihlajan luo; sen oksia he asettavat myös tuleen (ikäänkuin pyhänsavun ainetta)."]
Mainitsimme, että lappalaisilla oli omakin kaikkialla Lapissa tunnettu ukkosjumalan nimitys Hermes, jota M.A. Castrén on verrannut ostjakkien taivaanjumalan töramin nimeen. Tämän perusteella Wiklund olettaa, että he olisivat palvoneet ukkosta jo ennenkuin joutuivat kosketuksiin Skandinavien kanssa. Tosin he lienevät elollistaneet ukkosen, kuten muutkin luonnonilmiöt. Mutta sille uhraamisesta, kuten Kaarle Krohn huomauttaa, ei ole tietoja olemassa. [Genetzin ja Shatkovin uhrikuvauksista voinee kuitenkin päättää, että Kuollan lappalaiset ovat taivaanvoimia palvoneet. Siihen mielestäni viittaa ennenkaikkea itäinen uhrisuunta.]
Randulfin muistiinpanoissa mainitaan ukkosen- ja hedelmällisyydenjumalan rinnalla vielä kolmas miltei yhtä huomattava jumaluusolento, jota lappalaiset nimittivät biegga-galles ("tuuliukko") tai biegg-olmai ("tuulimies"). Tämä oli tuulenjumala.